Yömessu 2005/2009. Esiintyjä Jeff Mills. Videodiptyykin oikean puolen osa, pysäytyskuva. Kuva: Marja-Liisa Torniainen
KUVATAIDE | Kevään merkittävin näyttely Inner Journey on video- ja installaatiotaiteilija Bill Violan tuotannon ensimmäinen esittely Suomessa. Hämmästyttävän pitkään sitä on täytynyt odottaa, sillä Viola aloitti työnsä jo 1970-luvun alussa.
Bill Viola: Inner Journey. Helsingin Amos Rexissä 27.2.2022 asti. Näyttelyn työryhmä: Kai Kartio, Teijamari Jyrkkö, Itha O’Neill, Amos Rex, Kira Perov, Bobby Jablonski, Gene Zazzaro ja Bill Viola Studio.
Amos Rexin tummanpuhuvassa maanalaisessa labyrintissa loistavat Bill Violan (s. 1951) kaksitoista videoinstallaatiota, joiden valo pimentää hämäryyden ja häivyttää seinäkkeet ympäriltään. Teoksissa käsitellään sisäistä matkaa; ihmisyyden etappeja, koettelemuksia ja kokemuksia, joiden tarkastelua pohjaa ja linjaa henkisyys.
Matka alkaa jo ulkomainoksissa näkyvillä teoksilla Tristanin ylösnousemus (Vuoren jyly vesiputouksen alla) ja Tulinainen (Fire Woman), jotka esitetään samalta kankaalta peräkkäin. Niiden koko, alkuvoima, tunne ja liike naulitsevat eri-ikäiset katsojat hievahtamatta paikoilleen ja yleisö linkitetään heti taiteilijan vahvasti vaikuttavaan visuaaliseen taikapiiriin. Ilman sanoja ja selityksiä. Minäkään en niitä kaipaa ja siksi tästä kirjoituksesta saattaa tulla poikkeuksellisen lyhyt.
Edellä mainitut teokset vuodelta 2005 on erotettu omikseen neljän tunnin pituisesta videosta, joka on luotu Richard Wagnerin oopperaan Tristan ja Isolde. Sen ohjasi Peter Sellars ja kapellimestarina toimi Esa-Pekka Salonen. Kantaesitys oli Los Angelesissa. Videoissa syväluodataan suuria tunnetiloja, jotka ulottuvat voimallisesti fyysisellekin tasolle. Kolmas esillä oleva video oopperasta on Yömessu-installaation oikea puoli, tulikävely.
Ajatus on ajan funktio
Kuvaakin tärkeämpänä töissään taiteilija pitää aikaa, ja oman aikamme ilmaisun välineenä erityisesti videota, jolla sitä voidaan esittää. Hän luonnehtiikin itseään ajan veistäjäksi. Näin nämä videopysäytyskuvat tässä vain vaillinaisesti vihjaavat lukijalle näyttelyn mahdollistamasta kokemuksesta.
Ajan veistäminen kuulostaa yhtä abstraktilta ja käsittämättömältä kuin aika-avaruuden kaareutuminen. Violan elävien kuvien tehon perusta on hidastus, mikä tekee ajankulun teoksissa käsinkosketeltavammaksi. Kun vesiputouksen virtaus kohti maata käännetään toisinpäin, siitä muodostuu Tristanin ylösnousun mahdollistava voima.
Mitä kookkaampi teos on, sitä vähemmän se sietää mitään ylimääräistä. Suuruus on parasta esittää yksinkertaisesti. Mittavat pinnat ovat silti tarkasti ja nautittavan kauniisti kuvattuja kohta kohdalta.
Erityisesti suosikkiteokseni Unelmoitsijat (2013) yksityiskohdista voisin nauttia vaikka kuinka kauan. Installaation seitsemän HD-videota suurikokoisilla pystyillä taulunäytöillä täyttävät kokonaisen huoneen. Kaikilla niillä leijuu eri ihminen vaatetettuna veden alla puron kivet taustanaan. Jokaisen silmät ovat kiinni kuin he nukkuisivat, tai unelmoisivat, veden solinassa.
Teoksessa Catherinen huone (Catherine’s Room) ajan syklisyyden samankaltaisuus vuorokauden ajoissa ja ihmisen ikäkausissa esitetään viidellä vierekkäisellä LCD-näytöllä. Teos perustuu Andrea di Bartolon alttaritauluun 1300-luvun Italiasta. Aiheena oli Katariina Sienalaisen elämä.
Vastakkaisella seinällä on mustavalkoinen hämäräkameralla kuvattu Neljät kädet, joka sekin ulottaa aikajanansa hetkessä suoritetuista liikkeistä ihmisen elämänvaiheisiin. Kädet kuuluvat taiteilijalle ja hänen perheensä jäsenille. Hitaasti ja tarkasti suoritettujen liikkeiden joukossa on 1600-luvun englantilaisiin kirologisiin taulukoihin perustuvia käsieleitä ja buddhalaisia mudria.
Vaikka teosten itsensä kieleen eivät sanat kuulu, taskuun sopiva näyttelyesite ja nettisivut informoivat vierailijaa hyvin. Lausunnossaan vuodelta 1989 Bill Viola kirjoittaa näin:
”Ajatus ei ole erillinen objekti vaan ajan funktio. Se on avautumisen prosessi, muuntuva säie elävää hetkeä. Tietoisuus ajasta siirtää taiteilijan prosessin maailmaan, liikkuviin kuviin, jotka itsessään ilmentävät ihmismielen tietoisuuden liikettä. Siinä missä valo on maalarin tai valokuvaajan väline, aikaan perustuvien taidemuotojen, eli elokuvan ja videon materia prima on ajallinen kesto. Ajallinen kesto on tietoisuudelle sama kuin valo on silmälle.”
Teosten todellinen tapahtumapaikka on ihmisen mieli, ei monitori taikka galleriatila.
Veden varassa
Vain yksi kokemus, joka ylittää tavanomaisuuden rajat, voi riittää ponnikkeeksi koko loppuelämän työskentelylle. Bill Viola oli lapsena vähällä hukkua, mutta pudotessaan järven pohjaan hän näki jotain niin ennennäkemättömän kaunista, ettei olisi halunnut nousta sieltä pois, vaan yritti torjua pelastamaan tulleen setänsä avun.
Vesi-elementti toistuukin myöhemmin aikuisuudessa Violan työskentelyssä jatkuvasti.
Edellä mainitun kelttiläistarun rakastavaisten, Tristanin ja Isolden, jälkeen eteen tulevassa huoneessa on 5-osainen video- ja ääni-installaatio valkokankailla, joiden edessä oleville mustille graniittipaasille vedessä sukeltavat ja kelluvat alastomat hahmot heijastuvat oikeinpäin. Kivet ovat täsmälleen kankaiden kokoisia. Liike on hidastettu. Teos Asemat on vuodelta 1994. Se toistuu luuppina. On vaikea sanoa, mistä siinä oikeastaan on kyse.
Paljon selvempää on se, mitä tapahtuu videodiptyykissä Koetus (Trial) vuodelta 2015. Itse asiassa nimi kertoo sen selvästi. Nuori mies ja nainen lähestyvät katsojaa kaukaa. Heillä on yllään vain pitkät housut. He ovat erillään omilla näytöillään, mutta kuitenkin vierekkäin. Kuin ihmiset yleensäkin, hekin kohtaavat koettelemuksensa yksin. Tässä tapauksessa kummankin ylle sataa rankasti eri värisiä nesteitä, mustaa kuin terva, verenpunaista, maidonvalkeaa ja lopuksi kirkasta puhdasta vettä. Vaikka teos on harkitun tyylitelty ja symbolinen, se on tuttu ja tunnistettava ja sen fyysisyyden tuntee itsessään.
Vuosikymmenien aikana on nähty erilaisia variaatioita, useilta tekijöiltä, joissa ihmisten ylle valuu milloin mitäkin. On selvää, mistä esikuva löytyy. Lainat ovat kuitenkin laimeita.
Pyhyys on osa tietoisuuden rakennetta
Buddhismiin käytännössä Bill Viola tutustui ensimmäisen kerran Japanin-matkoillaan 1970-luvulla. Sitä ennen hän oli tutustunut siihen kirjallisuuden ja meditaatiotyöpajojen kautta. Vuonna 1980 hän sai apurahan pidemmäksi aikaa Japaniin, jonne lähti vaimonsa Kira Perovin kanssa.
Viola kyseli ja etsi sitkeästi opettajaa, joka voisi perehdyttää hänet perinteiseen musteella tehtävään zen-maalaukseen, mutta kukaan ei vastannut mitään hänen tiedusteluihinsa. Vihdoin hän tajusi kysymyksensä olevan samankaltainen kuin jos japanilainen saapuessaan nykyajan Amsterdamiin haluaisi oppia maalaamaan kuin Rembrandt. Lopulta ihminen, joka oli seurannut tapahtumia, sanoi hänelle: ”Bill, mitä jos menisit temppeliin opiskelemaan zeniä? Silloin kaikki, mitä teet, tulee olemaan zen-taidetta!”
Tästä kertoo Lion’s Roarin haastattelu ”The Light Enters You – An interview with video artist Bill Viola” vuodelta 2004. Taiteilijan kotisivuilta puolestaan löytyy pitkä lista kirjallisuutta, johon tutustuttuaan varmasti tietää jotain kaikesta siitä, mihin työt pohjautuvat. Luettelosta löytyy paitsi buddhalaisia, hindulaisia, suufilaisia ja taolaisia kirjoituksia niin myös kristittyjen pyhimysten ja mystikoiden tekstejä taidehistorian ja filosofian lisäksi.
Tuli, ja valaistuminen, on aiheena teoksessa Yömessu (Night Vigil), jonka valmistumisvuosiksi on merkitty 2005/2009. Installaatio on värillinen videodiptyykki, joka on taustaprojisoitu valkokankaalle. Jälleen ovat pääosissa mies ja nainen, jotka nyt etsivät omilla eriävillä tavoillaan valaistumista.
Marja-Liisa Torniainen
Kirjoittajan työtä on tukenut Suomen arvostelijain liitto SARV / Kopiosto
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
Vireä kuvataide uhkaa kadota Etelä-Karjalasta – Lappeenrannan kulttuurin ”unelmavuosi” päättyy ikävissä tunnelmissa
KUVATAIDE | Pääkaupunkiseudun kohonneet näyttelykustannukset houkuttelevat taiteilijoita pitämään näyttelyitä muualla Suomessa, kuten esimerkiksi Lappeenrannassa, vaikka ostajia on vähemmän.
Puolassa on nähtävillä uskomattoman hieno suomalaisen taidegrafiikan katselmus – Aurora Borealis Gdanskissa
KUVATAIDE | Yli neljänkymmenen suomalaistaitelijan työt ihastuttavat Gdanskin vanhassa kaupungissa joulumarkkinoiden lomassa jouluaatonaattoon asti.
Tuula Lehtinen haaveili omasta hajuvedestä ja sai sen – ”Vain tuoksu puuttuu Tuulan taiteesta”
TUOKSU | Kaikki sai alkunsa leikittelystä, kun taiteilija Tuula Lehtinen uneksi omasta hajuvedestä. Nyt sellainen on. Se on yksi aisti lisää taiteeseen.