Marjo Hallila ja Jonna Karanka Kulttuuritalo Laikussa, Tuukka Kaila ja Simo Peteri Valokuvakeskus Nykyajassa, Tuija Lampinen ja Anniina Vainionpää Galleria Saskiassa, J-P Metsävainio Galleria Q:ssa, Timo Partanen Galleria Rongassa sekä Aila ja Asko Salminen Galleria Koppelossa. Tekstit Janica Brander, Katri Kovasiipi ja Marja-Liisa Torniainen.
Huumoria jylhissä veistoksissa
Taiteilijapari Aila ja Asko Salmisen näyttely Galleria Koppelossa lienee yksi tämän hetken laajimmista ja monipuolisimmista gallerianäyttelyistä Tampereella. Matkalla-näyttely sisältää niin veistoksia, tilataideteoksia, paperitöitä kuin korujakin, ja tekniikoiden kirjo on runsas.
Gallerian alakerrassa on Salmisten yhteisiä ja Asko Salmisen omia töitä. Osa on asetettu ikkunalle, ja teokset näkee vain kadulta. Tilataideteokset koostuvat useista materiaaleista ja osista. Nopealla silmäyksellä kiiltäviä, massiivisiakin metallipintoja sisältävät työt ovat jylhiä, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa niiden tarinat ja huumorin.
Pyramidihuijaus-teossarjassa on viittauksia egyptiläiseen rakennustaiteeseen, mutta kyse on ennen kaikkea satiirista: nykypolitiikalle ja talouselämälle irvailemisesta. Maakuntauudistus-työn kilpa-autoilijat saavat katsojan tirskahtelemaan. Kuka pääsee tohinassa ensimmäisenä maaliin?
Yläkerrassa siirrytään erilaiseen maailmaan, vaikka sinisävyinen väripaletti ja metalli ovat edelleen läsnä. Koppelon vintille on koottu Aila Salmisen koruja, joita voi tarkastella myös kauniina käyttöesineinä. Janica Brander
Aila ja Asko Salminen: Matkalla, Galleria Koppelo (Kauppakatu 14, Tampere) 29.11.2019 asti.
* *
Ajan kulumisen suhteellisuus
Anniina Vainionpää, Käärinliina IV, (puupiirros ja monotypia, 2019).
Anniina Vainionpään puupiirrosta ja monotypiaa yhdistävissä teoksissa katsotaan useimmiten sisätilasta kohti ikkunaa. Pitsiverhot, aavistus ulkoa näkyvästä maisemasta ja huonekasvien varjot tulevat merkityksellisiksi tunnelmanluojiksi. Pysähtyneessä hetkessä on haikeutta, pintaan nousee kysymys: mitä muistan, mitä todella voi muistaa?
Vainionpään kädenjäljessä on syvyyttä luovaa kerroksellisuutta, teoksissa katsojaa lempeästi hyväilevä tunnelma. Luonnonläheinen väriskaala ulottuu useissa teoksissa hämmästyttävän lähelle aitoa ruosteenruskeaa, joka hiljentyneiden huoneiden tunnelmaan yhdistyessään korostaa henkilökohtaista historiaa ja ajankulun vaikutuksia.
Tuija Lampinen: Ylösalaisin (öljy kankaalle, 2019).
Vainionpään teosten kanssa Galleria Saskiassa vuoropuhelua hakevat Tuija Lampisen harmaan eri sävyjä tutkivat maalaukset, joiden aihemaailma keskittyy viitteellisiin kasviaiheisiin. Lampisen nopeat maalauseleet ovat syntyneet usein paksulla siveltimellä, ja niissä on kaksiulotteisen riuskaa läsnäolon tunnelmaa. Vaaleat taustat ja ilmava tilankäsittely korostavat hetkellisyyttä. Kuten Vainionpäältäkin, myös Lampisen teoksista löytyy läpikuultavaa kerroksellisuutta. Tyyliltään hyvin erilaisten taiteilijoiden välillä voi nähdä temaattista sukulaisuutta. Katri Kovasiipi
Tuija Lampinen ja Anniina Vainionpää: Kerrostuva aika, Galleria Saskia (Pirkankatu 6, Tampere) 20.11.2019 asti.
* *
Tarkennuksia avaruussumuun
Tornionjokilaaksossa syntyneen (1964) Jukka-Pekka Metsävainion intohimona on jo parin vuosikymmenen ajan ollut taivaalta avautuvat huikaisevat näköalat avaruuden maisemiin. Valosaasteen takia kuvaaminen vaikeutuu koko ajan, myös pohjoisen valoisat yöt supistavat mahdollisen työajan vain puoleen vuodesta. Astrokuvaus on ollut hänen ammattinsa vuodesta 2010. Hän työskentelee omassa observatoriossaan Oulun keskustassa.
Metsävainio paljastaa Galleria Q:n näyttelyssä meille kauneutta, joka on normaalin näkökykymme ulottumattomissa. Hän lähestyy aiheitaan taiteilijana, mutta tulokset kestävät silti tieteellisen kuvauksen kriteerit. Kuvia ei ole muokattu eikä väritetty.
Näyttelyn kaukaisin kohde on tähtien syntyalue Kassiopeian tähdistössä 9 500 valovuoden päässä. ”Supernovaräjähdyksissä syntyvät käytännössä kaikki vetyä ja heliumia raskaammat alkuaineet, joista myös me rakennumme”, hän kertoo. Supernovat ovatkin J-P Metsävainion suosikkikohteita. Olemme tähtien lapsia.
Avaruus laajenee vauhdilla koko ajan. On kyse niin valtavista mittasuhteista, että vaikka palattaisiin samaan paikkaan ja aikaan sadan vuoden jälkeen kuvaamaan sydänsumua 1C 1805, the Heart Nebula, se olisi silti vielä samassa sijainissa. Jos kuvaaja ei ehdi saada haluamaansa tähtien ollessa oikeassa asennossa tänä vuonna, pitää odottaa seuraavaan vuoteen – josko olosuhteet silloin olisivat otolliset!
Metsävainio haluaa painottaa, ettei tässäkään lajissa hyvien aikaansaannosten ehtona ole teknistä huippua oleva kuvauskalusto, vaan osaaminen, tieto, valmistelu ja näkemys. Aito palo aiheeseen on välttämätöntä, sillä työskentely vaatii suurta kärsivällisyyttä ja valvottuja öitä säiden armoilla. Alkuun pääsee kuitenkin järjestelmäkameralla, hyvällä optiikalla ja kunnollisella jalustalla.
Näyttelyn kuvista suurin osa kuvattu 25 cm:n peiliteleskoopilla, muutama 200–300 mm:n kameraoptiikalla. Kokonaisvalotusajat ovat hurjia: laajin emissiosumuvyöhykettä Joutsenen tähdistössä kuvaava mosaiikkipanoraama on vaatinut yhteensä 120 tuntia valotusaikaa. Panoraama on koostettu saumattomasti 18 itsenäisestä otoksesta ja jokainen ruutu on kuvattu kolmeen kertaan eri filttereiden lävitse värikuvan muodostamiseksi.
Tarkastellessani näyttelyn töitä mietin, kuinka samankaltaisia kuvia kuin supernovien räjähdykset avaruudessa on maalaustaiteessa syntynyt ihmisen sisimmässä tunteiden tasolla tapahtuvia purkauksia ilmennettäessä.
Avaruus on aina mielenkiintoinen ja kiehtova ajattelun ja kontemplaation kohde, koska se on niin tuntematon, mutta silti meissä kaikissa. Se vapauttaa ja antaa suhteellisuudentajua. Marja-Liisa Torniainen
Jukka-Pekka Metsävainio: Nocturne – taivaan kuvia, Galleria Q (Ojakatu 3, Tampere) 23.11.2019 asti.
* *
Metsiä ja muoviroskaa
Timo Partasen Maalauspäiväkirja-näyttelyn töillä ei ole nimiä.
Timo Partasen näyttely Maalauspäiväkirja näyttää nopealla vilkaisulla kokoelmalta klassisia öljyvärimaisemia. Suuri osa Galleria Rongaan ripustetuista maalauksista on todella pieniä, ja yksityiskohtia on vaikea erottaa kaukaa. Värimaailma on maanläheinen: ruskeaa, vihreää ja sinistä.
Partanen ei kuitenkaan kuvaa koskemattomia peltoja ja metsiä, vaan hakkuuaukioita, eritasoliittymien halkomaa luontoa ja maahan heitettyjä muoviroskia. Lohdutonta, mutta samaan aikaan häkellyttävän kaunista. Teoksilla ei ole nimiä, vaan ne on nimetty päivämäärillä. Ratkaisu tukee lakonista vaikutelmaa.
Näyttely saa pohtimaan, mitä estetiikka on. Voiko moottoritie olla jopa kauniimpi kuin metsä? Onko luonto aina oletusarvoisesti jotain kaunista ja harmonista? Suomi on täynnä voimalinjojen ja roskien täyttämää talousmetsää, joten Partasen maalaukset ovat totuudenmukaisempia kuin moni ruusukultainen auringonlasku. Janica Brander
Timo Partanen: Maalauspäiväkirja, Galleria Ronga (Rongankatu 1 C 9, Tampere) 5.12.2019 asti.
* *
Miten tieto syntyy?
Yleiskuva Tuukka Kailan näyttelystä Valokuvakeskus Nykyajan katutasossa.
Tuukka Kaila ei päästä näyttelyssään kävijää helpolla. Valokuvakeskus Nykyajan näyttely ja sen yhteydessä julkaistu taiteilijakirja Placeholder: Towards Epistemic Diversity käsittelee tiedontuotantoa ja erilaisia tietämisen tapoja. Taiteilija ei tarjoile vastaanottajalle valmista tietokäsitystään perinteisen yksisuuntaisena ja kausaalisena. Hän asettaa esille taiteellisen prosessinsa eräänlaisena palapelinä, josta jokainen voi muodostaa omien taustatietojensa ja ymmärryksensä mukaisen hahmotuksen.
Hämmennys tämän kaiken äärellä on aivan sallittua ja olennainen osa prosessia. Jotta voisi muodostaa uutta tietoa tai kehittää käsitystään tiedonmuodostuksesta, on pakko sietää kokemus lähtökohtaisesta tietämättömyydestään ja lähteä kapuamaan sen aiheuttaman ahdistuksen yli.
Taiteen vastaanoton näkökulmasta näyttely sai ainakin minut pohtimaan, mitä lopulta voi tietää taiteilijan todellisista pyrkimyksistä. Myös kielen rajoittuneisuus tietämisen, tiedonkäsittelyn ja taiteen kuvaamisen välineenä tulee ilmeiseksi. Kieli ja diskurssi voivat nousta myös tiedonvälittämisen esteiksi.
Nyt eteeni on asetettu jopa sattumanvaraisilta tuntuvia valokuvaobjekteja, tuskastuttavan pienenpienellä fontilla englanniksi kirjoitettua, koko ihmiskuntaa ajatellen äärimmäisen rajatulle piirille kohdistettua tekstiä sekä suurikokoisia värikuvatulosteita, jotka ovat ennen kaikkea ei-esittäviä väripintoja. Aina voi sentään avata aistinsa valoherkän paperin intensiivisten värioikkujen äärellä.
Näyttelykokemusta voi syventää myös osallistumalla lukupiiriin Trust me, I’m an artist. Se kokoontuu taiteilijan johdolla tiedon tuotantoa ja taiteellista tutkimusta käsittelevän tekstin äärelle lauantaina 16.11. klo 13. Mukaan voi vielä ilmoittautua sähköpostitse ja mukaan voi tulla ilmoittautumattakin, jos tilaa vielä on. Lukupiirissä keskustellaan tutkimuksen merkityksestä osallistujien omassa työskentelyssä. Keskustelun pohjana oleva teksti löytyy täältä. Katri Kovasiipi
Tuukka Kaila: Placeholder, Valokuvakeskus Nykyaika (Kauppakatu 14, Tampere) 24.11. asti.
* *
Kohtaamisia Euroopassa
Kuvassa Turner Kielistä Simo Peterin teossarjasta Paikalliset, jossa matkataan Utsjoelta Brysseliin.
Nykyajan alakerrassa voi huojentua Simo Peterin muotokuvien äärellä. Peteri on matkustanut Utsjoelta Brysseliin saakka kuvaten matkalla näkemiään maisemia ja tapaamiaan ihmisiä sellaisina kuin he ovat kohtaamisen hetkellä olleet – tosin maisemastaan kuvausstudioon irrotettuina. Paikalliset-teossarjan ihmiskasvoilta loistaa usein hyväätekevä avoimuus ja vastaanottavaisuus sekä valokuvaushetkelle antautumiseen liittyvä ilo ja jännitys. Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Hollannin ja Belgian halki kulkeva kuvakertomus löytyy myöswww.spiraaligalleria.fi/kuvatarinat/paikalliset verkkosivulta.
Lauantaina 23.11. Simo Peterin Paikalliset-matkastudio toimii myös Valokuvakeskus Nykyajassa. Peteri kuvaa näyttelyvieraita kello 12–15, ja kuvauksiin osallistuvat saavat heti maksutta mukaansa mustavalkoisen valokuvansa (10 x 10 cm). Katri Kovasiipi
Simo Peteri: Paikalliset, Valokuvakeskus Nykyaika (Kauppakatu 14, Tampere) 24.11.2019 asti.
* *
Harmonia kohtaa neonräjähdyksen
Kulttuuritalo Laikun Galleriassa on esillä Marjo Hallilan graafisia objekteja ja abstrakteja maalauksia.
Kulttuuritalo Laikussa on kaksi näyttelyä, jotka ovat täysin eri maailmoista. Marjo Hallilan näyttely Graafiset objektit ja abstraktit maalaukset on pelkistetty, massiivinen ja eteerinen.
Graafiset objektit ovat installaatioita, jotka koostuvat mustiksi maalatuista puulevyistä ja köysistä. Äärimmäinen pelkistäminen ja tummuus kiinnittävät katseen mittasuhteisiin ja yksityiskohtiin. Missä asennossa ja millaisessa suhteessa toisiinsa kappaleet ovat? Miltä mustan mäntylevyn pinta näyttää, kun valo osuu siihen?
Monet Hallilan maalaukset ovat seinänlevyisiä akryylitöitä. Värit vaihtelevat tummista seepiansävyistä Marraskuu-maalauksen heleisiin vihreisiin ja Oranssin puna-musta-oransseihin osioihin. Vaikka väripinnat ovat suuria ja melko graafisia, massiiviset maalaukset ovat herkkiä, lähes uneliaita. Kaikki teokset sopivat upeasti Studion valkoisiin holvikaariin ja marmorikuvioituun lattiaan.
Jonna Karanka: Smiling Rug (2018).
Toisessa huoneessa käännetään nupit kaakkoon. Jonna Karangan Into the Groovey -näyttely sisältää neonvärejä kirkuvia ryijyjä, veistoksia ja kollaaseja. Nimet kertovat, mistä on kyse: Vitun Jami, Pikku-pörrön jaksuhali ja Music. Perinteiset käsityötekniikat kohtaavat kierrätyksen, askartelun ja popglamourin.
Karangan työt ovat räävittömiä, runsaita, imelänsöpöjä ja hauskoja. Ne ovat täynnä populaarikulttuuriin viittaavia yksityiskohtia Disney-hahmoista bändien nimiin. Runsaus jatkuu materiaaleissa. On paljetteja, kankaita, joulukoristeita, tarroja ja spraymaalia. Estetiikka on ehtaa kasaria, ja töistä tulevat mieleen kouluaikojen slämärit ja tarravihot, jotka koristeltiin neonvärisillä yliviivaustusseilla. Janica Brander
Marjo Hallila: Graafiset objektit ja abstraktit maalaukset, Jonna Karanka: Into the Groovey, Kulttuuritalo Laikku (Keskustori 4, Tampere) 1.12.2019 asti.
