Pirkanmaan taidetoimikunnan vuoden 2021 taidepalkinnon juuri vastaanottanut kuvanveistäjä Heli Ryhänen Tampereen taidemuseon alakerrassa, teoksensa rinnalla kuvattuna.
KUVATAIDE | Pirkanmaan taidetoimikunta myönsi maanantaina 22.11. Heli Ryhäselle (s. 1971) vuoden 2021 taidepalkinnon. Katri Kovasiipi kirjoittaa Ryhäsen yksityisnäyttelystä Kylmä maa Tampereen taidemuseossa.
Tampereen taidemuseon alakerta on kuin nykyinen maailmamme pienoiskoossa. Näkökulmana maailmaan on pakkomuutto, johon sulautuvat yhtä lailla ekokatastrofien ja sotien liikkeelle ajamat ihmismassat kuin hyvin yksityinen turvattomuuden ja erillisyyden kokeminen.
Ryhäsen teokset ovat syntyneet sekatekniikoilla muun muassa tekonahasta, tekstiileistä, keramiikasta, metallista, betonista ja kasvikuiduista valmistetuista papereista. Aiemmin hänen työskentelyssään korostuneen tekonahan ompelun rinnalle on tullut yhä monipuolisempia tekniikoita.
Näyttelytilan toisella laidalla leijailevat kodin valot, Domus Lux (2020), jotka voi nähdä vain muistona tilan vastakkaisella puolella maata kiertäville, väsyneille hahmoille. Värikkäät lasilamput lämmittävät oksastomaisena kiemurtelevia metallisia rakennelmia, luoden myös assosiaatioita onnellisten aikojen puutarhajuhlista tai pienistä majakkavaloista, joiden avulla vaeltaja voisi suunnistaa kohti määränpäätään.
Pirkanmaan taidetoimikunta sai Heli Ryhäsen installaatiosta Domus Lux (2020) tunnelmallisen juhlavalaistuksen luovuttaessaan tälle vuoden 2021 taidepalkinnon, 10 000 euroa. Kuvassa Pirkanmaan taidetoimikunnan jäsenet Maija Hoisko (vas.), Janne Laine, Jouni Rissanen, Minna Hokkanen, Tapio Korjus, Arto Koskinen ja Tuukka Peltonen. Heli Ryhänen on kolmantena vasemmalta. Kuvasta puuttuvat pj. Taina Laaksonen ja jäsen Niina Hakalahti.
Tilan toista laitaa hallitsevat vaelluksen ja eroosion kuvat. Installaatiosta Detour muodostuu eräänlainen elämänpolku, jonka etappeina ovat kuivuneista lehvästöistä rakennetut pensaat ja tekonahasta ommellut, luonnollisen kokoiset vaeltajahahmot.
Yksi hahmo on käpertynyt pensaan suojiin lepäämään, yksi nojaa seinää vasten väsyneen oloisena. Maahan sijoitellut piikkihedelmät, duriat, joiden kuulemma koukuttavaan makuun liittyy rikkiyhdisteiden aiheuttama etova löyhkä, ovat yhtä aikaa sekä puoleensavetäviä että luotaantyöntäviä – niin kuin moni muukin asia luonnossa ja elämässä.
Hajunsa vuoksi duria on monin paikoin kielletty hedelmä. Niin myös elämän matka on varustettu kompastuskivillä; joku ne ohittaa, joku ne voittaa, joku niihin lankeaa.
Heli Ryhänen asettui kuvattavaksi installaationsa Detour – Kiertotie (2018) keskelle. Teoksen materiaaleja ovat teräs, banaaninlehtipaperi, tekonahka, betoni ja kivitavara.
Kiertueen määränpäässä on jäljellä muumioiden kuvajaisia, (veistokset Pitkä päivä ja Rajatila, 2021). Tai saliin juuri saapuneelle näyttelyvieraalle ne ovat oikeastaan vastassa jo heti näyttelyyn tutustumisen alkuhetkinä.
Kuoleman kuvina ne ovat pysäyttäviä ja johdattavat myös miettimään, miten kuolema on eri kulttuureissa esitetty tai säilötty muumioihin, muistomerkkeihin, kuviin ja patsaisiin. Niiden ääressä voi mennä itseensä ja ihmetellä, miksi tarvitsemme kuolemakuvastoa. Kallot ja luurangot ovat myös taiteen ja kauhuviihteen kestoaiheita, joiden avulla käsittelemme omaa kuolevaisuuttamme.
Domus Luxin ja Detourin väliin, jokseenkin keskelle museosalin lattiaa, on aseteltu näyttelyn nimiteos Kylmä maa (2020). Mustille ja harmahtaville, kiiltäville, orgaanisen muotoisille lasilaatoille sijoitellut läpikuultavat, vaaleat jalkaterät odottavat pieneksi käyvien laattojensa päällä. Materiaalina näissä jalkaterissä on rautalankamuottien päälle muotoiltu, valkaistu pellavapaperi.
Heli Ryhänen: Kylmä maa (2020). Valkaistu pellavapaperi, rautalanka, lasi.
On kuin jalat haparoiden, välillä reitiltä eksyenkin, nuo jalkaterät etsisivät tässä tilan haltuun ottavassa teoksessa reittiä lautalta toiselle. Vaikka nuo astinalustat ovat mustia, teoksen vastaanottajan mieli tahtoo vääntää ne jäälautoiksi ilmastonmuutoksen lämmittämässä pohjoisessa. Sen saa aikaan niiden liukas kiilto ja konteksti tässä näyttelyssä, joka on kuin ekokatastrofin liikkeelle panema vaellusnäytelmä. Toisaalta, kun jää on tavattoman ohutta, se on mustaa. Näin maa katoaa vaeltajain jalkojen alta.
Taidehistoriallisen, teosten muotokielen synnyttämän assosiaation nämä jalkaterähahmot saavat ainakin omassa mielessäni René Magritten maalauksesta The Red Model (1934). Siinäkin jalkaterät saavuttavat olentomaisen ulottuvuuden. Nyt Ryhäsellä ne edustavat ihmisyyttä ja jopa koko ihmiskuntaa.
Näyttelykokonaisuutena Kylmä maa käsittelee raskainta ja tärkeintä aihetta, mitä ajastamme löytyy. Jos luonto menetetään, menetetään kaikki muukin. Toivon elementteinä taiteilija tuo mukaan kauneutta ja teoksiinsa olennaisena elementtinä sisältyvää hiljaista rauhaa.
Heli Ryhänen: Rukous (2021). Tekonahka, teräs, pellavapaperi.
Uhka väijyy kuitenkin myös aiheissa, joissa ovat läsnä rukouksen ja tulevaisuuden teemat. Näyttelytilaan saavuttaessa suurikokoinen rukoilijasirkka pitelee hyppysissään keltaista, pitkää helminauhaa, joka tässä yhteydessä assosioituu rukousnauhaan. Niin, rukoilijasirkkanaarashan tappaa ja syö parittelukumppaninsa, jollei tämä pääse pakoon. Ainakin siinä mielessä rukoilijasirkka muistuttaa ihmistä, että se uhkaa omaa lajiaan.
Ennustamiseen liittyvä teos salin perällä olevassa syvennyksessä luo aavemaisen, selittämättömän tunnelman. Sen estetiikkaa hallitsee vanha öljylamppu, joka on esineenä myös lohdullinen ja nostalginen. Ennustamisen kannalta se on silti hyödytön. Tulevaisuuteen emme lopulta kuitenkaan kukaan voi nähdä.
Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Heli Ryhänen: Kylmä maa. Tampereen taidemuseo, Puutarhakatu 34, 30.1.2022 saakka ti–to 9–17, pe–su 10–18.
Audio Areenassa voi kuunnella jutun Heli Ryhäsen Kontulan Cityeläimet-teoksesta. Tina Cavén ja Kari Kenetti kertovat ohjelmassa myös muista Ryhäsen julkisista teoksista.
Heli Ryhäsen installaatio Määrittelemättömän aikavälin ennuste (2019). Rautalanka, pellavapaperi, kangas, valo.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Larissa Sansour risteilee muistoissa ja menetyksessä mutta rakentaa myös tulevaisuutta – näyttely Amos Rexissä
KUVATAIDE | Amos Rexin näyttelytila on muuttunut Larissa Sansourin ja hänen tuotantotiiminsä käsittelyssä immersiiviseksi, katsojan sisäänsä sulkevaksi teokseksi.
Ilottoman ulkokuoren alla on väkeviä tunteita – arviossa Ateneumin Gothic Modern -näyttely
KUVATAIDE | Ateneumin suurnäyttely pyrkii osoittamaan miten osa eurooppalaisista 1800–1900-luvun vaihteen taiteilijoista vaikuttui keskiajasta.
Aino Kannisto sai tilaisuuden uppoutua Berliinin kulttuurihotellin tunnelmaan – näyttely Ruovedellä
KUVATAIDE | Aino Kanniston Hotel Bogota -näyttely vahvistaa Vinhan galleriaa kulttuuritilana. Kuvat kertovat toimintaansa lopetelleesta hotellivanhuksesta.
Galleriakatsaus: Taide käsittelee perheen surua, luontokatosurua ja sodan kollektiivista surua
KUVATAIDE | Tiina Nyrhinen kirjoittaa Jyri Pitkäsen, Pauliina Heinäsen, Dominik Fleischmannin, Henri Airon, Paula Puoskarin, Anni-Sofia Knuuttilan ja Henna Nuutisen näyttelyistä Tampereella.
