Laukon kartanon päärakennuksen aulassa kävijöitä odottavat Heikki Marilan maalaukset.

Taiteen edistämiskeskus Taike on tukenut kirjoittajan työskentelyä.

Heikki Marila (s. 1966) toteuttaa sarjallisia maalauksia, joiden aihe voisi olla miltei mikä tahansa. Hän toistaa maalaussarjoissaan taidehistoriassa tai laajemminkin länsimaisessa kulttuurissa hallitsevan aseman saavuttaneita aiheita, kuten kukat, Kristus ja Luther.

Hän ei ihannoi aiheitaan, vaan pikemminkin rusikoi, runnoo ja raatelee niitä etsien maalausten oman aineellisuuden korostamisen keinoja ja maalaamisen maksimaalista intensiteettiä. Hänen aiheensa ei siis varsinaisesti ole kuvattava asia tai aihe, vaan itse maalaus, maalaaminen tekona ja tapahtumana.

Laukon kartanon näyttely juhlistaa Heikki Marilan 30-vuotista taiteilijanuraa. Marilan läpimurto tapahtui vuonna 2012, kun hän voitti Pohjoismaiden suurimman taidepalkinnon, Carnegie Art Awardin. Laukon näyttelyssä painottuvat barokkiset kukka-asetelmat, jollaisilla Marila myös voitti em. palkinnon.

Laukon kartanon päärakennuksesta löytyy myös Heikki Marilan maalaus Kukat KC (2021).

Maalaussarjojen ironia raaputtaa valta-asetelmia

Marilan tapa tarttua paljon käytettyyn taidehistorian aiheeseen ja työstää sitä sarjallisesti yhä viitteellisemmäksi, raskaammaksi ja erilaisten maali- ja täyteaineiden avulla jopa eritteisemmäksi on yleensä sisältänyt myös voimakkaan ironian elementin. Marilan ironia ei kuitenkaan ole ollut missään tapauksessa pilkallista, vaan sen pyrkimyksenä on ollut esimerkiksi uskonnollisen tai taloudellisen vallankäytön näkyväksi tekeminen ja sen oikeutuksen pohtiminen.

Esimerkiksi Luther-sarjan äärellä on ollut huvittavaa huomata, miten äärimmäisen viittauksenomainenkin Luther-muotokuva on riittänyt tunnistamiseen – onhan lähes jokainen meistä imuroinut jo ala-asteen koulukirjoista muistiinsa tutun, yrmeän Luther-kuvan. Marilan käsistä lähtenyt sopivan reipas musta sutaisu vaaleansinisellä pohjalla riittää tunnistamaan tuon ikonisen kuvan ja henkilön.

Käsitellessään uskonnollisia kuva-aiheita Marila ei jätä huomiotta kristinuskon ydinkertomuksen veristä, väkivaltaista uhriuskontoluonnetta. Myös tästä saadaan Laukossa kokea muutama edustava esimerkki, etenkin maalaukset Ristillä (2015) ja Krusifiksi 4 (2015).

Yksi kartanon huoneista on omistettu kolmelle Kristus-aiheiselle maalaukselle. Kuvassa Heikki Marilan maalaukset Ristillä (2015, vas.) ja Krusifiksi 4 (2015).

Korkealle noteerattua

Marilan kukka-aiheisten asetelmien esikuvat löytyvät 1600-luvun flaamilaisista maalauksista. Niiden taustalla on vaikuttanut myös myyttisiin mittoihin kasvanut, runsaasti liioiteltu kertomus kaikkien aikojen ensimmäisestä pörssiromahduksesta, kun tulppaanien sipulien hinnat olivat vuonna 1637 kivunneet ensin huippuunsa ja sittemmin tämän sipulikuplan puhjettua romahtaneet. Pörssiheilahdusten maailma ja taidemarkkinoiden liikkeet muistuttavat toisiaan: usko tietyn taiteilijan arvoon nostaa tämän teoshinnat pilviin, aivan kuten usko tiettyjen osakkeiden arvoon nostaa niiden arvoa pörssissä.

Laukon kartanon uudessa näyttelytilassa, Viljamakasiinissa, nähdään tänä kesänä ensimmäistä kertaa Suomessa Marilan bankettiasetelmien sarja vuodelta 2017. Siis sarja juhlaillallisia kuvaavista asetelmista, joiden lähtökohtana ovat olleet hollantilaisten Willem Hedan (1594–1680) ja Abraham van Beyerenin (1620–90) maalaukset ruoka-asetelmista, joiden ihanteellisuudessa itävät rappion siemenet.

Viljamakasiinissa on esillä ensi kertaa Suomessa nähtävä Heikki Marilan bankettiasetelmien sarja. Kuvassa kaksi teosta sarjasta Asetelma Abraham van Bayerenin mukaan (2017).

Marila jatkaa tutuksi käynyttä projektiaan, siis sarjallista maalaamista, jossa vuosisatoja vanha ylevyyttä tavoitellut, yläluokkaisten yksinoikeutena ollut aihe (kallis juhla-ateria hummereineen ja arvokkaine hopea-astioineen) muuttuu profaaniksi ja ennen kaikkea fyysiseksi maalien, täyteaineiden ja ekspressiivisenä pursuavan ilmaisun temmellyskentäksi. Laukon näyttelyssä vähäväkinenkin voi nähdä nämä maalaukset, mutta niitä hankkiakseen on toki oltava erittäin etuoikeutettu.

Hienossa kartanomiljöössä etenkin kukkamaalaukset uhkaavat kadottaa ironisen ulottuvuutensa. Ne sulautuvat osaksi yläluokkaista ja etuoikeutettua miljöötään ja ikään kuin kesyyntyvät erittäin varakkaiden ihmisten statussymboleiksi. Tavallaan ne sopivat tähän kartanoympäristöön vähän liiankin hyvin.

Silti niiden taiteellinen arvo on kiistaton, ja ne tarjoavat katsojalleen suurta visuaalista liikkumavaraa: läheltä katsottuna voimakas rosoisuus, pihkamaisuus, kiillot ja maalauksen ylenpalttinen kolmiulotteisuus vetävät sanattomaksi. Maalikerroksia tekisi mieli kosketella ja tunnustella. Kauempaa katsoen sarjallisten maalausten yhteensointi tuottaa puolestaan oivalluksia, joita ei läheltä edes voi nähdä.

Painajaisten rinnalta löytyvät unelmat ja sisäiset voimat

Eeva Peuran (s. 1982) maalaukset löytyvät Laukon kartanon kahdesta puistotalosta, Pehtoorin talosta ja Puutarhurin talosta. Näen Peuran fyysisessä maalausotteessa jotakin hengenheimolaisuutta suhteessa Marilan tapaan maalata. Ainakin nämä kaksi taiteilijaa sopivat loistavasti samaan kesänäyttelyyn.

Toisin kuin Marilan teokset, Peuran maalaukset ovat kerronnallisia. Ne eivät kuvita mitään tiettyjä kertomuksia, mutta ne tavoittelevat unenomaisia, arkkityyppisiä kokemuksia etenkin naiseudesta. Eläinhahmoilla on merkittävä rooli maalausten sommittelussa, ne voi nähdä joko voimaeläiminä, uhkana tai kiusankappaleina – taiteilija ei määrittele katsojan kokemuksia ennalta, vaan kutsuu jokaista löytämään näiden maalausten ääreltä omat unensa, pelkonsa, painajaisensa ja unelmansa.

Eeva Peuran öljymaalaus Rakkauskirje on vuodelta 2020.

Asetelmissaan Peura ottaa käsittelyyn taidehistoriasta tuttuja aiheita, etenkin divaanilla loikovien naismallien käyttöä katseen kohteena. Naisvartaloinen malli saa Peuran maalauksissa eläimen pään – onko se sitten voimaeläinsymboliikkaa vai (mies)katseen kohteeksi asetetun naisen toiseuttamisen korostamista tavalla, joka lopulta vapauttaa naisen noista historiallisen toiseuttamisen kahleista.

Esimerkiksi pienikokoinen maalaus Tossut (2021) lataa naismallin kuvaamiseen liittyvää kulttuurista painolastia suorastaan humoristisiin mittasuhteisiin: divaanilla loikova alaston malli pitää kädessään peiliä, sininen tossu on lipsahtanut toisesta jalasta – jalkineestaan paljastettu jalkahan on esimerkiksi keskiaikaisissa maalauksissa symboloinut sukupuoliyhteyttä. Divaanin alla lattialla lojuvat kallot, käärme sekä taivaalla liihottavat joutsenet ovat kaikki vahvasti symbolisella lastilla ladattuja elementtejä, tulisenoranssina loimottava taivas kaiken taustalla luo maalaukseen kohtalokasta tehoa.

Rakastettavaa pahaenteisyyttä, feminististä naurua

Samalla seinustalla Tossujen kanssa on suurempi, yksi näyttelyn vaikuttavimmista maalauksista: Nymphs (Carol Rama lake, 2018). Nimi sisältää vihjeen, jota maalauksen rämeikköisessä ympäristössä kelluvien naishahmojen suista ulostyöntyvät terävät kielet tukevat: itseoppinut italialainen kuvataiteilija Carol Rama (1918–2015) oli edelläkävijä käsitellessään naisen seksuaalisuutta, naiskehoa ja sen esittämisen tapoja sekä visualisoidessaan kehokokemuksen ja psyyken voimakasta yhteyttä. Raman esikuvallisia kaikuja voi lukea Peuran herkullisesta tavasta maalata.

Eeva Peura: Nymphs (Carol Rama lake), öljyväri kankaalle, 2018.

Miesraukkoja holtittomuuteen viettelevät nymfit ovat olleet kiihottava aihe runoudessa aina Homeroksesta (700 eaa) alkaen – ja kuvataiteessakin jo vuosisatojen ajan. Eeva Peuran maalauksen nymfeissä on taidehistoriallisiin esikuviinsa verrattuna vastustamatonta sievistelemättömyyttä ja kutkuttavaa, kerrassaan rakastettavaa pahaenteisyyttä.

Niitä katsoessani mieleen pyrkii myös kuva John Everett Millaisin (1829–96) kuuluisasta maalauksesta Ophelia (1851–52). Zombiemaisesti hetteiköstään pystyyn pyrkivät nymfit luovat tyydyttävää toimijuutta ja toimeliaisuutta, joka on terapeuttinen vastaisku rakkaudettomuuteen alistuvalle, elämästään hukuttautumalla väistyvälle Ofelian hahmolle.

Koen Peuran maalausten äärellä voimaantumista, josta haluaisin kuuluttaa erityisesti itseäni nuoremmille naisille: katsokaa, ottakaa näistä voimaa, älkää (enää ikinä) alistuko!

Eeva Peura: La historia, öljyväri kankaalle, 2021.

Taidehistoriasta tuttua naismallin asentoa kommentoi omalla runsaalla, unenomaisuutta, alitajuista ja eläinsymboliikkaa pursuavalla otteellaan myös maalaus La historia (2021). Alastomana kuvaamisen kohteeksi asettuneen (tai asetellun) naisen vuoteen vierustoja vartioivat apinahahmot voi nekin kokea pelkoina, painajaisina, voimaeläiminä, outoina ajatuksina, muistoina tai tulevaa ennakoivina etiäisinä.

Naisen lintuhahmoinen pää kääntää teoksen tulkinnan naisnäkökulmaruuvia uudelle tasolle, sillä mitään haudanvakavaahan tämänkään maalauksen feminismi ei ole. Näen Peuran taiteessa vahvaa, pitelemätöntä feminismiä, joka osoittaa, ettei sen tarvitse aina olla vihaista.

Salaperäisyytensä ja selittämättömyytensä säilyttävät maalaukset antavat myös lupauksen tarinoista, joille on luvassa herkullista ja kiehtovaa jatkoa. Ainakin hetkeksi tulen näiden pelottomien teosten äärellä itsekin onnellisemmaksi ja vahvemmaksi.

Katri Kovasiipi, teksti ja kuvat
Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus Taike.

* *

Laukon kartanon kesä

• Osoite: Laukontie 32, 37370 Vesilahti.
• Aukioloajat: 29.6.–20.8.joka päivä klo 12–17, 22.–29.8. su klo 12–16, 4.–26.9. la–su klo 12–16.
• Heikki Marila: Viljamakasiini & Päärakennus I.
• Eeva Peura: Puutarhuri & Pehtoori.
• Muut taiteilijat: Tamara Piilola, Tapani Kokko, Tiina Torkkeli ja Ville Heimala.
• Lisää Laukon kartanon verkkosivuilla.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua