Rouvali tarinoi fantastisesti – Tampere Filharmonian konsertti osoitti jälleen, miksi konserttimusiikki on parasta livenä

Kuva: Tampere Filharmonia

Tampere Filharmonia: Fantastisia tarinoita. Kapellimestari Santtu-Matias Rouvali. Strauss & Berlioz. Tampere-talo 26.1.2023.

Älkää tyytykö kuuntelemaan levyjä. Menkää konserttiin!

Minulle Richard Straussin säveltämät laulut pianon ja varsinkin orkesterin säestäminä ovat ehkä parasta absoluuttista musiikkia, mitä koskaan on tehty.

Niiden rinnalla en ole ikinä jaksanut syventyä Straussin sävelrunoihin kunnolla. Niissä vellovasta musiikkimassasta ei saa kunnon otetta cd-soittimen ja olohuonekaiuttimien välityksellä.

Tampere Filharmonian torstaikonsertin avausnumero, Straussin Don Quijote, olikin itselleni ”uutta musiikkia”.

Mikä onni, että pääsin tämän teoksen sisään juuri Santtu-Matias Rouvalin johdattamana.

Konsertissa ehtii mukaan

Don Quijote koostuu kymmenestä variaatiosta eli muunnelmasta, jotka kuljettavat nimihenkilön ja hänen palvelijansa Sancho Panzan tarinaa eteenpäin.

Teos on sävelletty vuonna 1897, ja pituuttakin sillä on 45 minuuttia.

Tampere Filharmonian ja Santtu-Matias Rouvalin kyydissä nuo kolme varttia olivatkin melkoinen tarinatuokio. Kapellimestarin lisäksi tapahtumia kuljetti eteenpäin sellosolisti Joona Pulkkisen, alttoviulisti Lilli Maijalan sekä konserttimestari, viulisti Johannes Pöldan muodostama ”solistitrio”.

Levyltä kuunneltuna on haastavaa sukeltaa mukaan Straussin musiikin jatkuvasti muuttuviin tempoihin ja tunnelmiin. Konserttisalin penkissä kaikki tapahtuu silmien edessä, ja silmät sekä korvat ehtivät käänteisiin mukaan.

Sello hehkui hurmoksiin

Don Quijotessa solistisia osuuksia on kirjoitettu vuoroin vähän kaikille soittimille – aikakauden uutuudesta eli tuulikoneesta lähtien. Sävelrunon sijaan teosta voisi kutsua mozartmaisesti Sinfonia concertanteksi tai Bela Bartokin tapaan Orkesterikonsertoksi.

Rouvalin avuihin kuuluu taitoa pitää muhkea ja solististen osuuksien täplittämä kokonaisuus luontevassa liikkeessä ja saada täysromanttinen musiikki virtaamaan orgaanisesti kohti tarinan viimeistä virkettä ja loppupistettä.

Erityiskiitos kuuluu silti solisteille. Varsinkin Pulkkisen Davide Pizzorno -sello vuodelta 1769 hehkui maagisesti ja lauloi koko Tampere-talon ison salin tyytyväiseen hurmokseen. 

Helppo todeta jälleen: mikään toinen soitin ei kosketa kuulijaa äänellään yhtä syvältä kuin sello ammattilaisen käsissä.

Don Quijoten tarina on kerrottu, ja kiitoksia ottavat vastaan kapellimestari Santtu-Matias Rouvali (vas.) ja soolosello-osuudet soittanut Joona Pulkkinen. Välissä istuu 1. konserttimestari Johannes Pölda. Kuva: Kari Pitkänen

* *

Kevyitä kauhunäkyjä

Olipa rakkaustarina! Kun ranskalainen säveltäjänalku Hector Berlioz 11.9.1827 näki Pariisissa Hamletin, hän ja kaikki muutkin menettivät sydämensä Ofelian osassa esiintyneelle englantilaiselle Harriet Smithsonille.

Seurasi onneton kaukorakkaustarina, jossa ei ollut yhteistä aikaa, paikkaa eikä kieltäkään.

Berlioz stalkkasi Smithsonia ja pommitti tätä kirjeillä, joita ihastuksen kohde ei voinut ymmärtää. Laastarirakkaudeksi ilmestyi pianisti Marie Moke, jonka Berlioz kihlasi. Pian Moke jo nai pianotehtailija Camille Pleyelin.

Roomassa kärvistellyt Berlioz alkoi suunnitella kolmoismurhaa, mutta tuli Nizzan kohdalla järkiinsä ja päätti säveltää sinfonian.

Vuonna 1830 valmistui Fantastinen sinfonia. Se on yksi romantiikan ajan alkupisteistä ja ensimmäisistä omaeläkerrallisista sävellyksistä koskaan.

Fantastista sinfoniaa pidetään huumehuuruisena teoksena, mutta kovin kilttejä Berliozin kauheimmatkin näyt vielä olivat: Nainen pettää, mustasukkaisuus kalvaa, myrsky nousee, mestaus uhkaa, ja kaiken huipuksi noidat juhlivat sapattina.

Myöhempiin tuhokuviin verrattuna romantiikan sarastuksen ajan ihmisen kauhufantasiat olivat vielä kevyttä kauraa.

Loistokkaasti mestauslavalle

Fantastisen sinfonian esitystä häiritsi aluksi se, että noin 80 soittajan voimin esiintynyt Tampere Filharmonia vaikutti tähän teokseen liian suurelta orkesterilta.

Berliozin aikana isoimmatkin orkesteri olivat varmaan puolta pienempiä. Nykyisessä vahvuudessa soitettuna alkuromantiikan ajan musiikki vaikutti liian päällekäyvältä.

Kunnes tultiin kulminaatiopisteeseen, sinfonian neljänteen osaan Marssi mestauslavalle.

Nyt Rouvali sai ottaa ison orkesterin kaikki tehot käyttöön. Marssin raskaissa askelissa oli vääjäämätöntä kohtalon tuntua ja raskasta painokkuutta, jota patarummut, trumpetit, fagotti sekä sello- ja bassosektiot vuoroin korostivat.

Tätä marssia en ole kuullut koskaan missään tai miltään tallenteelta yhtä loistokkaana tulkintana kuin Tampere-talon salissa. Melkein voi aavistaa giljotiinin terän putoavan.

Siitä olikin luontevaa siirtyä juhlimaan noitasapattia ja odottamaan sinfonian yhtä vakuuttavaa loppua. Rouvalin viimeinen isku pysäytti liikkeen ja äänen kuin seinään, ja bravo-huudot voivat alkaa.

Saman ehtii kokea vielä perjantaina 27.1.2023 Fantastisia tarinoita -konsertti uusitaan Tampere-talossa kello 19.

Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua