HeBon johtaja Aapo Häkkinen (kolmas vasemmalta) ja solistikunta. Kuva: Eeva Tiisala
OOPPERA | Vanhaan taruun ja osin vanhaan testamenttiinkin perustuva libretto kulki synkästä alusta valoisaan loppuun, jossa lähes kaikki kokivat, mikä voima rakkaudella voi olla.
W.A Mozart: Idomeneo konserttiversiona. Helsingin Barokkiorkesteri (HeBo). Mari Eriksmoen, sopraano. Tuomas Katajala, tenori. Anna Lucia Richter, mezzosopraano. Siobhan Stagg, sopraano. Zürcher Sing-Akademie, kuoro.
Musiikkitalo hehkuttaa omilla kotisivuillaan Idomeneo-oopperaa seuraavasti: ”Mozartin ylittämätön mestariteos on vuoden oopperatapaus”. Ken sen näki ja koki 10. marrakuusta voi vilpittömästi yhtyä ylisanoihin.
W. A. Mozart sävelsi Idomeneon 25-vuotiaana. Libreton teki Giambattista Varesco, ja ensiesitys oli Münchenissä 29.1.1781. Oopperan orkesteriosuus on erittäin rikas ja runsas, mutta kuitenkin nautittavaa kuunneltavaa alusta aina erinomaisen pitkään loppusoittoon. Se oli kuin lyhyt sinfonia kaiken muun hyväksi.
Kaikella muulla tarkoitan erinomaisia solisteja. Tuomas Katajalan ääni Idomeneona oli ensiluokkaisen taipuisa. Hän esitti dramaattisesti isähahmoa, joka velloi niin velvollisuudessaan kuin rakkaudessaan omaan poikaan Idamanteen (Anna Lucia Richter). Tämä oli rakastunut Iliaan (Mari Eriksmoen). Juoneen kuului, että oopperan raivotar Elettra (Siobhan Stagg) rakasti myös ja havitteli armaakseen Idamantea ja lauloi siitä iskevästi.
Hieman sotkuinen tarina ei kuitenkaan mennyt koomiseksi, siitä pitivät huolen orkesterin ja kuoron täysipainoiset osuudet. Oopperan kuluessa saattoi tunnistaa tuttuja sävelkulkuja Mozartin myöhemmistä teoksista, kuten Figaron häistä ja Cosi fan tuttesta. Se ei häirinnyt vaan teki esityksestä vielä nautittavamman.
Idomeneo jatkoi Helsingin Barokkiorkesterin HeBon sarjaa Suomessa harvoin esitetyistä ja kuulluista oopperoista.
Jukka Kallio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Musiikki on mahtava voima – Vexi Salmen ennen julkaisemattomat tekstit soivat Hämeenlinnan lauluillassa
MUSIIKKI | Terveisin Vexi -lauluiltaa voi suositella kaikille, jotka haluavat hetkeksi paeta pahaa maailmaa humoristisen ja koskettavan musiikin äärelle.
We Jazz oli modernin jazzin juhlaa – reportaasi festivaalin päätöslauantailta Töölön Korjaamolta
FESTIVAALI | Jazzdiggari Matti Nives on luotsannut nykyjazziin erikoistunutta We Jazz -festivaalia vuodesta 2013 lähtien. Ohjelmaa riitti kokonaisen viikon ajaksi.
Cecilia Damströmin timanttinen Information pureutuu informaatiotulvaan ja kannustaa lähdekritiikkiin
KONSERTTI | Tampere Filharmonian Cecilia Damströmiltä tilaama Information soi orkesterin konsertissa maailmanensiesityksenä. Tampere-talossa kuultiin myös Paul Lewisin Beethoven-pianismia sekä Brahmsin sinfonia.
Kirill Karabits ja Tampere Filharmonia osoittivat, että Ukrainan kulttuuria ei niin vain nujerreta
KONSERTTI | Tampere ja Kiova ovat olleet ystävyyskaupunkeja 70 vuotta. Tampere-talon perjantaisessa konsertissa juhlittiin sitä ja itsenäisen Ukrainan selviämistä.