Merkityksellistä melskettä – Tampere Filharmonian konsertissa kuultiin Osmo Tapio Räihälän kantaesitys

Hannu Lintu ja Inmo Yang. Kuvat: Veikko Kähkönen / Sangwook Lee

Tampere Filharmonia: Kuohuvia aikoja. Tampere-talon iso sali 1.11.2024. Johtajana Hannu Lintu, viulusolistina Inmo Yang. Osmo Tapio Räihälä: Harmattan (kantaesitys). Paul Hindemith: Viulukonsertto. Dmitri Šostakovitš: Sinfonia nro 5.

Olipas Tampere Filharmonialla taas hienoa ohjelmiston suunnittelua, mitä myös luonto omalta osaltaan alleviivasi! Suomessa kun mitattiin konserttipäivänä historian ensimmäiset hirmumyrskylukemat.

Kokonaisuus oli nimetty osuvasti teemalla ”kuohuvia aikoja”. Viittaus lähtenee liikkeelle Hindemithin ja Šostakovitšin teosten syntyajankohdista 1930-luvun lopulla. Ja kyllähän Saharasta Guineanlahdelle puhaltava talvituuli Harmattankin kuohuttaa, niin kuin luonnonilmiöt konsanaan.

Kaikissa kolmessa teoksessa oli havaittavissa saman tyyppinen punainen lanka: nousua rauhallisuudesta kipeisiin dissonansseihin ja hakkaavaan melskeeseen. Teokset pysyivät kuitenkin kuulijaystävällisinä, myös nykymusiikkiteos Harmattan.

* *

Osmo Tapio Räihälän (s. 1964) vuonna 2019 valmistunut orkesteriteos yllätti. Harmattan henki hyvää mieltä, se oli kypsä ja ehjä kokonaisuus. Hannu Linnun hyppysissä suuri purje pullisteli, jousten kutoma kangas turvasi menon ja salli vaskillekin hauskoja glissandoja. Teoksessa tapahtui paljon ja kaikenlaista, mutta jännite säilyi katkeamattomana alusta loppuun. Mitä mainioin teos orkesterien ohjelmistoon!

Paul Hindemithin (1895–1963) musiikki määriteltiin natsi-Saksassa rappiotaiteeksi. Pian viulukonserton valmistumisen jälkeen säveltäjä siirtyikin – osin juutalaisjuuria omanneen puolisonsa vuoksi – maanpakoon Sveitsiin ja Yhdysvaltoihin. Viulukonsertossa solistin kanssa musisoi ”uusasiallinen”, riisuttu orkesteri, josta soittimet ja soitinryhmät nousivat vuorollaan komppaamaan virtuoosista viulistia.

Inmo Yang voitti Sibelius-viulukilpailun vuonna 2022. Nousevalla uralla urakoiva nuori taiteilija tuntui viulukonsertossa hyvällä tavalla nöyrältä. Hän osoitti sekä teknistä taitoa että analyyttistä ja emotionaalista lahjakkuutta. Virtuoosiset juoksutukset kutoutuivat kokonaisuuteen merkityksellisesti osana Hindemithin tarkoitusta, eivät sinänsä taituruudella keikaroiden. Viulun ääni soi lempeänä, herkkänä ja äärimmäisen hellänä. Ei ihme, että yleisö sulki hänet syleilyynsä.

Dmitri Šostakovitšin (1906-1975) viides sinfonia säihkyi kapellimestari Hannu Linnun elekieltä. Hän sukelsi orkesterin sisälle yhtenä kroppasoittimena. Ratkaisu oli erittäin onnistunut tukiessaan neljän eri osan ominaislaatuja. Teoshan on umpihullu! Solomon Volkovin muistelmien mukaan säveltäjä olisi kuvannut sinfonian olevan ”riemua ruoskan alla”. Siltä Tampere Filharmonian musiikki totisesti tuntui.

Ensimmäinen moderato-osa soi elokuvamaisena, liekö ylistänyt sosialistisen työn sankareita. Allegrettossa areenalle hoipertelevat groteskit kummajaiset aavistelemaan, mitä tuleman pitää. Largo soi pitkänä jänteenä pelkkää ahdistavaa surua, uhkaavat riitasoinnut ennustavat mustia autoja ja oveen koputuksia. Viimeinen osa, allegro non troppo, piiskaa hirvittävänä. Totisesti aika kuohuu, jos musiikin haluaa niin kuulla.

* *

Filharmonia oli iskussa, keskittyminen teoksissa äärimmäistä, solistiosuuksiin heittäytyminen ammattitaitoista. Soittajille tutun kapellimestarin kanssa oli hyvä yltää korkealle.

Marja Mustakallio

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua