Pacho Floresin trumpetti säkenöi taiturillisesti Tuomas Turriagon vaikuttavan konserton käänteissä

Pacho Flores. Kuva: Juan Martinez

Tampere Filharmonian konsertti Tampere-talossa 5.4.2024. Christian Vásquez, kapellimestari; Pacho Flores, trumpetti. Roberto Sierra: Fandangos, Tuomas Turriago: Trumpettikonsertto (kantaesitys), Inocente Carreño: Glosa Sinfónica Margariteña, Arturo Márques: Concierto de Otoño, trumpettikonsertto.

Tampere Filharmonian Latinalainen ilta oli täynnä värejä ja valoa, taituruutta ja mukaansatempaavia rytmejä sekä jylhiäkin sointeja. Konsertin johti kapellimestari Christian Vásquez ja solistina soitti trumpetisti Pacho Flores.

Kantaesityksenä kuultiin Tuomas Turriagon (s. 1979) trumpettikonsertto. Teos toimi kuin johdantona keskiviikkona alkavaan Tampere Biennaleen ja olisi mainiosti sopinut myös sen ohjelmaan. Turriago on kertonut pyrkivänsä säveltämään soittajaystävällistä musiikkia 1900- ja 2000-luvun trendit tiedostaen. Hänen tuotantoaan leimaava monipuolisuus ja genrerajojen yli ulottuva rakkaus musiikkiin kuului myös Pacho Floresille sävelletyn vaikuttavan trumpettikonserton yltäkylläisissä käänteissä.

Jyhkeästi alkanut konsertto käynnistyi viiltävän linjakkain trumpettiosuuksin, joiden taustalle kehkeytyi harpun, pianon ja jousien kevyesti aaltoileva kudos. Ajoin ankarastikin soineen hitaan osan trumpettiosuudessa on kuultavissa jazzkaikuja. Aivan täysin ei hitaan osan alakulo haihtunut siirryttäessä ison lyömäsoitinryhmän tahdittamin villein rytmein edenneeseen kolmanteen osaan, jossa kuultiin myös trumpetin loistelias ja häikäisevän taiturillinen kadenssi.

Turriagon tyylikkäästi rakennetussa ja jäntevästi jäsennellyssä konsertossa on paljon kauniita yksityiskohtia, kiinnostavasti teosta eteenpäin vieviä motiiveja ja yllätyksellisiäkin hetkiä. Orkesterin ja solistin yhteistyö on laadittu johdonmukaiseksi ja tiiviiksi, mutta silti säveltäjä tuntuu antavan trumpetin kulkea kuin omia polkujaan. Floresin, Vásquezin ja Tampere Filharmonian tulkinta oli yhtä aikaa ilmatiivis ja runsas, täynnä energiaa.

* *

Floresin taituruuden äärellä ei voi kuin huokailla ihastuksesta. Jollekulle toiselle soittajalle Turriagon hengästyttävä konsertto olisi riittänyt yhden illan ohjelmaksi, mutta Flores – ikään kuin muina miehinä – puhalsi konsertin päätteeksi Arturo Márquezin (s. 1950) konserton Concierto de Otoño. Sitä kuunnellessa tuntui kuin Floresille soittaminen olisi yhtä vaivatonta ja luontevaa kuin hengittäminen.

Soolo-osuudessa oli rentoa taituruutta ja koristeellisuutta, pehmeää linjakkuutta ja kirkasta loistetta. Orkesteriosuus toteutui kaikin ajoin notkeasti ja tyylinmukaisesti, ja vuorovaikutus solistin kanssa toteutui teoksen kiihkeimmissäkin käänteissä. Flores yllätti laulattamalla yleisöä kesken tiukan kadenssin ja osoitti näin esiintymisellään, ettei elämään eikä edes konserttimusiikkiin tule suhtautua liian tiukkapipoisesti.

* *

Konsertin avannut Roberto Sierran (s. 1953) Fandangos kieputtelee Solerin ja Boccherinin fandangojen pohjalta monimuotoisia sointimaailmoja. Teoksen kiehtova rakenne tarjoaa jyrkkiä äkkikäänteitä ja vastakohtaisuuksia, herkkyyttä ja muhkeita tutti-osuuksia. Vásquez ja orkesteri välittivät vivahteikkaassa tulkinnassaan teoksen välkähtelevän ja yllätyksellisen luonteen.

Inocente Carreñon Margariteña eli sinfoniset muunnelmat eteni teoksen luonteen mukaisesti rapsodisesti, ajoin lyyrisesti, ajoin korostetuin rytmein. Erityisen kauniisti teoksessa lauloivat käyrätorvet.

Orkesteri soitti monirytmisen ja -tunnelmaisen konsertin käänteissä joustavasti ja iskevästi, ja jokainen soitinryhmä ansaitsee kiitoksensa. Nostettakoon kuitenkin esille lyömäsoitinryhmä, joka oli sanalla sanoen helisemässä tämän konsertin vaiheissa. Oli ilo nähdä ja kuulla Filharmonian soittajiston heittäytyvää, ammattitaitoista ja huikeaa työskentelyä.

Kikka Holmberg

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua