Tiikereitä koivumetsässä

Eduard Wiiralt (1898–1954) oli virolainen graafikko ja piirtäjä, jonka kuvien Sirje Helme sanoo tallentuneen naapurikansamme kollektiiviseen muistiin. Sirje Helme on Viron Taidemuseo Kumun johtaja, joka avasi Wiiraltin näyttelyn Laikun Galleriassa.

Näytteillä olevat työt ovat säveltäjä Juhani Komulaisen kokoelmasta. Sen perustan muodostavat 58 piirustusta ja grafiikan lehteä, jotka Komulainen onnekkaasti ja ilman etukäteissuunnittelua sai hankituksi pariisilaisesta huutokaupasta vuonna 2002. Lisänä on joitain myöhemmin ostettuja vedoksia, kuten ylempänä kuvassa oleva Lepäävä tiikeri. Viron taidehistoriassa Wiiraltilla on vankka asema.

Wiiralt aloitti taideopintonsa Tallinnassa 1915 ja jatkoi niitä Tarton uudessa Pallas-koulussa. Hänelle myönnettiin 1922 stipendi Dresdeniin kuvanveisto-opintoihin. Siellä hän teki heikon taloudellisen tilanteensa takia myös kuparipainossa töitä ja oppi heliogravyyritekniikan. Palattuaan Tarttoon ja suoritettuaan tutkintonsa loppuun 1924 hän jäi kouluun opettajaksi. Vuonna 1925 hän sai apurahan Pariisiin täydentääkseen opintonsa ja niiden loputtua jäi kaupunkiin.

Wiiralt asui Pariisissa vuosina 1925–1939 ja uudelleen vuodesta 1949 kuolemaansa saakka. Hänet on haudattu Père-Lachaisen hautausmaalle. Vuosina 1945–1949 hän asui Ruotsissa pakolaisena. Siltä ajalta hänen tuotannossaan on kuivaneulagrafiikkaa Lapista ja sen asukkaista. Vuonna 1938 hänellä oli mahdollisuus työskennellä Marokossa kahdeksan kuukautta. Tuon ajan ihmiskuvat ovat erityisen kauniita ja objektiivisia. Musta-valkoisessa ilmaisussa taiteilija on parhaimmillaan.

Laikussa esillä olevat teokset ovat pääasiassa ensimmäisen Pariisin kauden tuotantoa mukaan lukien yksi hänen tunnetuimmista vedoksistaan, surrealistinen Helvetti, ja alastonkuvat hänen rakastetustaan, jonka omistuksessa huutokaupatut taideteokset olivat olleet. Sekä tietenkin kaikkien rakastamat tiikerit. Sovitettuina virolaiseen maisemaan niissä on jotain aivan erikoista lumoa.

Tarkkanäköisenä havainnoitsijana Eduard Wiiralt näki yhteiskunnan ja ihmisten alhaiset piirteet ja salatutkin himot hyvin eikä jättänyt näkemäänsä kirjaamatta. Ironia, voimakas satiiri ja jopa groteski liioittelu kuuluivat hänen aseistukseensa tarpeen tullen. Vitriinistä löytyy myös hänen kuvittamiaan kirjoja.

Eduard Wiiralt Kulttuuritalon Laikun Galleriassa (Keskustori 4, Tampere) 4.–30.10.2019 ti–pe klo 9–21 ja la–su klo 10–18. Tiistaina 22. lokakuuta kello 16.30 näyttelyyn on avoin yleisöopastus. Näyttelystä kertoo tuolloin Tampereen taidemuseon näyttelypäällikkö Tapani Pennanen.

Vapauttavaa aistillisuutta

Johanna Suonpään installaatio vuodelta 2019.

Johanna Suonpää (1969) luo töillään Galleria Saskiaan tilan, jossa hartiat vapautuvat jännityksestä ja kävijä voi vetää syvään henkeä ja rentoutua. Hänen kolmiulotteiset tekstiiliteoksensa sointuvat hyvin galleriainteriöörin värimaailmaan. Useita niistä voi kutsua tekstiiliveistoksi, osaa reliefeiksi ja joitakin kokonaisuuksia installaatioiksi.

Materiaalit ovat erilaisia kankaita, nyörejä, lankoja ja kierrätysmetalleja, joita on monin eri tavoin yhdistelty; ommeltu, sidottu ja solmittu. Kun käsityö on milli milliltä jokaisen teoksen osa, sen säteilemä energia elävöittää näyttelyn. Mukana on myös yksi ryijy, jonka materiaaleissa yhdistyvät villa ja muovi.

Sanoina kuvanveisto ja hevosvoima ovat verrannollisia. Kumpikin viittaa menneeseen aikaan ja työtapoihin, jotka enää harvemmin ovat käytössä. Kiven kovuuden sijalla on nyt silkkisen pehmeä kangas. Muoto on riisuttu kovasta kuorestaan. Tässä se on realismia: paitsi kiveä itseään, harva asia maailmassa on niin kovaa ja kestävää. Ei, iho menee rikki raapaisusta, sydän särkyy herkästi ja elämänilo katoaa ilkeistä sanoista. Mielen muuttuessa muotokin muuttuu. Aika muuttaa, kuluttaa, laukkaa ohitsemme tai parhaimmillaan – kypsyttää viisaaksi.

Suonpään lähtökohtana on usein kasvien maailma ja kukkien kauneus, mutta todellisuudessa hänen teoksensa harvoin jäävät siihen. Ne muuntuvat hyvin hienovaraiseksi puheeksi naisen aistillisen elämän kaaresta ja kehollisuudesta. Intiimit muodot saavat sielukkaan olemuksen, kukkivat, kärsivät, kuihtuvat ja poistuvat käytöstä, nahistuvat maailman laidalle odottamaan uudelleensyntymäänsä.

Tämä kaikki tapahtuu pienin muodonmuutoksin, värieroin ja materiaalien vaihdoin. Tätä minä kutsun saavutukseksi.

Johanna Suonpään Veistoksia, reliefejä, installaatioita -näyttely Galleria Saskiassa (Pirkankatu 6, Tampere) 9.10.2019 saakka joka päivä klo 12–18.

Tavallisuuden kosketus

Yleisnäkymä Marika Halosen näyttelystä Galleria Rajatilassa.

Marika Halonen (1980) lähestyy aistillisuuden teemaa aivan toiselta laidalta. Hänen valokuvissaan malli on pääsääntöisesti alasti ja selin katsojaan. Isossa banderollissa hän on polvillaan vanhaa tavarahissiä muistuttavassa tilassa kädet nippusiteillä taakse sidottuina. Teoksessa I got flowers today hänen takamustaan vihtoo punaisella ruusupuskalla Dark Bunny, mustiin pukeutunut pupupoika pitkin mustin korvin.

Halonen sanoo asettavansa itsensä objektiksi omaehtoisesti haluista ja peloistaan kumpuaviin fantasioihinsa. Työt on ammattitaitoisesti ja aiheeseen sopien ripustettu käyttäen apuna köysiä ja nuoria. Teoskaksikko Punishment and pleasure on selittelemätön ja selkeä ilmaisussaan ja näyttelyn paras työ. Muut kuvat eivät pääse samalla tasolle, vaan jättävät kylmäksi. Sulka hivelee ja miekka pistää: näyttelyn keskiössä on kosketus ja kipu, mutta se ei yllä katsojaan sen enempää kuin siitä kenties saatu nautinto.

Galleria Rajatilan alakerran kokomustassa huoneessa on esillä Miska Allosen (1993) valokuvia spottien hohteessa. Niiden kanssa tarjoillaan äänimaisema, joka tekee mukavan kodikkaan olon katsojalle. Toivoisi vain keskellä tilaa olevan myös kokomustan selkänojattoman penkin, jolla fiilistellä turvallisessa tummuudessa.

Miska Allosen pigmenttivedokset Rajatilan alakerrassa.

Kuvat on installoitu hyvin. Ne esittävät arkisia näkymiä. Suuremmissa valokuvissa on käytetty ”pyörähdystekniikkaa”, jolla hyvin tavalliset maisemat muuttuvat hieman mielenkiintoisimmiksi. Neliömäiset pikkukuvat ovat pareittain ja voi pohtia, mitä muuta yhteyttä toisiinsa niillä on kuin sama koko. Vai onko?

Tavallinen on määritelmä, jonka voi ymmärtää negatiiviseksi. Se on kuitenkin perusta, jolta ponnistamme ja siinä on kaikki, mitä tarvitsemme. Kuvat toimivat hyvin tässä eristetyssä tilassa, mutta siirrettäessä toiseen paikkaan niiden charmi saattaa kadota.

Marika Halosen Teaser ja Miska Allosen Déjà-vu: Kaksoisagentin kaksoiskappale – Double Agent’s Duplicate Galleria Rajatilassa (Hämeenpuisto 10, Tampere) 8.10.2019 asti ma–pe 13–18 ja la–su 12–16.

Marja-Liisa Torniainen, teksti ja kuvat