Friman & Mattlar. Kuvat: Otto Virtanen / Johnny Kniga
KIRJAT | Laura Frimanin ja Mikko Mattlarin Suosikki-historia kertoo lehden tarinan kattavasti ja asiallisesti.
”Dannyn sanoin: ’Nuorison tapojen ja trendien nuuskija, joka kertoi aina nopeasti ihmisille, missä mennään’.”
ARVOSTELU
Laura Friman & Mikko Mattlar: Kultaturbo – Suosikki-lehden tarina
- Johnny Kniga, 2024.
- 267 sivua.
Oman aikansa nuorisotrendien ykkösluoja ja pakkohankinta Suosikki-lehti on räväköine tyyleineen kiinnostava tietokirjan kohde, josta luulisi löytyvän runsaasti kiehtovaa tarinaa. Vuosina 1961–2012 julkaistu Suomen pitkäikäisin nuortenlehti aloitti iskelmällä ja siirtyi rockin kautta nuorten ajankohtaisiin ilmiöihin nostaen keskiöön fanit ja fanikulttuurin. 34 vuotta Suosikin päätoimittajana toimineen Jyrki Hämäläisen elämäntyö oli maineeltaan häpeilemättömän kaupallinen ja pinnallinen juoru- ja skandaalilehti, mutta ”sataan sivuun mahtui kuukausittain valtavasti eturivin toimittajien asia-artikkeleita, arvostetuista, kansainvälisistä musiikkilehdistä ostettuja haastatteluja ja huippukuvaajien upeita kuvia”, tiivistää Suosikin kaksijakoista luonnetta lehdessä 20 vuotta työskennellyt Elina Syrjä.
Kirjan tekijöistä Mikko Mattlarin nuoruuteen Suosikki kuului vasta myöhemmässä teini-iässä, Laura Frimanille lehti oli ensirakkaus. Friman työskenteli Suosikissa myös ikimuistoisen TET-jakson peruskouluikäisenä, jonka aikana pääsi muun muassa haastattelemaan Kent-yhtyettä. Mutta kuinka mukaansatempaavan kirjan Friman ja Mattlar ovat saaneet aikaan kotimaan legendaarisimmasta nuortenlehdestä?
Nimellään Suosikin tapaan latoa superlatiiveja ja hehkuttaa arvometalliotsikoinnilla viittaava Kultaturbo – Suosikki-lehden tarina (Johnny Kniga, 2024) on hiukan kaksijakoinen historiikki. Se tarjoaa runsaasti mielenkiintoista taustaa Suosikin historiasta, tekijöistä sekä vuosikymmenten ajankuvasta ja nuortenlehden toimintaan vaikuttaneista yhteiskunnallisista ilmiöistä. Tekijät ovat jututtaneet kattavasti keskeisiä tekijöitä ja sukeltaneet pois menneiden historiikkeihin, mutta hersyvyys puuttuu. Nyt tuntuu, että kaikkein herkullisinta antia kirjassa on lehden kasvutarina Reino Helismaan ja Jyrki Hämäläisen ajoista Katja Ståhlin ja Ville Kormilaisen päätoimittajakausiin.
Ylisanoilla tai julkkistarinoilla herkuttelu ei välttämättä lehden historiikkiin sopisikaan, mutta kyllä parhaat biografiat laukkaavat nimenomaan tekijöidensä uskomattomilla tarinoilla ja kohtaamisilla. Suosikin tapauksessa absurdeja tarinoita ja ylilyöntejä voisi olla enemmänkin. Parhaimmillaan ja pahimmillaan ylilyövä tarinallinen tykittely oli ominaista nimenomaan Suosikille. Kultaturbo kaipaisi aavistuksen lisää Jyrki Hämäläistä.
* *
Suosikki sai alkunsa vuonna 1961 Musiikki-Fazerilla kapellimestari ja orkesterinjohtaja Olli Hämäläisen ja legendaarisen iskelmäsanoittaja Reino Helismaan johdolla yhtiön edellisen julkaisun Musiikkiviestin jatkajana. Suomalaisen musiikin voimahahmoa Toivo Kärkeä pidettiin lehden henkisenä isänä. Teemana oli tuolloin lehti nuorisolle, idoleita esiin nostaen ja kevyeen musiikkiin keskittyen. Muotia, reportaaseja, kolumneja.
Jo loppuvuodesta 1961 uusi päätoimittaja Pertti Klemola lähti tekemään Suosikista monipuolisempaa kulttuurilehteä. Tähtilaulajien ja uutuustanssien ohella lukijoille tarjoiltiin runoutta tai luontokuvia Lapista. Vuonna 1963 Markku Linteran Kustannuskeidas Oy:lle myyty ja siellä Isto Lysmän päätoimittama lehti alkoi jo silloin lähentyä sitä lehteä, jona Suosikki opittiin tuntemaan. Keksitty Elvis Suomessa -juttu kuvankäsittelyineen ja julkkisten paparazzimainen seuraaminen skandaalien toivossa oli toinen puoli, mutta samalla taitollinen kokeilu luovempine otsikkofontteineen ja jättijulisteet saatiin mukaan pakettiin.
