Kuva: Kari Pitkänen
KONSERTTI | Solistien, kuoron ja orkesterin yhteinen ilon ja toiveikkuuden purkaus tekee tästä 9. sinfoniasta universaaleinta mahdollista klassista musiikkia.
”Filharmonian syyskausi ei olisi voinut onnistuneemmin alkaa.”
Tampere Filharmonia: Oodi ilolle. Tampereen Filharmoninen Kuoro ja solistit Tampere-talossa 4.9.2025. Kapellimestari Matthew Halls.
Kun basso Arttu Kataja oikaisee pitkän vartensa kuin tämän näyttämön Lauri Markkanen ja ryhtyy laulamaan, hän tuntuu tekevän sen tälle ajalle:
”Oi ystävät, ei näitä säveliä!
Vaan lauletaan mukavampia, sellaisia,
jotka ovat täynnä iloa ja riemua.”
O Freunde, nicht diese töne avaa padon luukut, ja kohta kuoro yhtyy toiveeseen:
”Riemun jumalainen kipinä, Elysionin tytär!”
Ollaan hetkessä, jota Ludwig van Beethovenin 9. sinfonian kuulijat aina eniten odottavat: solistien, kuoron ja orkesterin yhteisessä ilon ja toiveikkuuden purkauksessa. Juuri se tekee tästä teoksesta universaaleinta mahdollista klassista musiikkia.
Niin kävi myös Tampere-talossa torstai-iltana, kun 95-vuotisjuhliaan viettävä Tampere Filharmonia avasi syyskautensa Beethoven-klassikolla kapellimestari Matthew Hallsin komennossa.
Kurkut käheinä
Beethovenin 9. sinfoniassa on jotakin hyvin lopullista. Se on tekijänsä yhteenveto ja testamentti, jossa eletty elämä nivotaan yhteen. Kaikki on sanottu. Teokseen liittyy myös kipeä sivujuonne. Beethoven oli sen säveltäessään täysin kuuro, joten hän ei itse voinut kuulla sen live-esitystä.
201-vuotias teos on aina ollut mittapuu muulle taidemusiikille. Kuten Jaani Länsiö konsertin käsiohjelmassa kertoo, vasta Gustav Mahler uskalsi haastaa sen muodon ja keston 2. sinfoniallaan yli 70 vuotta myöhemmin. Senkin jälkeen kokeilijat ovat olleet harvassa.
Tampere Filharmonian esitys heijasteli Hallsin vahvaa sinfonian tuntemusta ja sisäistynyttä näkemystä. Kapellimestari ei nuotteja kaivannut, ja tempot olivat ripeitä. Toinen osa Molto vivace tanssahteli teräksisin rytmein, ja moni kuulijoista näytti eläytyvän mukaan liikkeeseen.
Hallsilla oli hyvä pelisilmä. Tamperelaiset kuuluivat saapuneen Tampere-talon isoon saliin aika köhäisinä, mikä ei lupaa hyvää syksyä ajatellen – onhan flunssakausi vasta alussa.
Kapellimestari piti pitkän tauon ennen hiljaisena ja uneliaana keinuvaa Adagio-osaa antaakseen yleisölle aikaa kurkkujen selvittämiseen. Ei auttanut.
Vaivatonta voimaa
Viimeisessä osassa tunnetusti haaveillaan maailmasta, jossa ”ihmiset tulevat veljiksi keskenään”. Hurskas toive ei ollut totta LvB:n omana aikana, eikä siitä koskaan kai totta tulekaan. Mutta uskomista ja sen eteen työtä tekemistä ei tietenkään mikään estä.
Oodin ilolle kajauttivat maailmaan Tampereen Filharmoninen Kuoro sekä solistikvartetti Helena Juntunen (sopraano), Tuija Knihtilä (altto), Tuomas Katajala (tenori) sekä basso Arttu Kataja. Kuoron iskevä herkkyys ja jylisevä voima tekivät vaikutuksen jälleen kerran. Juntusen heleä sopraano kuului vaivattomasti muun kokoonpanon ylikin, vaikka mukana oli hieman yliyrittämistäkin.
Tampereella tunttuja luottolaulajia on nähty meillä eri teoksissa usein viime vuosina. Katajala ja Kataja ovat mukana vielä joulun alla syyskauden päätöskonsertissa, jossa esitetään J. S. Bachin Jouluoratorio.
Olen kuullut 9. sinfonian Tampereella ainakin pari kertaa. Tämä esitys jäi mieleen lujasta tahdonvoimasta ja luonnollisesta varmuudesta, jonka Matthew Halls onnistui valamaan klassikkoteoksen ja koko esityskoneiston ylle.
Selvää sukua Sibbelle
Konsertin aloitti Sebastian Fagerlundin orkesteriteos Ignite vuodelta 2010. Säveltäjä voitti sillä Teosto-palkinnon seuraavana vuonna.
Olipa suuri ilo kuulla konsertissa uutta suurta kotimaista orkesterimusiikkia! Oman aikamme musiikki toimii paljon varmemmin konserttisalissa kuin levytettynä. Soolosoittimet, soitinryhmät ja koko orkesterin käytön dynamiikka nousevat uusiin ulottuvuuksiin, kun esityksen paitsi kuulee, myös näkee.
Olen aika varma, että Sebastian Fagerlund on vuonna 1972 syntynyt Jean Sibeliuksen inkarnaatio.
Jos ”Sibbe” olisi elänyt meidän aikanamme tai hän olisi saanut 8. sinfoniansa lopullisesti valmiiksi, silta kohti Fagerlundia olisi ollut vähintään puolivalmiina. Niin tutulta varsinkin Igniten alkuosa tuntuu Sibeliuksen sinfonioiden teemojen ja hänen hänen suosimansa soitinmaalailun jälkeen.
Kantaesitys keväällä
Ignite ei kuitenkaan ole sinfonia, pikemminkin Bartok-henkinen orkesterikonsertto. Puupuhaltimet huikkaavat utuista kaihoa, jota vasket uljaasti kehystävät. Mukana on pianokin, mutta nyt orkesterisoittimena. Patarumpu iskee taustalla tahtia. Ja ne jouset! Viulut kehräävät, kiehnäävät ja tunnelmoivat ja keräävät voimaa romanttissävyisiin loppunousuihin.
Ignite on tummasävyistä, mutta ei mielestäni yhtään synkkää musiikkia. Takuulla suomalaista, ja helposti omaksuttavassa muodossa. Upeaa, että tällainen kirjaimellisesti sytyttävä teos on löytänyt tiensä konserttiohjelmiin.
Kuulijoiden joukossa oli Sebastian Fagerlund itsekin. Hän on Tampere Filharmonian nimikkosäveltäjä kaudella 2025–2026. Orkesterin kevätkausi 2026 päättyy konserttiin, jossa saa maailman ensisityksensä Tampere Filharmonian Fagerlundilta tilaama teos.
Säveltäjä otti yleisön kiitolliset aplodit vastaan lavalla yhdessä kapellimestari Hallsin ja orkesterin kanssa. Konsertti-ilta päättyi seisoviin aplodeihin Beethovenin 9. sinfonian esityksen jälkeen.
Filharmonian syyskausi ei olisi voinut onnistuneemmin alkaa. Edessä on upea konserttitalvi.
Kari Pitkänen
kari.pitkanen [at] kulttuuritoimitus.fi
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Moderniin musiikkiin ja improvisaatioon erikoistunut We Jazz on ehkä turhankin runsas runsaudensarvi
FESTIVAALI | Kahdestoista We Jazz -festivaali soitettiin marraskuun viimeisenä viikonloppuna Helsingin Korjaamolla.
Tampere Filharmonia yllätti juhlakonsertissa: intialainen sitar lumosi nuoren yleisön
KONSERTTI | Arya-konsertto on uuden ajan klassista maailmanmusiikkia ja tekee sitarista vakavasti otettavan solistisoittimen mille tahansa konserttilavalle.
KiHaKaHa-konsertissa G Livelabin lavalla soittivat tasavertaisina esiintyjinä pienet koululaiset ja ammattimuusikot
KONSERTTI | KiHaKaHa-hankkeen konsertissa kuultiin kamarimusiikin uusia tuulia sekä luontokävelyn, äänimaisemien havainnoinnin ja tarinoinnin pohjalta musiikiksi kasvanut Soiva metsä.
Muumimusiikki soi Musiikkitalolla – vieraana säveltäjä Sumio Shiratori
KONSERTTI | Moni on kuullut ja tunnistaa 1990-luvun Muumilaakson tarinoiden haikeankauniin musiikin. Säveltäjästä ei kukaan ole nähnyt edes valokuvaa.




