Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen
NÄYTTELY | Ateneumin suurnäyttely valottaa tätä ajanjaksoa, jolloin värimaalaus vapautti suomalaista kuvataidetta realismin ikeestä. Näyttelyn tärppinä on muutama Monet.
Väriä & valoa – impressionismin perintö Ateneumissa 25.2.2024 asti.
Moni suomalainen taiteilija joutui kosketuksiin uuden värimaalauksen kanssa opiskellessaan Pariisissa jo 1800-luvulla. Silti aika ikävän oloinen väriasteikko kirkastui vasta 1910-luvun tietämillä ja vapautti maalaamista realismin ikeestä. Ateneumin suurnäyttely Väriä & valoa – impressionismin perintö valottaa tätä ajanjaksoa.
Olen Claude Monet -fani ja menin tähän näyttelyyn erityisesti nähdäkseni hänen maalauksiaan, joita Suomeen tuodaan harvakseltaan. Espoon Emmassa esiteltiin 15 vuotta sitten peräti kaksitoista Monet’n maalausta, joita peilattiin suomalaistaiteilijoiden maisemamaalauksiin. Samoja suomalaistekijöitä on esillä myös Ateneumin yläkerrokseen kootussa näyttelyssä.
Monet’n maalauksia sinne on saatu ulkomailta lainaksi neljä. Suomessahan ei julkisissa kokoelmissa ole kuin yksi Monet, Heinäsuopa-sarjaan kuuluva maalaus Mänttä-Vilppulan Serlachius-museo Göstassa.
Näyttelyn tärpeiksi on saatu pääosin Pariisin Musée d’Orseyn kokoelmista lisäksi muun muassa neljä Pissarroa ja muutama Renoir. Valtaosa teoksista on Ateneumin omia. Venäjän hyökkäyssodan vuoksi Moskovasta ei saatu lainaan Monet’n maalauksia. Ehkä siksi näyttely jäi hieman vajaaksi Monet’n osalta.
Paul Signac: Antibes (ajoittamaton). Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, kokoelma Antell. Kuva: Kansallisgalleria / Jenni Nurminen
Ranskassa Monet ja Pissarro olivat jo 1870-luvulta lähtien suosineet kirkkaita värejä, kun maalaustaide uudistui painopisteen siirtyessä realistisesta kohteen kuvauksesta itse prosessiin ja väreihin. Erityisesti ulkona maalaamista suosi Etelä-Ranska, jossa pystyi maalaamaan paljaan taivaan alla auringossa ja sääolot olivat suotuista. Ei tullut pilviä röhnöttämään päiväkausiksi taivaalle tai kesäisiä sadekuuroja.
Impressionistit valitsivat aiheekseen usein maiseman, jossa oli vesiaihe. Auringon kilo heijastui veden pinnassa, varjot viipyilivät puiden vihreydessä. Vaurastunut porvaristo viihtyi sellaisissa maisemissa ja näki niitä mieluusti myös kotiensa somisteena. Sitä maalattiin mille oli tilausta. Tämän näyttelyn helmiä on Monet’n Kevät Givernyssä, 1890.
Perusteellisesti ilmiötä valottavassa näyttelykirjassa Anthea Callen taustoittaa, miten juuri maiseman nousu suosituksi aiheeksi 1800-luvulla muutti ranskalaisen taiteen esteettistä asennoitumista luontoon, valoon ja väreihin.
Ulkona taiteilija tarvitsi paletilleen vain puolenkymmentä väriä, jotka siveli kankaalle lähes sekoittamatta ja välitti hetken tunnelman. Pienet maisemat valmistuivat kokonaan tai pääosin kokonaan ulkoilmassa. Impressionismin perusvärit ovat oikeastaan luonnon vihreät sävyt ja niiden kontrastina vaalean violetin eli malvanväriset varjot
* *
Miksi värimaalaus sai Suomessa jalansijaa vasta 1910-luvulla? Yksi selitys on Pariisin syyssalongin yhteydessä vuonna 1908 järjestetty Suomen-taiteen osaston näyttely. Suomi oli vielä osa Venäjää, joka marssitti esiin avantgardisteja, kuten Kandinskyn ja ranskalainen taide puolestaan kylpi väreissä. Suomen osasto – Akseli Gallen-Kallela ja Magnus Enckell kärjessä – näytti kovin kalvakkaalta siinä seurassa. Jotain piti tehdä. Pariisin syyssalonki olikin eräänlainen vedenjakaja, joka kirkasti suomalaisten palettia.
Auguste Renoir: Polku korkeassa heinikossa (1875), Musée d’Orsay Pariisi. Kuva: Musée d’Orsay, Dist. RMN-Grand Palais / Patrice Schmidt
Tosin Ateneumissa oli jo vuonna 1904 järjestetty belgialaisitalialainen impressionismiin painottuva myyntinäyttely, jossa esiteltiin muun muassa Monet, Degas, Pissarro, Sisley ja Renoir. Konservatiivinen ostolautakunta ei impressionismille lämmennyt, mikä on jälkeen päin monia harmittanut. Ateneumin kokoelmiin se hankki vain kolme perin sovinnaista teosta. Niistä kallein oli nytkin esillä oleva de Chavannesin pastellimaalaus Naisen selkä, jonka hinnalla olisi saanut Monet’n maalauksen Seinen rannalta.
Monet maalasi usein myös talvisia maisemia, kuten kylmänkalsean Jäiden lähtö Seinestä, 1880. Sen rinnalla nähdään Pariisissa opiskelleen Pekka Halosen kevään valoa heijastavia hankimaisemia 1910-luvulta.
Ateneumin ripustuksessa ovat mukana värimaalauksen kaikki keskeiset suomalaistekijät ja se antaa impressionismista kattavan kuvan. Näyttely etenee teemoittain ja näyttää miten värit hehkuvat niin henkilökuvissa, puutarhoissa kuin kaupunki- ja rantanäkymissä.
Alfred William Finch: Hedelmäpuutarha La Louvièrestä, 1890. Kuva: Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo / Hannu Aaltonen
Suomalaisen värimaalauksen yksi keskeinen hahmo oli englantilaisbelgialainen Alfred Finch, joka kutsuttiin Porvoon Iiris-keramiikkatehtaan johtoon vuonna 1897. Hän oli myös maalari ja perehtynyt impressionismia seuranneeseen täplämaalaustekniikkaan, pointillismiin. Finch kirjoitti aiheesta artikkeleita ja esitteli näyttelyissä myös omia violetin dominoivia pistemaalauksiaan, joita täälläkin on esillä.
Finch kuului Enckellin perustamaan Septem-ryhmään, jossa vaikutti sellaisia koloristeja kuin Juho Rissanen, Verner Thomé ja Yrjö Ollila. Enckell ystävineen maalasi kesäisin Suursaaren rannoilla kylpijöitä ja leikkiviä lapsia, mitä aihepiiriä mukana on runsaasti. Myös Italiassa työskennellyt Ellen Thesleff liittyi Septemiin. Hän edusti rohkeaa irtiottoa perinteisestä maalauksesta, josta hyvänä esimerkkinä Maisema Toscanassa, 1908.
Ellen Thesleff: Koristeellinen maisema, 1910. Kansallisgalleria. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis
Kiinnostavasti näytteille on asetettu rinnakkain Pissarron Boulevard Montmartrea iltahämärissä kuvaava maalaus (1897) ja Enckellin tulkinta Seinen rannalta (1912).
Jälkijunassa Suomeen tulleen värimaalauksen kukoistuskausi oli intensiivinen mutta kesti vain vuosikymmenen. 1910-luvun lopulla huomio kääntyi jo muihin ismeihin. Näyttelyn ovat kuratoineet Ateneumin johtaja Marja Sakari, intendentti Anna-Maria von Bonsdorff ja kansainvälisen impressionismin asiantuntija Anthea Callen.
Claude Monet: Jäiden lähtö Seinestä (1880). Kuva: Musée d’Orsay / Sylvie Chan-Liat
Mutta se Monet. Jos tuntee vetoa hänen maalauksiinsa, Ranskan ohella on paras suunnata Saksaan Potsdamin Barberini-museoon, jossa on suurin Monet-kokoelma Ranskan ulkopuolella ja myös muita impressionisteja. Moskovan Puskin-museon Monet-kokoelma voidaan suosiolla unohtaa.
Seppo Metso
* *
Äänestä meitä!
Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit äänestää meitä 2.11.2023 asti osoitteessa www.kulttuurigaala.fi/yleisoaanestys.
Suomi juhlii kulttuurin tekijöitä ja -tekoja Kulttuurigaalassa, jonka Yle TV1 lähettää suorana lähetyksenä 24.11.2023.
#kulttuurigaala #kulttuuri
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kuvaamaton valokuvanäyttely ja kysymättömiä kysymyksiä – maistereiden lopputyönäyttely Valokuvataiteen museossa
VALOKUVATAIDE | Aalto-yliopiston päättötyönäyttely Image Being 2025 esittelee 14 nuorta valokuvaajaa ja tutkii mahdollisuuksia käyttää kameraa ilmaisemiseen, todistamiseen ja löytämiseen.
Öljyn lumo ja tuho – Monira Al Qadirin näyttely Kiasmassa
KUVATAIDE | Näyttely muistuttaa kiusallisesti, että öljy on syvemmällä jokaisen elämässä kuin päivittäin tulee ajatelleeksi. Mikromuovin muodossa se on tunkeutunut itse kunkin elimistöön.
Vapriikin Seitsemän sisarta kuljettaa meidät yhteisille juurillemme näyttäen, kuinka taide on jo aikojen alusta ollut erottamaton osa ihmisyyttä
KUVATAIDE | Aboriginaaliryhmän kuratoima ja valvoma Songlines-näyttely seitsemästä sisaresta on nähty ennen Vapriikkia Pariisisissa, Berliinissä ja Plymouthissa – sekä tietysti Canberrassa.
Galleriakatsaus: Ympäristö uusin silmin Turun keväässä
KUVATAIDE | Turun taidemuseoissa ja gallerioissa nyt Sini Kähönen, Jussi Haro, Nelli Penna, Laura Ukkonen, Raisa Raekallio ja Misha del Val, Grönlund–Nisunen ja vanha kunnon Victor Westerholm.