Jelena Marttilan näyttely muistuttaa sodan mielettömyydestä – Kuoleman kukistaminen Katajanokalla

Taiteilija Jelena Marttila Kotkan-kodissaan. Kuva: Ksenia Afonina

Kuoleman kukistaminen – Jelena Marttilan (1923–2022) elämä ja taide -näyttely 27.1.2023 saakka. Suomi-Venäjä-seuran Albatrossi-kulttuuritila, Kanavaranta 7 F Helsingin Katajanokalla.

Jelena Marttilan grafiikkanäyttely dokumentoi ainutlaatuisella tavalla elämää saarretussa kaupungissa. Se on koottu yksityiskokoelmista Suomesta ja Englannista.

Suomalaisen loikkari-isä Oskari Marttilan tytär Jelena oli 18-vuotias taidekoululainen Leningradissa, kun Saksan joukot saartoivat kaupungin. Erityisesti talvesta 1941–42 tuli hirveä. Ihmisiä kuoli nälkään ja kylmyyteen. Piiritystä kesti 872 päivää. Jopa miljoona kaupunkilaista menehtyi.

Marttila kävi tuon talven Leningradissa taidekoulua ja oli samaan aikaan töissä lastensairaalassa lääkintäapulaisena. Hän säilyi hengissä, koska koulu ja sen opettajat saivat tehdastyöläisten leipäannoksen verran syötävää. Siis hiukan enemmän kuin normiannoksen, 125 grammaa päivässä. Hän on myöhemmin kertonut, miten opiskelijat olivat niin heikkoja nälästä, että kävelivät kouluun toinen toistaan tukien.

Sodan jälkeen Marttilaa kehotettiin hävittämään piirroksensa, koska ne eivät antaneet piiritysajasta tarpeeksi sankarillista kuvaa. Hän piilotti piirrosvihkonsa vuosiksi. Vasta perestroikan jälkeen hän sai sota-aikaa kuvaavia teoksiaan esille julkisesti. Sosialistista realismia hän vieroksui. Se kostautui. Neuvostoliiton taiteilijaliiton jäseneksi hän kelpasi vasta eläkeikäisenä.

Itsensä ja äitinsä Jelena elätti opetustöillä ja lavastamalla ja käsikirjoittamalla nukketeatteriesityksiä. Oskari-isä oli pidätetty jo vuonna 1937 tuhansien muiden suomalaisten joukossa ”kansallisessa linjassa” ja teloitettu Sandharmohissa Karjalan tasavallassa. Teloitetuissa oli myös 198 ukrainalaista.

Leningradin madonna.

Näyttelyn avainteoksia on Leningradin madonna, kuva nälkiintyneestä äidistä ja hänen lapsestaan. Se valmistui 40 vuotta piirityksen jälkeen.

Vuonna 1996 Marttila muutti isänsä synnyinkaupunkiin Kotkaan. Hän kuoli viime kesäkuussa 99-vuotiaana. Hän oli viimeisiä Leningradin piirityksen silminnäkijöitä ja jätti ainutlaatuisen perinnön: päiväkirjan piiritysajalta ja näkymiä piiritetystä kaupungista. Niistä hän alkoi työstää litografioita sekä kaiverruksia 1960-luvulla.

Talvi. Kaiverrus kartongillle 1995. ”Ensin pidettiin oppitunnit, teimme luonnoksia, ja sitten tuli niin kylmä, että keräännyimme kansliaan poltellen uunissa entisten oppilaiden ”teoksia”.

Kuraattori löysi Suomesta

Näyttelyn kuratoi nykyisin Cambridgessa asuva toisen maailmansodan jälkeisen taiteen tutkija ja itsenäinen kuraattori Ksenia Afonina. Hän näki Jelenan teoksia ensimmäisen kerran Pietarissa ja sai tietää tämän elävän Suomessa. Siitä alkoi tiivis ystävyys, joka jatkui taiteilijan kuolemaan saakka.

Afonina ehti kuratoida Jelenan näyttelyt Lontoossa ja Cambridgessa. Marttila piti oman näyttelyn myös Kotkassa muutamia vuosia sitten.

Afonina kertoo Jelenan asuneen Pietarissa äitinsä kanssa pienessä parinkymmenen neliön pimeässä asunnossa. Se oli myös hänen työhuoneensa. Kun Marttila muutti Kotkaan, jossa oli vielä elossa joitain suomalaisia sukulaisia, hän sai ensimmäistä kertaa elämässään valoisan ja avaran asunnon. Vasta siellä hän pääsi lopullisesti eroon piiritysvuosien muistoista. Hän kärsi koko ikänsä huonosta terveydestä, mutta muisti säilyi terävänä loppuun asti.

Kuvituskuva Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -teokseen.

Afoninan kuratoimaan näyttelyyn saatiin grafiikkaa ja jokunen maalaus yksityishenkilöiltä

Suomesta ja Englannista. Marttilan tuotantoa Afonina pitää lajissaan ainutlaatuisena.

Lähimmäksi tulee saksalainen Käthe Kollowitz metalligrafiikallaan.

Venäjän museoissa Marttilan teoksia on runsaasti, mutta niistä Helsingissä esillä ei ole mitään. Suomi-Venäjä-seura on katkaissut yhteydet Venäjälle sodan takia.

Konsertissa. Kaiverrus kartongille. Marttila muisteli, miten esiintyjillä oli eräässäkin teatteriesityksessä päällään turkit ja laulavista suista tuli äänen sijaan ulos höyryä.

Kärsimys tulee iholle

Helsingin Katajanokassa sijaitsevan Albatrossi-kulttuuritilan punatiilisille seinille piirtyy kuva saarretun kaupungin arjesta Marttilan teosten kautta. Hän kehitti omaperäisen ja halvan painotekniikan: hän kaiversi piirros-vihkojensa kuvat ruskealle pahville, levitti siihen värit ja painoi kuvat paperille. Tällaisella pehmeällä painolaatalla pystyi työstämään vain kolme printtiä. Mustan lisäksi hän hieroi pahville hentoja värisävyjä.

Pysäyttävissä kuvissa on riutuneita ihmisiä laahustamassa lumisilla kaduilla, Neva-joen jäälohkareiden seassa kelluvia ruumiita, kadulle kuolleita, lapsia, joilla on tyhjä katse. Ääri-viivat ovat pehmeitä, mikä kuvaa sumeaa tunnelmaa kuoleman keskellä. Vedosten rinnalle on ripustettu otteita hänen päiväkirjoistaan, mikä tuo kärsimyksen iholle.

Yksi koskettavampia on piirros 12-vuotiaasta Tanja-tytöstä, joka sinnitteli Jelenan kotikulmilla yksinään, kunnes kuoli lopulta nälkään.

Piirros Tanja-tytöstä.

Marttilan synkässä kuvastossa voi nähdä myös toivoa: kaiken tuhoaminen ja elinolojen kipristäminen äärimmilleen ei välttämättä johda hyökkääjän voittoon.

Kymmenistä kirjankuvituksista esillä on yksi, Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -kirjasta. Myös muutama muotokuva- ja kukkamaalaus myöhemmiltä vuosilta kuuluu ripustukseen. Uusin niistä on pastellimaalaus Asetelma ikkunan edessä vuodelta 2000.

Marttilan näyttely on Albatrossi-kulttuuritilan viimeinen. Suomi-Venäjä-seuran aiemmin runsaat rahahanat on nyt käännetty pienemmälle ja seuraa sopeutustoimia.

Seppo Metso

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua