Konserttiarvostelu: Eero Lehtimäen johtama Tampere Filharmonia soitti ohjelmaltaan monipuolisen konsertin, jossa kuultiin Senja Rummukaisen sulavaa sellotaidetta sekä orkesterin jäsenneltyjä ja tasapainoisia tulkintoja.
Tampere Filharmonia: Sanansaattaja, Tampere-talo 15.11.2019. Eero Lehtimäki, kapellimestari. Senja Rummukainen, sello.
Tampere Filharmonian perjantaisen konsertin ohjelma oli laadittu tarjoamaan jokaiselle jotakin. Yllättävän sulavan musiikillisen kokonaisuuden konsertti kuitenkin muodosti.
Claude Debussyn Faunin iltapäivässä kapellimestari Eero Lehtimäki herkutteli sointiväreillä ja tunnelmilla. Runolliset sävyt ja leikilliset pyrähdykset maustoivat vivahteikasta tulkintaa, jossa Annaleena Jämsän huilu soi unelmoiden ja matalat jouset hyräilivät. Esitys oli hallittu ja sulokas.
Senja Rummukainen esitteli soittotaiteensa ja kaunisäänisen Stefano Scarambella -sellonsa laajaa ilmaisuasteikkoa Tshaikovskin Rokokoo-muunnelmien käänteissä. Kuulaasti ja selkeästi avautuneen teoksen ensimmäisissä osissa soolo-osuutta leimasi kepeys ja jäntevyys. Soiton edetessä kuultiin ilakoivaa leikillisyyttä, joka syveni ilmeikkäiksi melodialinjoiksi ja tiiviiksi legatoiksi.
Rummukaisen mukaansatempaava taituruus kasvoi henkeäsalpaavaksi kadenssin äärimmäisissä, mutta perustelluissa vaiheissa. Solistin ja tyylikkäästi soittaneen orkesterin välinen vuorovaikutus oli kamarimusiikillisen herkkävireistä. Orkesterin osuus tosin tuntui jonkin alkupuolen hetken verran hieman liiankin hienovaraiselta, mutta kokonaisuus oli tasapainoinen ja hyvin jäsennelty.
* *
Dmitri Shostakovitshin yhdeksännen sinfonian napakassa, värikkäässä ja tarkassa tulkinnassa saatiin nauttia kaikkien soitinryhmien vimmaisesta ja lujasta työskentelystä. Erityisen vaikuttava oli Aleksei Dmitrievin fagottisoolo koskettavassa Largossa, jossa vasket soivat vahvasti ja draamaa luoden. Jousiston työskentely liikkui kepeistä tanssahteluista viiltäviin jännitteisiin ja puupuhaltimet loivat intensiivisiä hetkiä. Hilpeitä ja ilakoiviakin tunnelmia pursuavassa sinfoniassa kapellimestari Eero Lehtimäen energistä ja kokonaisvaltaista työskentelyä oli ilo seurata.
Tutkiessani konserttiohjelmaa etukäteen ihmettelin itsekseni, miksi Shostakovitshin yhdeksännen sinfonian jälkeen kuullaan vielä Jean Sibeliuksen Pohjolan tytär. Mieleeni tuli erään konserttimusiikin ammattilaisen hiljakkoin keskustellessamme esittämä luonnehdinta: ”Sibeliuksen monet orkesteriteokset on vähän kuin kolmosolut kaupassa – tuote, jolla ihminen hinataan sisään.”
Tampere Filharmonian ja Eero Lehtimäen huikean kaunis tulkinta sinfonisesta runosta onnistui kuitenkin siivittämään konsertin tunnelman vielä Shostakovitshin sinfoniaakin korkeammalle. Ohjelmavalintana Pohjolan tytär oli sikälikin kiinnostava, että sen ja konsertin avanneen Faunin iltapäivän ilmestymisajankohtien välillä on vain kymmenkunta vuotta.
Laajoin siveltimenvedoin luotu maalauksellisuus yhdistettynä hiottujen yksityiskohtien kirkkauteen sekä orkesterin latautunut ja viimeistelty soitto tekivät sinfonisesta runosta konsertille nautinnollisen päätöksen.
Kikka Holmberg