Näkymä pöydästä 51. Karin Mäkiranta (vas.), Saana Pohjonen ja Helmi Tikkanen.
ARVOSTELU | Helsinkiläisyhtye soitti Tampereen G Livelabin konsertissaan helmikuisen kakkosalbuminsa alusta loppuun. Bändin hiljainen ja raukea musiikki ei milloinkaan lepää, vaan pinnan alla kuplii.
Ensimmäinen keikka ns. koronan jälkeen. Odotathan pöytiinohjausta.
Tampereen G Livelabin reilun 200:n kapasiteetista on käytössä 80. Yleisö istuu kiltisti viiden pöydän riveissä, kaksi henkeä kussakin. Juomat suositellaan tilaamaan mobiilisovelluksella, vessassa saa käydä.
Keikan alkua edeltää hymähtelyn sävyttämä korona-smalltalk.
Tämmöistä tämä nyt on, heh heh, hjmm hjmm.
Mitään kollektiivista tunnetta ympäröivistä ihmistä ei kuitenkaan voi aistia, tietenkään. Jokainen suhtautuu tilanteeseen omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan.
Edelliset kuukaudet ovat vaikuttaneet jokaiseen ihmiseen eri tavalla; henkisesti, fyysisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti, terveydellisesti, mielenterveydellisesti. Yhteen paljon ja monella tavalla, toiseen ei mitenkään eikä millään tavalla.
Ei olisi kovin huomaavaista keksiä omasta päästään jotain suurta tarinaa, jossa keskiviikkoinen rockkonsertti Tampereen keskustassa tarkoittaisi yhtäkkiä suurelle joukolle aivan erilaisia ihmisiä yhtä ja samaa asiaa. (Jääköön se kolumnisteille.)
* *
Karina sopii erikoistilanteeseen täydellisesti.
Helsinkiläisyhtyeen musiikki on epämääräistä, harsomaista, humisevaa, häilyvää. Vaikka sen lauluissa suoraan ja selvällä suomen kielellä asioista kerrotaankin, jättää musiikki kaiken tulkinnan kuulijalle. Siinä voi kuulla mitä haluaa.
Karina ei tyrkytä tai pakota tai yllytä, se vain on. Keikan ainoa välispiikki on Karin Mäkirannan ennen viimeistä kappaletta lausuma: ”Kiitos.”
Karinan promokuvissa poseeraavat vain yhtyeen laulaja-kitaristi Karin Mäkiranta (se vaalea) ja laulaja-basisti Helmi Tikkanen (se tumma). On kuitenkaan vaikea nähdä trion kolmatta pyörää, uutta rumpalia Saana Pohjosta, minään muuna kuin Karinan täysivaltaisena jäsenenä, niin olennainen osa bändin olemusta hänen omintakeisesti ja epäortodoksisestikin ryskyvä soittonsa on.
KUUNTELE: Karinan albumi 2 (28.2.2020, Playground Music).
G Livelabin keikalla Karina asettautui kolmiomuodostelmaan, jossa mitä luultavimmin Star Trek: Uusi sukupolvi -tieteissarjan puvustosta lainattuihin hopeanhohtoisiin haalareihin pukeutuneet Mäkiranta ja Tikkanen seisovat lavan laidoilla kasvokkain, profiili yleisöön päin, toinen toiselleen laulaen. Laulajien välinen katsekontakti tekee tilanteesta hyvin intiimin; yleisölle on ikään kuin annettu poikkeuslupa seurata kahdenvälistä tapahtumaa, mutta taikapiirin ulkopuolelta.
Yleisön lähes täydellinen ”ignooraaminen” tuntuu Karinan kohdalla täysin luontevalta ja oikeastaan ainoalta oikealta ratkaisulta. Yhtyeen kappaleissa on kyse tunnelmien, tekstuurien, dynamiikan ja ”tilojen” luomisesta, ja silloin on vain oikein, että muusikoiden voi luottaa ja omin silmin nähdä keskittyvän olennaiseen.
* *
Karina esitti helmikuussa ilmestyneen kakkosalbuminsa 2 (Playground Music) alusta loppuun. Ainoana kappaleena yhtyeen nimettömältä esikoislevyltä (2018) kuultiin illan viimeisenä Bambi.
Setti ei tietenkään ole paras mahdollinen, jonka Karinan kahdesta albumista saisi rakennettua, mutta ihan kauheasti en kehtaisi valittaa siitä, että artisti keskittyy uuden albuminsa julkaisukiertueella uuden albuminsa esittämiseen. Aina näin ei ole.
Karinan musiikki on suurelta osin hiljaista, eteeristä ja raukeaa, mutta koskaan se ei ”lepää”. Pinnan alla kuplii koko ajan, ja toisinaan jännite purkautuu synkkänä murinana, kimaltavana kirskuntana tai suoranaisena metelinä.
Bändin musiikkia kuvaillaan usein termillä dream pop, mutta unet eivät ole pelkästään hattaraisia. Claus vaipuu loppupuolellaan lähes doom-metalliksi, kun taas Aila eksyy Slint-yhtyeen laahustelusta muistuttavalle piikkilanka-aitojen piirittämälle suolle.
Bändin uuden levyn vaikuttajiksi voisi arvata ainakin post punkin murheilijat Low’n ja The Curen. Kristallikruunuilta kuulostava Cocteau Twins kuuluu Karinan musiikissa mainostettua vähemmän, kuten myös laiskasti bändiin liitetty leima ”indie folk”.
Toinen näkymä pöydästä 51.
* *
Moni Karinan ensimmäisen kerran livenä näkevät havahtuu siihen, että ”jehna, laulajia onkin kaksi”. Mäkirannan ja Tikkasen äänet erottaa kyllä toisistaan, mutta harmonioita laulaessaan ne sulautuvat yhdeksi ja synnyttävät kolmannen – kenties ”Karinan”? Keikalla Pohjonen täydensi stemmoja pätevästi, joskaan vielä keikan alkupuolella hänen äänensä ei kovin hyvin erottunut.
Tikkasen laulamat kappaleet tuntuvat konkreettisemmilta kuin Mäkirannan esittämät. Osin vaikutelma johtuu kummankin laulettavaksi langenneiden kappaleiden tyyleistä ja teksteistä, osin ulkoisistakin seikoista. Laulaessaan Mäkiranta usein sulkee silmänsä ja tuntuu leijailevan omissa sfääreissään, Tikkasen ruumiinkieli on maanläheisempää – onhan hän basisti. Kaksikon väliseen herkkään virityksen tuo kiinnostavan kontrastin rumpali Pohjosen riemukas ja hiukan kulmikaskin fyysisyys. Hänen myötään kokoonpanonsa kanssa vaiheillut bändi tuntuu vihdoin valmiilta.
En usko, että Karina onnistuu milloinkaan tekemään aivan niin täydellistä laulua tai aivan niin täydellistä albumia kuin yhtyeen ystävät haaveilevat. Se ei ole kuitenkaan bändin vika, vaan pikemminkin yhtyeen estetiikkaan sisäänrakennettu ominaisuus.
Sillä Karinan musiikki soi paikassa, jossa näkymän meidän tuntemaamme ihmeellisempään maailmaan peittää vain ohut, lepattava harso. Välähdykset toisesta, mittaamattomasti kauniimmasta maailmasta jäävät aina vain välähdyksiksi. Mutta niitä odottaa uudelleen ja uudelleen, henkeään pidätellen.
Antti Lähde
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Antiikin myyttejä ja Raamatun tekstejä Mozartin sävelkielellä – Idomeneo Musiikkitalossa oli suuri elämys
OOPPERA | Vanhaan taruun ja osin vanhaan testamenttiinkin perustuva libretto kulki synkästä alusta valoisaan loppuun, jossa lähes kaikki kokivat, mikä voima rakkaudella voi olla.
John Scofield perkasi Amerikan laulukirjaa intiimillä keikallaan Tampereen G Livelabissa
KONSERTTI | Säveltäjä-kitaristi John Scofieldin pitkässä setissä soivat niin jazz, blues kuin kantrikin – maestrolle ominaiseen tyyliin.
