The Holy Tampereen G Livelabissa. Kuva: Ilkka Valpasvuo
KONSERTTI | Koronan jalkoihin jäänyt helsinkiläisyhtye pääsi viimein juhlistamaan viimevuotista kakkosalbumiaan Mono Freedomia livemuodossa.
The Holy Tampereen G Livelabissa 6.11.2021.
Kaksi kehuttua albumia julkaissut indierockin, alternativen ja post rockin pohjattomista kaukaloista ammentava The Holy pääsi viimein juhlistamaan myös livemuodossa Mono Freedom -albumiaan, joka julkaistiin koronan vuoksi puolisen vuotta myöhässä syksyllä 2020.
Vuodesta 2014 soundiaan luoneen helsinkiläisyhtyeen erityispiirteinä voi pitää kahta rumpalia, post rockin, indierockin ja krautin maisemien sulavaa juottamista pohjoismaiseen isoon melankoliaan ja kirskuvasti korkealle kaartavien kitaroiden helpon oloista maalailua isolla äänivallilla. Laulaja-kitaristi Eetu Henrik Iivarin raukean kantava ääni on se viimeinen lyömäase, jolla The Holy erottuu joukosta.
Tuoreimman Mono Freedom -levyn tapaan myös keikan avasi mainiosti viipyilevän kerroksittain kasvatettava, massiivisuudestaan huolimatta hienosti juokseva No Trial In The Dark. Huminat ja haikeat leijailut yhdistyivät mainiosti rutinaan, särösurinaan, isoihin aaltoihin ja tummaan maisematapettiin.
Huohottavan vyörytyksen ja viipyilevän jääluolakaiun yhdistelmää väritettiin milloin stroboilla, milloin pimeämmillä valaistushetkillä. Savukoneen ja valojen hypnoosi löi sulavasti kättä musiikin huippujen ja suvantojen kanssa. Mikko Maijalan ja Eero Jääskeläisen rinnakkainen rumpalointi tahtoi jäädä savun ja valojen taakse, kun taas kielisoittajien, kitaristi Pyry Peltosen, basisti Laura Kangasniemen ja Iivarin tehtäväksi jäi heilua soittimiensa kanssa satunnaisissa valokeiloissa. Soundien puolesta ei kehutussa keikkapaikassa ollut taaskaan moittimista.
Eetu Henrik Iivarin laulu kaartuu ison soittokaaren aallonharjalle vaivattomasti. Kuva: Ilkka Valpasvuo
Tamburiinin kanssa pehmeämmin mutta yhtä massiivisesti soiva Land Before Time sai peräänsä raukeammin käynnistyvän The Rocket Songin, jolla The Holy kaartaa kaikuisasti korkeilla avaruuden kiertoradoilla: ”Gonna build a rocket, escape from this nonsense”.
Hetkittäin rumpujen tilalla soi tamburiini ja bassokin oli sivussa, mutta sitten lähdettiin taas isosti. Jurnuttava There Is A House kasvatettiin komeasti kiihkeään loppuun. Vuoden 2016 More Escher And Random Notes -EP:ltä tuttu This Will Be The Day That I Die rakensi heleästi naputteluun ja hiukan raukeammin kohoaviin kaariin.
Sitten oli vuorossa pari uutukaista Mono Freedomilta.
Twilight of Idiots nousi komeasti pehmeämmin keinuttavasta alusta askel askeleelta kohti massiivista aaltoa. Soundi oli isoudestaan huolimatta aika pehmeästi kaartelevaa ja poukkoilevaa, rikassävyistä. Ripakan Ageing Boxerin tarttuva kitaraulina huojui, mutta ei ollut lähelläkään kaatumista. Koneisten taputusten käyttö, koukukkaat kitarakuviot ja komeat laulukaaret onnistuivat huohottavasta etenemisestä huolimatta pitämään kiinni laulun kuorruttamasta rentoudesta.
Vinokuviolla heruttaen alkava I Don’t Know oli koko keikan päähänjäävimpiä yksittäisiä kappaleita. Iivarin laulu ei juuri matalilla ja tasaisilla alustoilla viihdy vaan kurottaa kaikuisiin korkeuksiin ja tekee sen ihailtavan rauhallisesti ja pakottamatta. Jurnuttaen käynnistyvä, riisuttuna jatkava raukean surumielinen muistolaulu Can’t Remember Your Name sai valaistukseenkin valoisamman harmaata valokeilasydäntä: ”See you at the end, rest in peace my oldest friend…”
Pitkällä junnauksella alustava mutta laulun kanssa heleämmin junnaava Fanfare III albumilta Daughter sai peräänsä Iivarin välispiikin, jossa luvattiin uutta levyä viimeistään keväälle, vaikka levy-yhtiö voi kuulemma olla eri mieltä. Sähköisesti sykkivä In The Museum Of Modern Hearts lähti kauniin kuulaasti koskettimien tahdissa, mutta aika nopeasti iso kaari rakentui kitaralla. Isoudesta huolimatta tunnelmassa säilyi rauhan tunne.
Encorena kuultiin joka keikalla soitettava äkäisen jykevä Ähtäri, joka uudelleen nimettiin tänään ”Tampereeksi”. Näin siis Iivarin alustuksella lähdettiin keikan päättävään rykäykseen, jossa lopuksi rumpupellit saivat kyytiä, eikä solistista näkynyt enää kuin rumpupatteriston päälle nostetut kengät miehen heruttaessa selinmakuulla kitaralla viimeiset soinnut lauantai-illan loputtoman vyörytyksen juhlista. Toimivasti rakennettu reilun tunnin kokonaisuus isoa säröaaltoa, huminaa, raukeaa keinutusta korkeuksissa ja mukaansa nappaavia sävellyksiä. Hyvä Pyhät!
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mies ja jouhikko täyttää kyllä aukion, vaan jäikö jotain puuttumaan? Pekko Käppi Finlaysonilla
KONSERTTI | Mies ja jouhikko eli etnomuusikko Pekko Käppi nähtiin Finlaysonin lavalla soolokonsertissa, jossa artistilla ei ollut mitään hätää. Nähtiin varmaa tekemistä, joskin ilman suurta hurmiota.
Rumia säveliä, sanoja ja sellaisten puutetta – Hassisen kone loppuunmyydyllä Ratinan stadionilla
KONSERTTI | Hassisen kone tuli, ei yskähdellyt, mutta olisi hyötynyt aika ajoin tilkasta voitelua. Lauteita lämmittelivät Litku Klemetti ja Dumari & Spuget & Blosarit.
Täysillä töissä – Tero Vesterisen ja orkesterin mahtava lavaenergia sytytti yleisön Laukon kartanon kesäkonsertissa
KONSERTTI | Vesterinen Yhtyeineen on niitä bändejä, jotka ovat omimmillaan live-keikoilla ja elävät kosketuksesta faneihin ja yleisöön. Energia Vesilahden historiallisessa puistomiljöössä oli käsinkosketeltavaa.
Glitteriä ja rokkihaaraa – Joni Ekmanin Koirat ja Günter Kiviojan KISSA pääsivät irti Telakalla
KONSERTTI | Hyvässä nosteessa oleva rockyhtye KISSA kohtasi Joni Ekmanin Koirat Telakan keskiviikossa. Rockunelma elää molemmilla bändeillä hienosti.