Tampere Filharmonia herkutteli virtuoosisuudella – arviossa Ajatonta kauneutta

Kuva: FINESTre-jousikvartetti

Faunien iltapäivä: Ajatonta kauneutta. Tampere-talo 16.2.2025.

Tampere Filharmonian kevään kamarimusiikkikonserttisarja alkoi varmaotteisesti. Tasapäisestä orkesterista poimitut soittajat kosketinsoittajavierailijoineen saivat mahdollisuuden loistaa niin teknisellä taituruudella kuin taiteellisella tulkinnalla.

Iltapäiväkonsertin ohjelma koostui kahdesta aikamme säveltäjien jousikvartetosta sekä noin sadan ja kolmensadan vuoden takaisista kamarimusiikkikappaleista.

Caroline Shaw’n (s. 1982) Entr’actessa ja Jouni Kaipaisen (1956–2015) jousikvartetossa nro 6 ”The Terror Run” oli jotenkin sama henki, vaikkakin erilainen ilmiasu. Läpisävellettyjen teosten toistuvat tauot kutsuivat mukaan ja vaativat kuuntelemaan intensiivisesti. Shaw’n teos tuntui glissandoineen, pizzicatoineen ja huokailuineen jossain määrin kevyeltä, hauraalta ja hauskaltakin. Kaipaisen kauhujuoksu taas oli jämäkämpi ja vakavampi.

FINESTre musisoi mitä mainioimmin. Molemmissa kvartetoissa Elina Rouvali ohjasi sellonsa suvereenisti sävellysten solistiseen imuun ja kevyemmät jouset saivat tyytyä säestämään. Toisaalta, kerrankin myös väliäänet – Heili Hannikaisen alttoviulu ja Heidi Kuulan kakkosviulu – saivat osansa solistisesta teeman kehittelystä, ja tekivät sen komeasti. Kati Tuominen-Herojan ykkösviulu hehkui napakkaa virtuoosisuutta.

FINESTre-jousikvartetilla on edellytykset irrota reilusti Tampereen ympyröistä merkittävimmillekin kamarimusiikin estradeille. Naisten yhteismusisoinnissa on jo toistensa tuntemisen patinaa, vahvaa halua omanlaiseen tulkintaan ja uteliaisuutta pyyhkiä pölyjä kvartettikirjallisuudesta.

* *

Tähän kevään ensimmäiseen Faunien iltapäivään minut houkutti oikeastaan Dietrich Buxtehude (1637–1707). Hänen muu kuin urkukirjallisuus on hämärän peitossa tai peräti kadonnut – jos sitä lie paljon ollutkaan.

Sonaatissa viululle, viola da gamballe ja continuolle op. 1 nro 2 ei kuulunut mitenkään erityisesti Buxtehuden ääni. Viulisti Lea Antolan, sellisti Miika Jämsän ja cembalisti Esa Toivolan esittämä pieni barokkikappale suuren Lyypekin Maria-kirkon urkurin ja urkusäveltäjän sulkakynästä osoittautui lähinnä kauniiksi kuriositeetiksi, ohimeneväksi välisoitoksi.

Sen sijaan konsertin aloittanut viulisti Katri Nikkasen ja pianisti Hanna-Leena Savolaisen tulkinta Joaquin Turinan (1882–1949) D-duuriviulusonaatista oli huikea. Teos oli viisas aloitusnumero. Sonaatissa kilpailtiin virtuoosisuudesta, ja molemmille muusikoille sitä riitti yllin kyllin. Siniselle taivaalle heitettiin keväinen auringonpaiste.

Marja Mustakallio

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua