Amos Rex vie löytöretkelle maankuoren alle – arviossa 62 taiteilijan Maanala-ryhmänäyttely

Näkymä osastosta Alas kaninkoloon. Kuvaaja: Riku Pihlanto / Amos Rex

Maanala-ryhmänäyttely Amos Rexissä Helsingissä 21.8.2022 saakka.

Etukäteen odotin näyttelyn nimen perusteella edes muutamaa luolamaista tilaa tai muuta sopukkaa, joissa pääsee kokemaan maanalaisuuden ja tekemään tutkimusmatkoja taiteilijoiden myötävaikutuksella. Näyttelyripustus on kuitenkin varsin perinteinen taideteosten, videoiden ja kirjankuvitusten yhdistelmä.

Oikeastaan se riittää. Amos Rexin näyttelytilat ovat jo itsessään maan alla ja tarjoavat sinänsä hyvän lähtökohdan näyttelyn teemojen esittelylle. Kokonaisuus on selkeä. Sen pohjavire on totinen, vaikka mahtuu joukkoon myös hitunen sadun lumoa ja leikkimieltä fantasiaosiossa.

Näyttelykonseptin on luonut näyttelyn kuraattori, Tampereella syntynyt taidehistorioitsija ja taidekriitikko Pontus Kyander. Viiden vuoden työn tuloksena kehkeytyi kokonaisuus, johon hän valitsi 62 tuntemaansa tekijää ympäri maailmaa. Viime vuosina heistä on suomalaisissa museonäyttelyissä esitelty muun muassa Ernesto Neto, Tacita Dean, Elina Merenmies, Marianna Uutinen ja Magnus Enckell. Iso joukko tekijöistä on sellaisia, joista harva varmaan on koskaan kuullut mitään. Eikä se haittaa. Teoksista syntyy jännittäviä ja erimitallisia kohtaamisia. Näyttelyn toisen kuraattorin, Anastasia Isakovan mukaan Maanala tutkii monimutkaista suhdettamme maanalaiseen ja sen roolia elämässämme ja mielikuvituksessamme.

Magnus Enckell: Kiirastuli 1923, öljy, 97 x 72 cm. Kuva: Jussi Pakkala / Didrichsenin taidemuseo

* *

Astutaanpa peremmälle. Luolilla ja rotkoilla on pitkä perinne eurooppalaisessa maalaustaiteessa. Aikanaan ne pelottivat ja herättivät myös suuria tunteita. Taiteilijat kiinnostuivat maan syvyyksistä erityisesti romantiikan aikana 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun kolonialismin ja tutkimusmatkailun vuosina. Näyttelyn aikajänne ulottuu tuntemattoman tekijän 1600-luvulla kuparille maalaamasta uskonnollisesta Pyhä Rosalian kuolema -teoksesta tätä näyttelyä varten luotuihin teoksiin.

Ensimmäisessä osiossa, nimeltään Geologia, erityisen huomion kohteena monella taiteilijalla on vuosimiljoonien muovaama kiviaines ja siitä avautuva tieto; maan alla muhii myös uusi elämä. Sisääntuloa hallitsee Ernesto Neton tuoksuvilla mausteilla täytetty tekstiiliveistos quarks neu-pro spice paff. Se on kuin ryhmä kattoa ja valoa kohti kurkottavia valkoisia ituja. Teos muistuttaa päivänvalon poissaolosta.

Ernesto Neton teos quarks neu-pro spice paff, 1999 / 2022, Amos Rex 2022. Kuva: Riku Pihlanto / Amos Rex

Viereisellä seinällä on Pohjois-Norjan Lofooteilla asuvan taiteilija A K Dolven marmoriteoksia. Lofoottien vaaleanpunaisessa marmorissa voi nähdä monta hentoa värisävyä. Taiteilija on ikään kuin tuonut niiden valoa, erilaisia auringonlaskuja maan alle teoksessaan 16 sunset.

Seuraava osasto, Mytologia, kuljettaa tarujen ja uskontojen alueelle Gustave Dorén helvetinkatkuisiin kirjankuvituksiin ja Minotaurus-hirviön asuinsijoille. Kreikkalaisen mytologian häränpäistä olentoa teoksissaan käsittelee muun muassa Nicola Hicks.

Nicola Hicks: Minotaur with Jawbone, 2019. Kuva: Antonio Parente

Jos maan kuori on kahden maailman rajapinta, ihmisen iho on toinen. Suggestiivisia ja pelottaviakin äänimaailmoja luonut Hans Rosenström tarjoaa tällä kertaa Korttitalo-installaatiossaan rauhoittavan sopukan, jossa voi lepotuolilla maaten kuunnella hiljaista dialogia, ihmisten ihojen rajapinnat ylittävää.

Keskushallin Alas kaninkoloon -osiossa uppoudutaan satujen ja fantasian maailmaan Liisa ihmemaassa -tarinan hengessä. Tunnelmat vaihtelevat Sten Are Sandbeckin sympaattisesti tarkkailevista puista Per Wizénin julmaan Trespasser I – III -teokseen. Maan uumenissa olemista korostavat katosta roikkuvat puun juurakot, jotka kuuluvat Nedko Sodakovin teokseen Somewhere (under the tree).

Per Wizénin silkkipainovedos analogisesta kollaasista, Trespasser I, 2019. Kuva: Carl Henrik Tillberg

Maanalan jokainen assosioi oman kokemuspiirinsä mukaan. Se voi olla myös mielen rotkoja, kuten Peter Johanssonilla.

Hänen massiivinen kurkistuslaatikkoteoksensa Koti on kuormattu taiteilijan omilla lapsuuden painajaisilla.

Peter Johanssonin teos Koti. Kuvaaja: Riku Pihlanto / Amos Rex

Viimeinen osuus tarkastelee maanalaista maailmaa ihmiskäden jäljiltä ja sen vähemmän kauniita seurauksia timanttikaivoksista kaupunkitilaan ja koko maapallon tulevaisuuteen.

Itseoikeutettu tekijä näyttelyssä on Jussi Kivi, joka on vuosikymmeniä tutkinut kriittisesti kaikenlaisia hylättyjä ja hyljeksittyjä maanalaisia tiloja. Osa tutkimuksia on dokumentaarinen valokuvasarja Hylätty kuparikaivos, jokseenkin ikuinen myrkkyvuoto.

Ihmisen jälki – tutkimus ja hyödyntäminen -osastossa on Pascale Marthine Tayoun installaatio Diamondscape, 2012, Amos Rex 2022. Kuva: Riku Pihlanto / Amos Rex

Suorastaan karmaisevan ajankohtaisen sävyn kokonaisuuteen tuovat ohjukset, joita Mariele Neudecker on ikuistanut luonnollisessa koossa Psychopomp-piirroksiinsa. Neudecker työsti ne tukikohdassa maan alla San Franciscossa. Ihmisen pienuutta ydinkärjillä varustettavien ohjusten tuhovoiman edessä korostaa, etteivät teokset mahdu pystyyn edes suhteellisen korkeassa näyttelyhallissa.

Yksityiskohta Mariele Neudeckerin pienestä installaatiosta Uudelleen ja uudelleen, uudestaan ja uudestaan, 2004. Kuva: David Lambert

Maanala herätti myös ahdistuksen tunteita. Sota Euroopassa toi lähelle, miten turvallisuuden tunne voi järkkyä ja kuinka myös maanalainen piilopaikka kellareissa ja kaivannoissa voi tarkoittaa elämän loppua. Maanalan erottaa kuoleman valtakunnasta lopulta vain yksi a-kirjain.

Seppo Metso

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua