Sellisti Steven Isserlis. Kuva: Tuomas Tenkanen
KONSERTTI | Robert Schumannin teokset toivat seesteisen ja rauhoittavan tunnelman yleisöön. Pääosassa olivat sellisti Steven Isserlis, hienot solistit ja Arnold Schoenberg -kuoro.
Helsingin Barokkiorkesteri: Schumann – Requiem & Sellokonsertto. Musiikin johto Aapo Häkkinen. Helsingin Musiikkitalo 3.3.2026
Helsingin Barokkiorkesterin Robert Schumann –konsertti alkoi Nachtliedillä (Op. 108, v. 1852), joka saattaa kuulijat rauhalliseen unenomaiseen tilaan. Teoksen tekstin on kirjoittanut runoilija Friedrich Hebbel, jolle Schumann on sen omistanut.
Arnold Schoenberg -kuoro aloitti ja lopetti sävellyksen pianissimossa: Quellende, schwellende Nacht… Kuohuva, kohoava yö, täynnä valoja ja tähtiä; ikuisissa kaukaisuuksissa…
Arnold Schoenberg -kuoro. Kuva: Tuomas Tenkanen
* *
1800-luvun alun romantiikan ajatukset läpäisivätkin konsertin muovaten osaltaan kokonaisuutta. Yötä ihailtiin, sen lumo oli toista kuin päivän arkinen aherrus ja puuhailu. Romantiikka myös palasi antiikin myytteihin unen ja kuoleman sukulaisuudesta.
Kuoro poistui, ja lavalle asettui sellisti Steven Isserlis soittamaan Sellokonserttoa a-mollissa (1850), jota Isserlis on kuvaillut ”taianomaiseksi mestariteokseksi, jossa jokainen nuotti on täydellinen”.
Esitys oli visuaalinen ja erinomainen osoitus sellistin ja orkesterin hienosta yhteistyöstä. Sitä oli upeaa seurata, katsella ja kuunnella. Schumann sävelsi sellokonserttonsa vuonna 1850 Düsseldorfissa. Teos on runollinen ja intiimi. Isserlis korosti sen virtuoosista näyttävyyttä ja laulavaa, sisäistä ilmaisua.
Helsingin Barokkiorkesteri johti Aapo Häkkinen. Kuva: Tuomas Tenkanen
* *
Väliajan jälkeen orkesteri, solistit ja kuoro esittivät Schumannin Requiemin (Op. 148, v. 1852). Voi vain ihmetellä, miksi ympärillämme on sotaa, kärsimystä ja kuolemaa, vaikka saamme rajattomasti nauttia musiikista, taiteesta ja kirjallisuudesta; kaikesta hyvästä, mitä ihmiskunta on luonut ja alati luo. Sävelet ja tulkinta veivät keinumaan sekä ihmiselämän alkuvesiin että viimeiselle virralle.
Schumannin Requiemiä saattoi kuunnella kuolinmessuna Ukrainan, Iranin ja muiden sotaan joutuneiden maiden uhreille. Hienon kuoron, solistien ja orkesterin tulkitsemana Requiem oli kuin hiljaista surua, rukousta kuolleiden puolesta ja taiteellista kannanottoa väkivaltaa vastaan. Ja koska se oli niin kaunis, se toi toivoa levosta ja rauhasta maailman kärsimyksen keskellä.
Jukka Kallio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Unenomaista tunnelmaa ja pienieleistä kauneutta – Ichiko Aoba konsertoi Finlandia-talossa
KONSERTTI | Japanilainen laulaja-lauluntekijä Ichiko Aoba vangitsi Finlandia-talon yleisön omintakeisella folktronicallaan.
Pelkkä Poutanen pohtii levyllään elämän ja kuoleman suhdetta: ”Mussa kulkee just noin synkät sävyt ja just toi valo”
KONSERTTI | Galleria Himmelblaussa esiintynyt Pelkkä Poutanen tekee lauluja, joissa ollaan hautojen äärellä, itketään ja poltetaan noitia, mutta myös kurkotetaan valoon.
Tulta, urkuja ja ihmissusien ulvontaa – Metallijätti Powerwolf on luonut ympärilleen omaleimaisen maailman
KONSERTTI | Helsingin jäähallissa konsertoinut saksalaisyhtye ammentaa inspiraatiota niin kirkkotaiteesta kuin kansantaruistakin.
Mongoliasta ei tule pelkästään kurkkulaulua vaan myös tasokasta jazzia – Enji konsertoi G Livelabissa
KONSERTTI | Enjin haikeansävyinen, melankolinen tyyli kannatteli kappaleita, joissa jazzmaisesta säestyksestä huolimatta kuulsi läpi Mongolian lauluperinne.