Aikamme musiikki voi olla myös kaunista – Nicholas Daniel, Pekka Kuusisto ja Milky Ways hurmasivat Tampere Filharmonian konsertissa

Pekka Kuusisto. Kuva: Tampere Filharmonia

Tampere Filharmonia: Linnunradalla. Tampere-talo 17.4.2025. Pekka Kuusisto, kapellimestari. Nicholas Daniel, englannintorvi.

Konserttiohjelman suunnittelu on taidetta – tai niin sen ainakin pitäisi olla. Olen ennenkin yllättynyt positiivisesti Tampere Filharmonian ohjelmistosuunnittelusta. Nyt myhäilin tyytyväisenä, kun kapellimestari Pekka Kuusisto näytti arkkitehdin taitonsa Linnunradalla-konsertissa.

Ensiksikin, yleisö sai kuulla ajallisesti reilusti yli puolet konsertin kestosta naisten säveltämää musiikkia ilman että kutsu olisi ollut tulla kuulemaan erityisesti säveltäjänaisten musiikkia. Outit ja idat voivat olla normi, siitä iloitsen.

Toiseksi, konsertin rakenne oli tarkkaan mietitty. Kokonaisuus muodosti ison ja katkeamattoman jännitteen. Max Regerin peräti romanttinen jousisovitus Johann Sebastian Bachin koraalialkusoitosta O Mensch, Bewein’ Dein’ Sünde Groβ siivosi tilan tyhjäksi Outi Tarkiaisen Milky Ways -konsertolle tulla.

Väliajan jälkeen Ida Mobergin Auringonnousu-orkesterisarja jatkoi siitä, mihin Tarkiainen oli kuulijat jättänyt. Daníel Bjarnasonin Emergence taas nappasi kiinni Mobergin viimeisestä osasta ja laittoi lopulta mannerlaatat liikkeeseen. Kaukaa avaruudesta kuljettiin syvälle Telluksen uumeniin. Ja silti pysyttiin lähellä ihmistä ja ihmisenä olemisen suurta traagisuutta.

* *

Pääteos konsertissa oli ilman muuta Outi Tarkiaisen (s. 1985) Milky Ways, konsertto englannintorvelle ja orkesterille vuodelta 2022. Sävellys on Radion sinfoniaorkesterin ja San Francisco Symphonyn tilausteos, jonka Tarkiainen omisti Nicolas Danielille ja tämän äidin muistolle. Daniel on ollut mukana myös teoksen sävellysprosessissa ja itseoikeutetusti soitti myös kantaesityksen. Teokset tutuksi -lämmittelyssä hän arvioi Milky Waysin olevan parasta mitä englannintorvelle on sävelletty.

Englannintorvelle tuskin on sävellettykään paljon solistista musiikkia. Mutta luulen, että Milky Ways on myös parasta mitä Outi Tarkiainen on tähän mennessä säveltänyt. Kolmen pienen lapsen äitinä ja hurjan säntillisenä säveltäjänä hän on tarttunut aiheisiin, joita ei totisesti länsimaisen taidemusiikin historiassa ole käsitelty ja tulkittu musiikin avulla: naisen kokemukset synnyttämisestä ja imettämisestä.

Milky Ways ei kuitenkaan väänny ohjelmamusiikiksi, vaan hyppää tasolle, jossa sanat menettävät merkityksensä. Erittäin luomisvoimaisen säveltäjän käsissä orkesteri on kuin suuri omalakinen metamorfoosi, jonka yllä englannintorvi liitelee, konttaa vieressä ja pitää kaiken koossa.

Etenkin konserton viimeinen osa on pakahduttavan kaunis. Solisti astuu taka-alalle ja katoaa viimein kokonaan pois ”sinne minne äiti jo edeltä lähti”. Jäljelle jää hypnoottinen hiljaisuus. Kyyneleet.

Outi Tarkiaisesta tulemme varmasti kuulemaan tulevina vuosikymmeninä, sanoisin että ympäri maailmaa. Toivottavasti hänen musiikkiaan saadaan kuulla Tampereella pian uudestaan.

* *

Milky Waysin englannintorvi ei ollut konsertin ainoa Sibelius-viittaus, myös Ida Mobergin (1859–1947) Auringonnousu vei ajatukset samaan maailmaan, josta Sibeliuksen soitinvalikoima, sointiväri ja rytmiikka kumpuavat. Auringonnousu soi kauttaaltaan lämpimästi, läpikuultavasti ja muhkeasti. Onneksi elämme aikaa, jossa Suomessa sallitaan muitakin säveltäjiä kuin Sibelius.

Konsertin päätti islantilaisen Daníel Bjarnasonin (s. 1979) Emergence. Tässäkin sävellyksessä sukellettiin syntymään, vaikkakin aivan toisenlaisella tekniikalla kuin edeltävissä teoksissa. Orkesterista muodostui isoja liikkuvia mannerlaattoja, jotka hengittivät mustaa magmaa, törmäilivät ja katselivat allaan lirputtavia yksityiskohtia. Ei vain mielenkiintoista, vaan oikein kaunista tämäkin – ja silti aikamme musiikkia.

* *

Pekka Kuusisto on heilunut orkestereiden edessä vasta jonkin aikaa. On hyvä nähdä, kuinka Sibelius-viulukilpailun voittajapojasta on sukeutunut vaatimattomalta vaikuttava, mutta kuitenkin hyvin vakavasti otettava ja tarkka kapellimestari. Ei kaikkien tarvitse olla teutonin kaltaisia; musiikki sujuu ja syttyy vähemmälläkin.

Kiirastorstain konsertin yleisömäärää verotti varmaan mökkikauden avautuminen ja ehtoollisen asettamisen juhlan vietto lukuisissa Tampereen kirkoissa. No, kaikkea ei voi saada. Niin kuin ylimääräisenä sokeripalana Pekka Kuusiston ja Nicholas Danielin jazz-versiota oboelle ja viululle ikivihreästä Summertimesta.

Marja Mustakallio

Lue Outi Tarkiaisen haastattelu täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua