Napakka niukkaeleinen esitys täynnä tuttuja elementtejä – Maustetytöt G Livelabissä Tampereella

Anna Karjalainen oli varustautunut tavaramerkkiinsä, aurinkolaseihin. Kuvat: Markku Saarela

Viime syksynä esikoisalbuminsa Kaikki tiet vievät Peltolaan julkaissut Maustetytöt oli kiistatta vuoden 2019 se uusi suomalainen musiikki-ilmiö viimeistään helmikuun ensisinglestään, äärimmäisen tarttuvasta Tein kai lottorivini väärin -kappaleesta, lähtien. Varsinkin yleisön suunnalta lähes yksimielisesti silkkaa suitsutusta saaneesta duosta on ehkä sanottu jo kaikki, mutta sanottakoon nyt sitten vielä kerran.

Maustetyttöjen omaehtoisesti tuotetut, vastaansanomattoman iskevät, simppelit pop-kappaleet kotikutoisella esillepanolla ja lauluharmonioilla ovat vastustamaton täky. Kun syötti on vielä valeltu yltä päältä viittauksilla – tai usein suoranaisia lainauksilla – erittäin suosittuihin hitteihin, on kyynisimmänkin vastarannankiisken lähes mahdotonta olla tarttumatta siihen. Häntä saattaa lisäksi kiehtoa kappaleissa aika ajoin loistava hämärä tai suorastaan musta huumori. Usein myös loppusointuihin ja jonkinlaisiin nokkeluuksiin luottavat, suorastaan inhorealistiset sanoitukset ovat parhaimmillaan aivan onnistuneita, vaikka aiheet aika kapealta alueelta ruoppaavatkin. Kaljaa, lääkkeitä, narkomaaneja ja ihmissuhdeongelmia tavataan useammankin kappaleen lyriikoissa.

Kuten kaikki muutkin muusikot, on Maustetytötkin joutunut pitämään huilia varsinaisissa live-esiintymisissään. Vuosikausien levytyssapatteihin tottuneen tavallisen 2000-luvun musiikinkuluttajan näkökulmasta duo ei kuitenkaan ole ollut järinkään kauan poissa mistään, vaikka Karjalaiset nyt julkaistun Tee se itse -kappaleen, videon ja keikkojen tiimoilta tehdyissä haastatteluissa pitkästä julkaisutauosta puhuivatkin; onhan edellisestä singlestä ”jo yli puoli vuotta”.

Myöhemmin tänä vuonna ilmestyväksi lupaillaan myös albumia. 1960- ja 1970-luvulla lp per vuosi -julkaisutahti oli vähintäänkin tavallista, mutta nykyään se on enemmän poikkeus kuin sääntö. Maustetyttöjen tahti tuntuu siis itse asiassa suorastaan ripeältä.

Aivan täysosuma duon esikoislevy ei ollut, mutta varsin mainio kuitenkin, joten odotukset tulevaa kohtaan ovat sangen korkealla. Jos Maustetyttöjen julkaisutahti vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa melkoisen kiivaalta, ei toiseksi ole jäänyt myöskään heidän esiintymisintonsa. Duo oli viime vuonna varmasti yksi maamme ahkerimmin keikkailevia kokoonpanoja.

* *

Perjantaina Tampereen G Livelabissä juhlittiin siis Tee se itse -singlen julkaisua. Tämä ”erilainen kesähitti” on melankolinen parisuhdeväkivallasta sekä itsemurha-ajatuksista kertova, aavistuksenomaisia kantrihenkäyksiäkin puhalteleva ja tuttuun tapaan erittäin tarttuva pop-pala. Kappale on nähty aiemmin ainakin eräässä Ylen televisiotaltioinnissa, joten aivan ensiesitystä ei entisessä Frenckellin pannuhuoneessa päästy todistamaan.

G Livelabin voidaan kehua ottaneen yleisön turvallisuuden tosissaan. Reilut kaksisataa kuulijaa vetävään tilaan päästettiin seitsemänkymmentä onnekkainta, kukin hänelle osoitettuun pöytään, joista ei varsinaisesti kannustettu nousemaan edes juomaa hakeakseen – tilaus suositeltiin tekemään sovelluksella. Ovella jokaiselle lyötiin kouraan pullollinen käsidesiä, ja luvattiin siitä mahdollisesti käyttämättä jäänyt osa kotiinviemisiksi. Ennen kuin Maustetytöt päästettiin aloittamaan, kävi talon edustaja vielä toivottamassa yleisön tervetulleeksi ja muistuttamassa turvallisuudesta.

Koronarajoitusten vuoksi yleisö nautti musiikista kuuliaisesti paikoillaan istuen. Kuva: Markku Saarela

Tilaisuus oli myyty loppuun ennätysajassa, mutta se myös live-striimattiin internetistä katsottavaksi. Korona-aikojen kulttuuripaaston patoamaa odotusta oli aistittavissa. Suurista ikkunoista saliin sisään tulviva alkuillan valo ja rauhallisesti paikoillaan istuva, silmämääräisesti arvioiden valtaosaltaan keski-ikäinen yleisö eivät varsinaisesti edustaneet tavallisinta mielikuvaa pop-musiikin esitystilanteesta. Kun Maustetyttöjen ulosannin lisäksi myös heidän esiintymisensä tunnetaan äärimmäisen niukkaeleisenä, saattoi arvella, ettei illan riehakkuus saavuttaisi aivan Dingo-hysterian mittasuhteita.

G Livelabin jokaiselle asiakkaalle luovutettiin sadan millilitran annos käsidesiä. Kuva: Markku Saarela

Keikan alkaessa lavalle tallustelivat niin sanotusti muina henkilöinä, ihan niin kuin mukamasten vaan, Karjalaisen siskokset Anna (kitara ja laulu) ja Kaisa (kosketinsoittimet ja laulu), jotka näyttivät tuttuun tapaansa siltä, kuin olisivat joko saapuneet suoraan kesämökiltä, tai vaihtoehtoisesti siirtyneet juuri hieman arveluttavamaineisen lähiön ostoskeskuksella valintamyymälästä sen naapurissa sijaitsevaan korttelikuppilaan. Anna oli tietysti tavaramerkinomaisesti verhonnut silmänsä aurinkolasein.

Korostetun maanläheinen Maustetytöt näytti suoraan kesämökiltä saapuneelta. Kuvassa Kaisa Karjalainen. Kuva: Markku Saarela

Setin käynnisti esikoisalbumin melankolinen Talvi Talvikin kanssa, jota Kaisa luonnehti ”vuodenaikaan sopivaksi kappaleeksi”. Keikan välijutusteluissa nasahteli muutenkin lakoninen huumori. Talvi Talvikin kanssa tunnuttiin kuljetettavan aavistuksen levytettyä versiota nopeammalla tempolla, en mene vannomaan, oliko se sitä todellisuudessa. Ei hassumpaa, mutta aloitus oli kuitenkin jotenkin väärällä tavalla vaisuhko.

Tunnelma oli intiimi. Kaisan mukaan heillä ei ole oikein enää tekosyitä olla esittämättä uusia kappaleita, niinpä Tee se itse saatiinkin kuulla jo toisena. Maustetyttöjen toteavassa esiintymisessä on oma väkevä viehätyksensä. Jotenkin kuitenkin tuntui, että homma ei lähtenyt vieläkään kunnolla liikkeelle. Liekö duoa tosiaan jännittänyt, kuten Kaisa etukäteen haastattelussa uumoili. Pöytiinsä kahlehdittu yleisö ei myöskään innostunut vielä tässä vaiheessa. Mahtoiko tämän lisäksi myös salin valoisuus vaikuttaa duoonkin, mene ja tiedä. Joka tapauksessa seuraavassa välijutustelussa vaisuus huomioitiin: Kaisa kertoi havainneensa, miten meille jokaiselle oli jaettu ”juomat” ovella ja arveli, että ehkä niiden nauttiminen saattaisi kenties piristää tunnelmaa. Juomilla hän viittasi tietysti saamiimme käsidesipulloihin.

Tässä vaiheessa mieli harhaili musiikista nauttimisen ohessa pohtimaan, mahtaisiko salin äänentoisto olla parempi hieman taaempana (istuimme toisessa pöytärivissä). Sinne ei nyt ollut siirtyminen, koska koronarajoitukset olivat tiukat kuin kansakoulunopettajan nuttura. Tosin toukokuussa parhaana konserttisalina kansainvälisessä Mondo*DR Awards -kilpailussa palkittu G Livelab mainostaa, että tilan joka kulmassa pitäisi päästä nauttimaan täsmälleen samanlaisesta soinnista.

Maustetyttöjen lavaliikehdintä koostui odotetusti keikan alusta loppuun Kaisan kevyesti oikealla jalallaan polkemasta rytmistä ja Annan ajoittaisesta efektipedaalien tallomisesta. Illan aikana esitetyistä 13 kappaleesta uusia oli laskujeni mukaan peräti viisi. Tämä oli enemmän kuin olin osannut odottaa; siis puolet miksausvaiheessa olevan kakkosalbumin raidoista. Tulevasta levystä on lupailtu jossain määrin edellisestä poikkeavaa, mutta eivät nyt kuullut tuoreet sävelmät ainakaan merkittävästi tuntuneet vanhemmista eroavan. Yhtyeen kohdalla poikkeuksetta mainittu Leevi And the Leavings vaikutti edelleen useammankin kappaleen kohdalla, ja jos nyt kuulohavainnot oikeita olivat, käsiteltiin sanoituksissa jälleen muun muassa ”nistit”, ”kuolemat”, ”osastot” ja ”sairaalat”.

Tee se itse -singlen lisäksi uusista kappaleista erottui parhaiten kaksi numeroa. Niistä ensimmäisessä laulettiin latteuksia kavahtamattomasti ”eivät enkelitkään ilman siipiään lennä”, mikä oletettavasti on myös sävelmän nimi. Kappale ilahdutti erityisesti post punkia henkivällä kitarasoolollaan.

Jälkimmäisessä puolestaan saimme jälleen todistaa Leevi And the Leavingsin henkeä, ja kappaleessa otettiin kantaa liiallisiin avohakkuisiin; siinä muun muassa oltiin ”viimeisessä puussa piilossa”. Ainakin yleisölle tuntui kelpaavan. Itseäni lämmitti erityisesti rivi, jossa ei nähty metsää puilta, vain rahaa. Luonnon jyräämisestä rahan ja talouskasvun alta ei ole Suomessa levytetty liikaa kappaleita, ja kenties siksi tämä toi oitis mieleen Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen nerokkaan ja yhä ajankohtaisen stygen Mystinen metsätyömies (joka on tietysti sävellyksenä tyystin erilainen).

Debyyttilevyn kappaleista kuultiin G Livelabissä seitsemän. Niistä ensimmäinen, Ihan niin kuin mukamasten vaan -leevihölkkä, saatiin keikan kolmantena ja jotenkin levyversiota menevämpänä tulkintana. Kappale tuntuu olevan yleisön suosikki, ja ihmiset alkoivatkin lämmetä hieman; taidettiinpa myös saada tähän mennessä kuuluvimmat aplodit. Koska keksin keikasta nyt lopulta niin vähän nokan koputtamista, marisen mielipidekysymyksestä: olisin itse kuullut tämän rallin tilalla kernaasti erään omista suosikeistani, esikois-lp:n aloittavan En saa unta varmaan haudassakaan -siivun.

Ensimmäisen albumin singleistä kuultiin luonnollisesti jokainen. Vitsailun tyyli jatkui aiemman kaltaisena, kun Viidestoista päivä -viisun mainittiin kertovan kahden viikon karanteenista. Tämäkin sävelmä taisi olla yleisön mieleen, mistä vihiä antoi ainakin päiden ylle kohotettujen kamerakäsien määrän lisääntyminen. Ne kaksi muuta singlekappaletta olivat tietysti Se oli SOS ja Maustetytöt koko kansan tietoisuuteen kertaheitolla paiskannut esikoisjulkaisu Tein kai lottorivini väärin, jota yleisö yritti tanssia istualtaan, koska turvatehtäviensä tasalla ollut henkilökunta saapui kärppänä hillitsemään tuolistaan ylös nousseita. Korona-aikana ei nimittäin tanssita.

Tämän auton omistaja teki rivinsä oikein (kuvan auto ei liity Maustetyttöihin). Kuva: Eros Gomorralainen

Keikka päätettiin kenties parhaimmalla mahdollisella tavalla. Kahtena viimeisenä kappaleena kuultiin eräs yhtyeen vaikuttavimmista, ihana näkemyksellisen särökitaran maustama viimevuotisen albumin päätöskappale Mä loistan kuin hämärä ja ehkä tällä hetkellä jo duon suosituin sävelmä, varmasti elämään jäävä Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään. Etenkin viimeksi mainittu kappale tuntui herkistävän.

Karjalaisten lauluäänet ovat kauniita juuri toteavuudessaan. Jotain suurta, erityistä, tuntui olevan läsnä niin koko salissa kuin myös puristavana tunteena kurkussakin. Tunne kuin olisi joutunut Finnish Nightmares -strippiin. Yskiä olisi tehnyt mieli, mutta silloinhan lähimmäiset olisivat tulkinneet liikutuksen koronaksi. Ei ole helppoa, kun vielä muutama kuukausi sitten pyrittiin päinvastaiseen, siis peittämään nolostuttava liikutus köhimiseen: ”pientä köhää on tässä ollut, roskaa silmässä”.

Sitten duo jo poistui lavalta. Enemmän kappaleita ei kuulemma oltu harjoiteltu. Keikka oli ohi viidessäkymmenessä minuutissa. Pitempäänkin tuota olisi kuunnellut. Joku saattaisi pitää kolmeakymmentä euroa hieman hintavana korvauksena näin lyhyestä keikasta, varsinkin kun esiintyjä oli illan ainut. Eipähän kuitenkaan ainakaan ehditty kyllästyä.

Maustetyttöjen esiintymisistä kuulee tyypillisesti sellaista ylistystä, että odotukset tällekin illalle olivat korkealla. Aivan napakymppi se ei kuitenkaan ollut, vaan ”vain” hyvä keikka. Ehkä estetiikan ohella myös duon musiikillinen ilmaisu olisikin omimmillaan juuri siellä tämän jutun alussakin mainitussa lähiökuppilassa. Perjantaina G Livelabissä intensiteettiä niistivät todennäköisesti enemmän kuin aavistuksen verran jo mainitut salin valoisuus ja rajoitus-olosuhteista johtuva yleisön mahdottomuus osallistua riemunpitoon täysin rinnoin. Niukkaeleiset kitaroinnit ja simppelin toimivat melodiat ilahduttivat kuitenkin sinänsä melko pitkälle. Annan stemmat kuuluivat koko keikan ajan ainakin omaan pöytäämme vähintään yhtä voimakkaasti kuin Kaisan laulamat melodiat, mikä hieman ihmetytti. Alusta pitäen oli myös selvää, että stemmat eivät aina osuneet aivan täysin kohdalleen, ja tällä kertaa ne ehkä olivatkin keikan heikoin lenkki, vaikka tällaisen ajoittaisen haparoinnin voi tietysti nähdä myös ”viehättävänä kotikutoisuutena”. Joskus ammoisina aikoina bassokitaraa käsissään pitäneenä ennätin myös muutamaan otteeseen pohtia, mitä sellaisen soittaja tekisi livekokoonpanossa yhtyeen kokonaissoinnille tai lavadynamiikalle.

Maustetytöillä on kaikki kohdallaan, ”pistämätön resepti” pitkäaikaisempaankin menestykseen ja kansansuosioon. Uskon, että Maustetytöt ei ole vielä edes tehnyt parhaita kappaleitaan, tai vähintäänkin lienee tulevaisuudessa luvassa lukuisia aiempien veroisia. Odotamme innolla tulevaa levyä. Kunhan eivät vain kuluta itseään loppuun liian tiukalla työtahdilla.

Eros Gomorralainen, teksti
Markku Saarela, kuvat

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua