Kuvat: Mari-Sofia Kuronen / Supiainen
SIRKUSTAIDE | Ihmisyys pilkistelee kauniisti sirkusta ja rokkia yhdistelevän retrofuturistisen Sirkus jää pystyyn -esityksen naamioiden, stetsonien ja verhojen takaa.
”Esitys pureutuu syvällisemmin ihmisyyden ja yhteiskunnallisesti tuotetun eksistentiaalisen ahdistuksen teemoihin. Mistään synkeän vakavasta touhusta ei ole kyse ja paljon leikkisyyttä on onneksi mukana.”
ARVOSTELU
Sirkus jää pystyyn! (Circus remains the same)
- Työryhmä: Rauli Katajavuori & Timo Torvinen
- Tuotanto: Sirkus Supiainen
- Esitys Joensuun Näyttämöllä 11.10.2020
Onko mahdollista rakentaa 1990-luvun stadionkonsertti pieneen näyttämötilaan kolmen henkilön työryhmällä ilman taiderahoitusta ja lähes ilman kustannuksia? Rauli Katajavuoren ja Timo Torvisen esityksen lähtökysymys on mielikuvitusta kutkutteleva. Vaikka se ehkä ohjaa odottelemaan hiukan erilaista vastausta kysymykseen, niin annettu vastauskin on hyvin kiehtova ja kaunista katsottavaa.
Kun mainitaan 1990-luvun stadionkonsertti, niin mieleen tulevat jo nuorella iällä päihteiden pöhöttämät ja egoltaan mittavat artistit, kalliisiin puitteisiin ripustettu nuhjuinen rappioromantiikka, tuli ja räjähdykset sekä vähäpukeiset naiset koristeina. Sirkus jää pystyyn! tarjoilee sen sijaan identiteeteiltään vaikeammin määriteltävän, enemmän punk-estetiikasta ammentavan ja samalla taiteellisesti harkitumman kokonaisuuden.
(proto)Torvinen -artistinimellä operoiva Timo Torvinen loihtii lauluäänellään ja kitarallaan hyvin vaihtelevia äänimaisemia ja tunnelmia, mutta tietty artistille ominainen nyrjähtäneisyys pysyy mukana. Retrofuturistisissa asuissa patsastelu tuo esitykseen absurdeja, hitusen naivistisia ja välillä vähän surumielisiä sävyjä.
Samaan aikaan kun Torvinen laulaa ihmisenä ja etenkin miesoletettuna olemisen epävarmuudesta yhteiskunnassa, jonka normeihin ei mahdu, pudottelee Rauli Katajavuori esityksilleen usein ominaiseen tapaan sumeilematta palloja ja keiloja. Jos ei onnistu, ei onnistu, eikä siinä mitään. Tämä ei kerro hänen taidostaan vaan rohkean heittäytyvästä esiintymistavasta, joka on pistänyt silmään aiemminkin. Vaikka ollaan esittämässä, tuntuu kumpikin esiintyjistä olevan lavalla läsnä itsenään. Ihmisyys pursuu sieltä naamioiden, stetsonien ja verhojen takaa.
Sirkustaiteen suhteen esitys ei ole niinkään uskomattomilla tempuilla ja taidoilla briljeeraamista vaan tunnelmien ja tilojen rakentamista sekä musiikin kuvittamista. Hyvin yksinkertaisilla elementeillä saadaan tehtyä paljon eikä haittaa yhtään, että myös se rakentaminen näkyy harson takana. Tässä tapauksessa se ei vie esityksen taikaa pois vaan tuo siihen lisää.
Jäin kaipaamaan hiukan selkeämpää dramaturgiaa ja paikoitellen myös vähän jämäkämpää rytmiä. Noin tunnin mittainen esitys näyttäytyy jokseenkin sirpaleisena rykelmänä erilaisia kohtauksia. Suuresti se ei haittaa ja rokkikeikastahan tässä esityksessä onkin kyse. Voi perustellusti kysyä, onko selkeämmälle dramaturgialle tarvetta. Toisaalta on niinkin, että hyvin rakennettu draamankaari saattaa tehdä hyvästä rokkikeikasta erinomaisen.
Torvinen lukeutuu kiinnostavimpien joensuulaismuusikoiden joukkoon ja tähän esitykseen hän tuo sekä uutta että vanhempaa musaa. Osin tutut ja tunnistettavat elementit kiinnittävät esityksen siihen maailmaan, jota Torvinen on tuottanut jo vuosia ja tämän kaiken yhdistäminen sirkustaiteen maailmaan saadaan näyttämään todella luontevalta.
Ei siis tullut sellaista ysärin rokkikliseillä leikittelevää ilottelua, jota ehkä odotin. Esitys pureutuu syvällisemmin ihmisyyden ja yhteiskunnallisesti tuotetun eksistentiaalisen ahdistuksen teemoihin. Mistään synkeän vakavasta touhusta ei ole kyse ja paljon leikkisyyttä on onneksi mukana. Mutta isoja kysymyksiä ei säikytä.
Kenties pikkuisen jää kaikesta huolimatta kaivelemaan se, että tässä jäi käyttämättä potentiaalia draamallisesti vielä kunnianhimoisempaan esitykseen. Mutta hyvä näinkin.
Pasi Huttunen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
KÖTT-kollektiivin Harp on hersyvä yhdistelmä runoutta, tanssia ja musiikkia sekä nykyesityksen vallattomuutta
TANSSI | Kulttuurihistorian naishahmoista innoittunut Harp liukuu ketterästi hahmosta, kielestä ja maailmasta toiseen.
Duettoteos inhimillisyydestä, ennakkoluuloista ja erilaisuudesta – arviossa Tanssiteatteri MD:n Aliveness
TANSSI | Tanssiteatteri MD:n sivuilla kuvaillaan, että Mari Rosendahlin nykytanssiteos Aliveness kahdelle tanssijalle ”hengittää, hengästyy ja hahmottaa itseään aina uudelleen”.