Vallan uudet kasvot – arviossa 21 Ranskan historiaan vaikuttanutta naista

Kuvat: Simon & Schuster

Historiankirjoitusta on pidetty pitkään länsimaalaisen, vaalean miehen kirjoittamana. Tähän antaa vaihtoehdon Katherine Pangonisin kirjoittama A History of France in 21 Women (Simon & Schuster, 2026).

Pangonis on opiskellut kirjallisuutta ja historiaa Oxfordin yliopistossa ja University College Londonissa. Hänen teoksiaan on kiitetty kansainvälisesti rajoja rikkovina, mutta niitä ei ole harmillisesti suomennettu.

Usein historiaa kirjoitetaan politiikan, vallan ja sotien näkökulmista. Pangonis toteaa, että naiset ovat aina olleet mukana Ranskan historian muodostamisessa. Naiset, jotka kirjaan on valittu, ovat olleet todistamassa muutosta politiikassa, tieteissä, intellektuaalisessa elämässä, sodan kulussa, taidehistoriassa, sosiaalihistoriassa, muodissa ja sukupuolihistoriassa.

Tarkasteltujen naisten vaiheet todistavat kiistattomasti heidän lahjakkuutensa, eikä heitä ole pidetty, kuten varhaisemmassa historiankirjoituksessa, ainoastaan suurten taiteilijoiden muusina tai sotapäälliköiden rakastettuina vaan itsenäisinä toimijoina ja aktiivisina menneisyyden rakentajina.

Lisäksi teos tuo mielestäni uusia näkökulmia vallan sekä vallankäytön ja sen muotojen käsittelemiseen.

Kirja on englanninkielisenä kaunista, narratiivista henkilöhistoriaa, ja sen viehättävyys kytkeytyy luovempaan kieleen. Tarkastellut historialliset henkilöt on asetettu historialliseen kontekstiin omana aikanaan ja sijoitettu aikakauden yhteiskuntaan. Tekstit ovat yhtenäistetty etenemään kronologisesti. Mukana teoksessa on muotokuvia.

Pangonis ottaa lisäksi teoksessaan huomioon Ranskan senhetkisen moninaisen etnisen rakenteen, kun hän tekee tulkintoja henkilöhistoriasta.

Naisia saatettiin usein lokeroida muottiin, johon yhteiskunta omana aikanaan heidät asetti. Usein menestyneet naiset olivat rajojen rikkojia. Naiset ovat usein joutuneet tekemään kompromisseja. Monen suuren naisen tarinassa on rosoisuutta.

Pangonisin teos tuo mukaan historiankirjoitukseen fyysisillä tapahtumapaikoilla vierailemisen, kuten historiallisten jäänteiden ja arkeologisten tapahtumapaikkojen tutkimuksen.

* *

Kaksi ehkä mieleenpainuvinta kertomusta ja tulkintaa ovat keisarinna Joséphinen ja Coco Chanelin ikään kuin uudelleen kirjoitetut henkilöhistoriat. Varhaisempi historiankirjoitus on pitänyt molempia kevytkenkäisinä pyrkyreinä, antisankareina, joiden hohto perustui vain heidän merkittäviin poliittisiin seuralaisiinsa.

Keisarinna Joséphinella (1763–1814) eli oikeammin Joséphine de Beauharnais’lla oli suuri vaikutusvalta maailman ehkä suurimpaan taktikkoon, Napoleon Bonaparteen, joka luotti Joséphineen. Joséphine on Pangonisin teoksessa arvoitus ja selviytyjä, joka kauneutensa ja vaikutusvaltansa ansiosta onnistui selviytymään niukasti giljotiinilta. Koko omaisuutensa vallankumouksessa menettänyt Beauharnais yritti selvitä lapsineen terrorin jälkeen. Kun hänet esiteltiin nuorelle Napoleon Bonapartelle, hän näki tässä selviytymisen mahdollisuuden. Pangonis nostaa esiin, miten paljon kirjallisuutta on Bonaparten ja Josephinen välisestä suhteesta. Teos nostaa esiin rivien välistä kysymyksen siitä, oliko Joséphine lainkaan rakastunut. Myös uutena tutkimuksellisena aspektina on nostettu esiin kirjeenvaihto.

”Josephine on arvoitus, samalla tavoin kuin Christine de Piza tai pyhä Bathilde. Hän eli renessanssin jälkeistä aikaa, valistuksen jälkeistä aikaa ja vallankumouksen aikana. Hän on yksi Ranskan historian kirjoitetuimmista naisista, joka eli kirjeidenkirjoittamisen suurimpana aikana historiassa.”

Keisarinna Joséphine. François Gérard, 1807.

* *

Sen sijaan Coco Chanelin (1883–1971), oikeammin Gabriel Chanelin, kertomus osoittaa, miten hän löysi omat innovatiiviset tapansa edetä yhteiskunnassa eväillä, jotka sai orpokodista, ja miten hän itsenäisenä ja naimattonateki työtään yrittäjänä aikana, jolloin naiset eivät saaneet huomiotta työskennellä Ranskassa. Chanel joutui kunnianhimossaan hyväksymään suhteen Étienne Balsanin kanssa, jotta olisi voinut päästä köyhyydestä.

”Chanel vapautti naiset. Hän teki muutoksia naisten mukavuuteen. Hän oli epäkunnioittava ja eli niin kuin halusi. Hän ei kirjoittanut eikä ollut maansa sankaritar – pikemminkin päinvastoin. Hänessä oli virheitä, kuten ylimielisyys. Hän oli eläväinen ja itsekeskeinen. Hän ei ollut pyhimys, mutta hänen tyylinsä ja lahjakkuutensa, näkemyksensä ja voimansa olivat kiistattomat. Hänestä on tullut tahtomattaan Ranskan antisankari.”

* *

Suosittelen teosta elävöitetyn historiankirjoituksen ystäville, jotka etsivät vaihtoehtoa tiiviille, tiedepainotteiselle tekstille. Samoin suosittelen sitä kirjallisuuden narratiivista, ranskalaista muotoa tai kaunokirjallisempaa tyyliä suosivalle historian lukijalle. Kirjaa voi ehdottaa poikkeavana tulkintana tyypillisille miesten kirjoittamille historiikeille ja sukupuolihistoriaa tutkivalle.

Teos herättää uusia kysymyksiä, tulkintoja ja tutkimuksen kohteita: Miten kirjoittaa historiaa? Mikä on kaunokirjallisuuden asema historiankirjoituksessa? Mikä merkitys on historioitsijan fyysisellä läsnäololla tapahtumapaikalla?

Mari Loponen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua