Alhaisolauluja: Werstaalla muistetaan Suomen vasemmistolaisimman kunnan veritorstain marttyyreita

28.01.2020

Näyttelyarvostelu: Dokumentaarisen valokuvataiteen perinteestä paikkansa löytänyt Joel Karppanen julistautuu Alhaisolauluja-näyttelyllään poliittiseksi taiteilijaksi, jota kiinnostaa tavallisen ihmisen kuvaaminen.

Joel Karppasen Alhaisolauluja Tampereen Työväenmuseo Werstaassa.

Joel Karppasen näyttely Alhaisolauluja tuo siivun Suomen punaisimman kunnan Kemin poliittista historiaa ja nykyistä, tyhjenevän puuteollisuuskaupungin tunnelmaa Työväenmuseo Werstaaseen.

Karppanen (s.1993) on nuori valokuvataiteilija, joka on käynnistänyt uransa dokumentaarisena kuvaajana. Hänen esikoisteoksensa oli autioituvaa maaseutua ja suomalaisten maaseudun kaipuuta kuvaava valokuvasarja Suomalainen pastoraali, joka nähtiin Valokuvakeskus Nykyajassa ja Mäntän kuvataideviikoilla vuonna 2018. Suomalainen pastoraali on julkaistu myös Maahengen Musta taide -sarjaan kuuluvana kirjana.

Jo Suomalaisessa pastoraalissa Karppanen sitoutui dokumentaarisella valokuvausotteella tiettyyn paikkaan, samalla käsitellen merkittävään yhteiskunnalliseen rakennemuutokseen sisältyviä tunteita.

Kemin veritorstai ja valtiollinen väkivalta

Kemin kuvaajaksi Karppanen päätyi puolisonsa kautta. Tämä on kotoisin Kemistä, ja pariskunta asuikin siellä taannoin pari vuotta. Tuona aikana Karppanen keskittyi 18.8.1949 Kemiä kuohuttaneen Veritorstain tapahtumiin, ikuisti siihen liittyviä 1960–70-luvuilla pystytettyjä muistomerkkejä polaroid-kameralla, kuvasi kaupungin nykytilaa eri näkökulmista ja otti muotokuvia paikallisesti tunnetuista kommunisteista, kuten satavuotiaasta rauhanaktivistista ja kommunistista, Vieno Leinosesta (2018).

Joel Karppasen valokuvassa Vieno Leinonen, satavuotias rauhanaktivisti ja kommunisti Kemistä. Kuva: Joel Karppanen

Näyttelyn keskeinen teos ja koko näyttelylle nimen antanut 12-minuuttinen videoteos Alhaisolauluja on pysäyttävä kokonaisuus. Nimi on lainattu työväenrunoilija Kössi Kaatran (1882–1928) samannimisestä runokokoelmasta (1922) .

Taiteilijana Joel Karppanen kertoo samastuneensa Kaatran kokoelman avausrunoon Muut lauloivat:

”Muut lauloivat laulunsa yksilöille
runot helkkyvät heitä on ain ihannoineet.
Mut lauluni mun – ei heille ne soineet,
Mun virteni joukoille, joukkojen töille.”

Kaatran runon minän tavoin myös Karppanen kokee olevansa ennen kaikkea tavallisten ihmisten kuvaaja.

Karppasen näyttelykokonaisuus kuvaa tavallisia työläisiä yhdistäneen joukkovoiman muistoa, siihen kohdistunutta poliittista painetta ja sen pysäyttänyttä valtiollista väkivaltaa sekä nykyisen Kemin pysähtynyttä tunnelmaa tyhjenevine asuin- ja liikehuoneistoineen.

Kemin veritorstai syttyi poliisien ja Kemi-yhtiön lakkoilevien työläisten välisestä kahakasta, jonka taustalla oli sosiaaliministeriön asettama vaatimus laskea Kemi Oyj:n Pajusaaren tehtaan 260 työntekijän palkkoja peräti 30–40 prosenttia.

1.7.1949 alkaneeseen työtaisteluun yhtyi useita muitakin tuotantolaitoksia, ja pian lakossa oli tuhansia työläisiä. Palkkariita kärjistyi elokuiseen veritorstaihin, jossa kaksi työläisaktivistia kuoli. Felix Pietilä ammuttiin, Anni Kontiokangas jäi kuorma-auton renkaan ruhjomaksi. Kemin veritorstaita on pidetty viimeisenä kuolonuhreja vaatineena poliittisena väkivaltaisuutena Suomessa.

Joel Karppasen valokuvateos Marttyyri #2, Anni Kontiokangas (2019). Kuva: Joel Karppanen

Videoteoksessaan Karppanen hakee myös yhteyttä Kemin veritorstaina kuolleiden aktivistien ja Helsingin asema-aukiolla 10.9.2016 natsimielenosoituksessa hengiltä potkitun Jimi Karttusen välille. Felix Pietilän ampuja oli poliisi, mutta tekijä ei koskaan paljastunut. Jimi Karttusen surmaaja Jesse Torniainen tiedetään, mutta mikä näille tapauksille onkaan yhteistä?

Avaimet tapausten rinnastukseen löytyvät kysymyksistä, kenen toimia poliisi on sallinut, puolustanut ja suojellut, ja millä perusteilla. Karppanen rakentaa imagoaan poliittisena taiteilijana ja muistuttaa Karttusen olevan Pietilän ja Kontiokankaan jälkeen maamme seuraava poliittisen väkivallan kuolonuhri. Fasismin vastustaminen on olennaista.

Dokumentaarisuuden ja fiktiivisyyden rajapinnoilla

Laulun tematiikka kannattelee näyttelyä etenkin Alhaisolauluja-videoteoksen kautta. Siinä esiintyviä dokumenttipätkiä veritorstaista, sisällissodasta ja Lapuanliikkeen talonpoikaismarssista sitovat yhteen kuoroesitykset, joista vastaa yli 80-vuotias kemiläiskuoro Ajan laulu.

Visuaalisen kerronnan kiinnostavuutta, vaikuttavuutta ja runollisuutta lisäävät otteet Aki Kaurismäen, Sergei Eisensteinin, Mikko Niskasen ja Charles Chaplinin elokuvista.

Myös Kemin vanhalta työväentalolta napattu valokuva kuorokonsertista Kansainvälinen (2018), on väri-ilmaisultaan hiukan tahallisen kelmeä, synnyttäen tiettyä ajattomuuden tai pysähtyneen ajan tunnelmaa. Näin tässä taas lauletaan, kun on aina ennenkin tehty niin!

Dokumentaarista otetta työvälineenään käyttävää valokuvataiteilijaa eivät sido journalistiset tasapuolisuuden ja faktantarkistuksen ohjeistukset. Dokumentaarisin keinoin voi valita näkökulman, rajata sen ja nimetä sen haluamallaan tavalla. Yksi näyttelyn humoristisimmista on teos Porvaristo katsoo vappumarssia. Avoautossa istuvan rouvan epäluuloinen ja paheksuva katse on kääntynyt kohti valokuvaajaa, vastakkaiseen suuntaan vappumarssista.

Nykytaiteen kontekstissa valokuvataiteilija voi esimerkiksi väittää julkisella paikalla kuvaamaansa rouvaa porvariston edustajaksi niin halutessaan, mutta emmehän voi todella tietää hänen taustojaan tai paheksuntansa perimmäistä syytä. Kuvajournalisti ei voisi esittää näin suorasukaista tulkintaa, mutta taiteilijalla se vapaus on.

”Jotain täytyis tehdä”

Niin näyttelyyn saapuessa kuin sieltä poistuessakin triptyykkimäisesti asetetut valokuvateokset Marttyyri #I (Felix Pietilä), Ajan laulu (2018) ja Marttyyri #II (Anni Kontiokangas) vangitsevat vastaanottajansa liehuvien punalippujen tavoin. Punainen yhdistää kuvat installaatioksi ja vaatii huomiota, kuin sanoen: Eipä ajeta ihmistä liian ahtaalle.

Joel Karppanen, Ajan laulu (2018). Kuva: Joel Karppanen

Samalla voimallisimmat päivänsä nähneen perinteisen tehdaspaikkakuntavasemmistolaisuuden esityksestä jää vähän hassu jälkiolo. Laajemmassa mittakaavassa taiteilija tuntuukin kysyvän, mitä mahdollisuuksia aatteen lippujen liehuttelulla nykypäivänä on.

Hiljenevän paikkakunnan ikäihmiset pitävät kiinni aatteeseensa liittyvistä perinteistä, tulevaisuutta ennakoi auringonpaiste tyhjentyneen huoneiston seinillä.

”Jotain täytyis tehdä uskon huomiseen tää vie – –
työpaikkaa kun ei ole tekijällä
ei paljon tarjota voi synnyinmaa”, laulaa Ajan laulu.

Katri Kovasiipi

Joel Karppanen: Alhaisolauluja. Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio 8 (Tampere). 19.4. saakka ti–su 11–18. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Pin It on Pinterest

Share This