Konserttiarvostelu: Tampere-talossa 11-henkisen orkesterin kanssa esiintyneen Pepe Willbergin yli 50 vuoden urassa on samaa uskottavuutta kuin Aretha Franklinilla tai Tina Turnerilla, Anne Välinoro kirjoittaa.
Pepe Willberg Sua aika parantaa – Hittejä ja aarioita kuudelta vuosikymmeneltä -konsertti Tampere-talon Isossa salissa 31.10.2019
Muistan sen 11-vuotiaan tytön 1970-luvun alussa, joka marssi Iisalmen ainoaan levykauppaan ja osti marjanpoimintapalkalla Pepen ja Paradise -yhtyeen Niin vähän on aikaa -levyn.
Valintaa ei tarvinnut miettiä. Esimurrosikäisen hormonitoiminta päätti.
Pepe Willberg oli ihana, kun ihminen oli niin yksinäinen. Nuorena varsinkin. Ja Stardust levitti tähtipölyään yläsavolaiseen maakunta-arkeen, jossa tanhut ja Jaakko Tepon sutkaukset muuten sanelivat viihteen tienviitat.
Niin vähän on aikaa siitäkin, vain vajaat viisikymmentä vuotta. Ja Pepe sen kuin pysyy. Kun Tampere-talon keikalla katsoi 72-vuotiasta kotimaisen popparikaartin aaroninsauvaa, tätä takafledansa säilyttänyttä sarkastirokkaria, ei voi kuin huokaista ihastuksesta uudestaan.
Jotkut pysyy ja paranee.
* *
Edesmennyttä, ihanaan kirkkauteen uudestaan Amazing Grace -dokumentilla kohoavaa Aretha Franklinia ja Tina Turneria kuunnellessa kokee samaa. Kun Jumalan kipinä on joillekin annettu ja nämä osaavat sitä vaalia, niin koko elämä on taiteen juhlaa.
Pepe Willbergin ura on poukkoillut Islandersin kitaristista Jormaksen (mikä nimi yhtyeelle paiskattiinkaan!) solistiksi, omaan yhtyeen The Paradisen solistiksi, Dannyn ja Armin kiertueille, tenoreista koottuihin Mestareihin areenalla ja sooloihin.
Mahtuipa väliin vielä Euroviisu-keikkakin toisen esitettäväksi annetulla laululla Nauravat silmät muistetaan (1988), josta Dublinin festareilta oli tuliaisina 3 pistettä.
Osoittaa melkoista luonteen lujuutta, paksunahkaisuutta ja ennen kaikkea lahjakkuutta himmailla välillä parikymmentä vuotta ja nousta ääni vahvistuneena nostalgiakiertueille, Vain elämää -solistiksi, Tähtien kanssa tanssimaan ja Iskelmä Finlandian voittoon.
Niin, ja komeimpana mitalina kaulalla keikkuu kultalevy vuodelta 2014.
Verkkaista viihdettä
Tampere-talon keikalla kuultiin seestynyttä, verkkaan sanailevaa Pepeä, jolle itseironia on osa tyyliä. Itsensä vähättelyn leikkaisin siitä mielellään pois.
Konsertin pituus ja flunssanpoikanen verotti mestarin antautumista täyteen vauhtiin, hieman himmailtiin kautta kolmituntisen. Toisaalta jos kuulijoiden ikähaarukka on 50–90, tasainen meno lienee kaikkien mieleen.
25 kappaletta on melkoinen satsi yhteen konserttiin, varsinkin jos tyyli vaihtelee pintapopista sellaisiin klassikoihin, kuten Procol Harumin Hermekseen tai Smoke Gets in Your Eyes -tunnelmointiin, Kaj Chydeniuksen Sinua sinua rakastan -oodiin ja aarioihin.
Leoncavallon Pajatson Vesti la giubba on sellaista tavaraa klassikoissa, että sen saa huoletta vääntää mieleisekseen. Nyt kuitenkin Pepe jäljitti aariaa liikaa klassisen koulukunnan mukaan. Tulkinta jäi puolitiehen, vaikka tunnetta löytyi.
Niin ihania ja varmalla otteella vedettyjä kuin Pepen omat ikihitit konsertissa olivatkin (Rööperiin, Yksin oon tietenkin, Aamu ja Elämältä kaiken sain), ilolla kuuntelin uudempia. Johanna Vuoksenmaan sanoituksella Sua aika parantaa ja Leikitään kultalevyltä istuvat Pepen tummaan, The Ääneen loistavasti.
Yksitoistahenkinen orkesteri pääsi esittelemään A1-laatuaan monissa sooloissa. Mikko Koposen piccolotrumpettisoolo Saat miehet kyyneliin -kappaleessa väläytti sitä monipuolisuutta, mitä puhallinduo jatkossa töräytti täysin palkein.
* *
No, mitä illasta jäi käteen?
Ainakin se, että sympatiaa ei voi ostaa. Se pitää ansaita lahjoilla ja vuosien työllä. Pepe näytti sydämien ympäröimältä vetäessään encoreensa Tällä kadulla.
Vain elämää ja tanssit tähtien kanssa ovat ohutta kuorruketta Pepen musiikillisissa kokkailuissa.
Anne Välinoro
Pepe Willberg palkittiin Iskelmä Finlandialla vuonna 2011.
