Kuvat: WSOY / Otto Virtanen
KIRJAT | Joel Hohko kirjoittaa sodasta niin raa’asti ja rumasti, että hetkittäin on pakko sulkea silmät.
”Tästä sotaromaanista puuttuvat sankarit.”
ARVOSTELU
Joel Hohko: Volodjan pojat
- WSOY, 2025.
- 484 sivua.
Kostja on tullut 14-vuotiaana Venäjältä Suomeen. Hän puhuu kyllä suomea, mutta aksentista huomautellaan. Kostja tuntee molemmat maat, mutta koti ei tunnu olevan kummassakaan.
26-vuotiaana Kostja tekee työtä sairaalan vahtimestarina, haaveilee kirjailijan urasta ja seurustelee Tanjan kanssa, josta on kovin mustasukkainen. Tuttavapiiri on venäläis-ukrainalainen, Venäjällä on edelleen lähisukua.
Kostjan puhelimen taustakuvana on synnyinmaan presidentti. Hän saisi kyllä järjestettyä vapautuksen Venäjän asepalveluksesta, mutta lähtee kuitenkin sitä suorittamaan. Sitä kautta hän myös päätyy Ukrainaan sotimaan, osallistuu ”erikoisoperaatioon” Blini-nimisen panssarivaunun kyydissä. Asetoverit ryyppäävät, raiskaavat, tappavat ja ryöstelevät. Mukaan on annettu vuosia sitten vanhaksi mennyttä sotilasmuonaa kolmeksi päiväksi.
Joel Hohko kirjoittaa lyhyesti ja osuvasti, hänen kielensä on tarkkaa. Teksti maalaa lukijan silmien eteen kohtauksen ja paikan toisensa jälkeen, ja yksityiskohtien tarkka kuvailu viimeistelee läsnäolon kokemuksen. On kuin lukisi tv-käsikirjoitusta: jokainen liike on kirjattu, ihmiset ja esineet kuvailtu. Kappaleet ovat hyvin lyhyitä, ja kokonaisuus on raskaudestaan huolimatta helppolukuinen.
Raskasta lukemista Volodjan pojat (WSOY, 2025) tosiaankin on. Hohko kirjoittaa sodasta niin raa’asti ja rumasti, että hetkittäin on pakko sulkea silmät. Tästä sotaromaanista puuttuvat sankarit: sodan todellisuus on jotakin aivan muuta, ja sitä pahuutta kirjailija meille vyöryttää.
On toki myös hetkittäisiä syvällisiä keskusteluita, hieman tunteita, jonkinlaista hirvittävän tilanteen luomaa yhteisöllisyyttäkin. Huumoriakin on – mutta niin vähän, että sitä tuskin huomaa. Kaiken yllä leijuu pahuus.
Kirjan lopussa olen hyvin vaikuttunut lukemastani.
Volodjan pojat on ammattisotilaana työskentelevän Joel Hohkon esikoisromaani.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lapset tappajina – arviossa Anu Kaajan Siluetinleikkaaja
KIRJAT | Anu Kaaja opetteli leikkaamaan siluetteja, jotta ymmärtäisi paremmin teoksensa hahmoja.
Matti Pesolan Horjumaton Varjonen on kunnianosoitus vaikeiden aikojen suunnannäyttäjälle
KIRJAT | Horjumaton Varjonen -kirjan luettu on helppo todeta: tämän kirjan Unto Varjonen on totta vie ansainnut.
Liiankin runsas lukuromaani – arviossa Chris Whitakerin Kaikki pimeän värit
KIRJAT | Chris Whitakerin 700-sivuisen romaanin ydin on pimeä kellari, jossa kaksi lasta kohtaa hirvittävissä olosuhteissa.
Romaani siitä, kuinka ihmistä kesytetään – arviossa Camilla Sosa Villadan Kesytysteoria
KIRJAT | Sosa Villadan romaanissa ylitetään perinteiset sukupuolirajat, mutta samalla perhe-elämän ikuiset lait ovat voimassa.