The Beatlesin nousun myötä Suosikista kasvoi kaikkien nuorten viihdeopas. Dannyn sanoin: ’Nuorison tapojen ja trendien nuuskija, joka kertoi aina nopeasti ihmisille, missä mennään’. Lehden keskiössä oli vuosikymmenestä toiseen fanit ja fanikulttuuri. Ringo Starrin suomalainen morsian ja Suosikin saamat yksinoikeudet beatlejen naimisiinmenosta uutisointiin eivät enää menneet läpi ihan Elviksen Suomen-vierailun tapaan. Samaan aikaan lukijoita sitoutettiin kysymys-vastauspalstalla, kirjeenvaihtoilmoituksilla ja lukijakilpailuilla.
Showbisneksestä kiinnostunut ideanikkari ja kaikesta spontaanin innostunut Jyrki Hämäläinen tuli vuonna 1963 Suosikin avustajaksi. Jo samana vuonna jutuissa alkoi olla myöhemmin tutuksi tulleita superlatiiveja. Sensaationkäryinen, kohuttu, kiistelty, räjähtävä, pommi… Hämäläinen loi suhteita kansallisesti ja kansainvälisesti kirjeenvaihtajana Lontoossa ja Yhdysvalloissa. Dannyn sanoin: ”Jyrki oli ainulaatuinen tunkeilija.”
Vuonna 1968 Kustannuskeidas myytiin tamperelaiselle UK-lehdille, joka taas kaupattiin seuraavana vuonna Hymy-lehden julkaisijan Urpo Lahtisen Lehtimiehille. Isto Lysmä siirtyi Nyrkkipostin päätoimittajaksi ja Jyrki Hämäläisestä tehtiin Suosikin uusi päätoimittaja. Legendaarinen Suosikki syntyi.
* *
1960-luvun Suosikissa oli tavallista toimia siten, että jos juttujen kohteita ei tavattu, luettiin heistä tehtyjä juttuja ulkomaisista lehdistä ja tehtiin niiden pohjalta omat artikkelit. Kuvitukseen käytettiin mielikuvitusta, ei perinteisiä pönötyksiä, vaan tähdet esiteltiin esimerkiksi päät akvaariossa, meressä seisten tai lumihangessa istuen. Juttujen tarkistuttaminen haastateltavalla alkoi vasta 1980-luvulla; aiemmin juttujen sisältö saattoi olla lopulta yllätys myös niiden kohteille.
Suosikki saatiin lentoon muuttamalla linjaa kohti popkulttuuria ja fanittamista, mutta myös suurten ikäluokkien varttuminen nuoriksi aikuisiksi auttoi asiaa. Isosta massasta löytyi enemmän popmusiikista kiinnostuneita. 1960-luvun lopulla psykedelia, seksi ja huumeet pääsivät Suosikin sivuille, mutta politiikka ei.
Danny oli Suosikille yksi keskeisimpiä kotimaisia artisteja. Monia Dannyn kesäshow-ohjelmien käsikirjoituksia tehtiin yhdessä Hämäläisen kanssa. Show oli muutenkin Hämäläisen toimituspolitiikan avainsanoja. Kaikenlaisia spektaakkeleja järjestettiin ihan vaan julkisuusarvon ja myyvyyden takia. Suosikkiin 1960-luvulla kirjoittanut Hellevi Pouta pohtii, että ”suostuisiko kukaan tänä päivänä sellaiseen, että järjestetään leikkihäät ennen varsinaisia ihan vaan Suosikin jutun takia?”
Ulkomaan kirjeenvaihtajien verkosto oli lehdelle elintärkeä. Ja vaikka Suosikilla oli maine tähtien kimallukseen keskittyvänä ”vähän höttöisenä” lehtenä, sinne kirjoittivat silloin tällöin myös muiden lehtien jazz- ja rockkriitikot. ”Värikäs ja vähän roiskiva taitto erottaa lehden muista”, kertoo Suosikkiin kirjoittanut musiikkikriitikko Juhani Similä Hämäläisen linjauksista. Juttujen otsikot ja ingressit teki Hämäläinen tai myöhemmin toimitussihteeri Erja Halmevaara, mikä saattoi toisinaan kääntää jutun sävyn aivan toiseen suuntaan kuin kirjoittaja oli ajatellut. Lehteen omalla vapaalla tyylillään levyarvioita kirjoittanut Juho Juntunen toteaa: ”Jyrki Hämäläisestä voi olla montaa mieltä, mutta hän pisti rockin soimaan suomalaisten nuorten elämässä.”
Lehden lukijoille luotiin muun muassa nuorisopalvelupalsta, lääkäripalsta ja svengipalsta. Myöhemmin Bees & Honey -palsta seksuaalikasvatti kokonaisen sukupolven. Dear Eki eli Erkki-Pekka Helle on arvioinut lukeneensa lähes neljä vuosikymmenen aikana noin 35 000 palstalle lähetettyä lukijakirjettä. Vuosien saatossa lehteen kehitettiin myös taskupokkarit, jotka leikattiin lehdestä ja taiteltiin ohjeiden mukaan. Ensimmäisissä nähtiin vuonna 1978 Bay City Rollers, vuonna 1980 ABBA. Luotiin listat, topit ja rankingit, fact filet, songbookit ja mahdollisuus voittaa tavaraa äänestyksissä.
Mauri Kunnaksen Nyrok-sarjakuva sai alkupotkunsa Suosikista, mutta pääsi sinne julkaistavaksi vasta kilpailevien nuortenlehtien Intron ja Help!:in jälkeisen kierroksen jälkeen vuonna 1979. Kunnas toteaa Suosikista: ”Jutut olivat välillä ihan puuta heinää. Seassa olevat fiksutkin jutut hukkuivat keksittyjen artikkelien sekaan.” Kilpailijoiden Intron, Help!:n ja Stumpin suhde Suosikkiin on myös kiinnostava näkökulma tarinaan. Muun muassa Help! ostettiin Lehtimiehille ja sulautettiin Suosikkiin, kun kilpailija alkoi mennä siitä ohi.
Sähköisen sähisevä ja mielettömän mullistava 1970-luku toi mukanaan Suosikin järjestämän Miss Farkku-Suomi -kilpailun 14–19-vuotiaille farkkumalleille vuodesta 1976. Myöhemmin kisa toimi nimellä Ms. ja Mr. Young Finland.
Suosikin kanssa kasvaneet Dingon Neumann ja Bogart Co.:n Ressu Redford ympäröivät itsensä Suosikin julisteilla esikuvistaan. Neumann: ”Suosikki tarjosi jokaiselle jotakin. Se, että se oli kaikkien nuorten lehti, oli arvokasta.” Redfordin mukaan Suosikki oli kotimaiselle artistille ”oikeastaan ainoa mahdollisuus ja esiintulokanava”. Suosikki määritteli, kuka oli poptähti: ”Vitsit, kun vain pääsisi Suosikkiin.”
* *
Vuonna 1998 Aller Media perusti Suosikin kilpailijaksi Mixin, jonne siirtyi iso joukko Suosikin tekijöitä. Hämäläisen Elvis-Bon Jovi -akselille jämähtänyt linja koettiin turhauttavaksi tähtikulttuurin sirpaloituessa ja uuden polven musiikintekijöiden ja tuoreiden virtausten noustessa esille. Netin mukanaan tuoma ajankohtaisen tiedon vaivaton saaminen vähensi Suosikin kaltaisen julkaisun tarvetta. Somemaailman haasteet syvensivät entisestään lehtialan murrosta.
Toukokuussa 2002 Hämäläinen jäi sivuun Suosikin päätoimittajan paikalta, mutta jatkoi Yhtyneiden Kuvalehtien palveluksessa. Alkoi Katja Ståhlin aika. Päätoimittajana vuosina 2003–2008 toiminut Ståhl elvytti taskupokkarit ja Miss Farkku-Suomi -kisat sekä toi mukanaan hulluttelua, rentoutta, villejä ideoita, häröilyä… sekä lehden suuntautumisen selkeämmin nuortenlehdeksi. Koko lukijakunta kutsuttiin Suosikin kollektiivisiin kotibileisiin. ”Minulle oli tärkeää, että Suosikki toi iloa ja inspiraatiota. Emme halunneet määritellä mikä oli hyvää ja huonoa, vaan korostaa, että kaikelle on paikkansa”, tiivistää Ståhl kirjassa.
Ståhlin jälkeen päätoimittajaksi palkattiin Ville Kormilainen vuonna 2007. Alkoi tiukemman rahapolitiikan linja ja nettiin panostaminen. Silmitön uudistaminen ja linjan hakeminen menneiden vuosien huippuaikojen myyntiluvut mielessä ei ollut kovin hedelmällistä. Tyttöjen lehdeksi profiloituminen karkotti osan vanhoista lukijoista. Vaikka graafista ilmettä raikastettiin ja journalistiseen sisältöön koitettiin panostaa, Suosikki oli tulossa tiensä päähän. Viimeiset ajat sitä päätoimitti Elli Mäkilä, joka oli tehnyt lehteä työparimaisesti Kormilaisen kanssa kaksin muun toimituksen saatua jo aiemmin kenkää. Viimeinen Suosikki ilmestyi joulukuussa 2012.
Ilkka Valpasvuo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.