Kuva: Sari Harsu
KONSERTTI | Galleria Himmelblaussa esiintynyt Pelkkä Poutanen tekee lauluja, joissa ollaan hautojen äärellä, itketään ja poltetaan noitia, mutta myös kurkotetaan valoon.
Pelkkä Poutanen Tampereen Galleria Himmelblaussa 20.3.2026.
Teatraalista, mystistä, kalevalaista, šamanistista, pakanallista… eli Poutasta, Pelkkää Poutasta.
Petra Poutasen Pelkkä Poutanen -kulttia ja rituaaleja tarjoiltiin perjantaina (20.3.2026) Tampereen Galleria Himmelblaun tiloissa levynjulkaisukonsertissa, ja samoihin tunnelmiin pääsee kuuntelemalla Poutasen tuoretta levyä. Itse asiassa levyjä on kaksikin: Jossain on kai sateenkaari, vaikkei sitä tähän näy ja kahden kappaleen pituinen Nekin jotka eivät jo kuolleet, tulevat kuolemaan.
– Bonusalbumi Nekin jotka eivät jo kuolleet, tulevat kuolemaan on kurkistus mun alitajuntaan ja sen saa vain kasetilla ja tai halutessaan myös digitaalisesti ostamalla, Pelkkä Poutanen kirjoittaa Facebook-sivullaan.
– Musta on hauska ajatus, että mun alitajuntaan pääsee kasettinauhan kautta.
Petra Poutanen luo kahden kuoronsa kanssa näyttäviä kokeellisia musiikkiesityksiä, ja samalla asialla on myös Pelkkä Poutanen, joka on tavallaan yhden naisen kuoro. Hän tarjoilee peräkkäin ja päällekkäin tuottamaansa moninaista äänimaailmaa matalasta kurkkulaulusta korkeaan, kirkkaaseen lauluun. Möreä, örisevä kurkkulaulu kuulostaa terveisiltä tuonpuoleisesta, ja se luo vahvan kontrastin Poutasen heleälle laulannalle.
Pelkkä Poutasen albumit eivät ole yksittäisiä lauluja vaan kokonaisuus. Poutanen toivookin, että levyt kuunnellaan kokonaan.
Sari Harsu
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
126 vuoden odotus on ohi: Gerontiuksen uni sai viimein ensiesityksensä Tampereella – arviossa Filharmonian konsertti
KONSERTTI | Edward Elgarin kuoro- ja orkesteriteoksen kirkkain tähti oli sopraanosolisti Dame Sarah Connolly.
Unenomaista tunnelmaa ja pienieleistä kauneutta – Ichiko Aoba konsertoi Finlandia-talossa
KONSERTTI | Japanilainen laulaja-lauluntekijä Ichiko Aoba vangitsi Finlandia-talon yleisön omintakeisella folktronicallaan.
Helsingin Barokkiorkesterin Schumann-ilta lohdutti kauneudellaan – arviossa Musiikkitalon konsertti
KONSERTTI | Robert Schumannin teokset toivat seesteisen ja rauhoittavan tunnelman yleisöön. Pääosassa olivat sellisti Steven Isserlis, hienot solistit ja Arnold Schoenberg -kuoro.
Tulta, urkuja ja ihmissusien ulvontaa – Metallijätti Powerwolf on luonut ympärilleen omaleimaisen maailman
KONSERTTI | Helsingin jäähallissa konsertoinut saksalaisyhtye ammentaa inspiraatiota niin kirkkotaiteesta kuin kansantaruistakin.




