Vaihtuvia maisemia -kirjan viisaus on siinä, että maata pitkin matkatessa liikkumisen idea toteutuu heti

Patikointia Italiassa Marchen maakunnassa Civitella del Tronton Salinello-rotkossa. Kuva: Eliisa Holstikko-Ojanen

Nyt kun koronan takia ei käytännössä pääse mihinkään, on aikaa suunnitella vaikka seuraavaa matkaa. Joskus se ehkä toteutuu.

Kati Kelolan Vaihtuvissa maisemissa (Gummerus, 2021) kehotetaan kiiruhtamaan hitaasti. Nyt neuvoa on pikku pakko soveltaa jo ennen kuin matkaan on edes päästy.

Kirjan yksi viisaus onkin siinä, että maata pitkin matkatessa liikkumisen idea toteutuu heti. Toisin on lentäessä, jolloin mielessä siintää korostetusti kohde usein tuhansien kilometrien päässä. Eikä siihen mene kauan, kun ollaan jo perillä.

* *

Ilmastonmuutos on vähentänyt lentomatkailua; jotkut ovat luopuneet siitä tyystin. Muutos on ollut nopea, kun turistilennot alkoivat yleistyä 1950-luvulla, halpalennot vasta tällä vuosituhannella. On aika kaivaa kiiltävien kaupunkioppaiden alta vuosikymmenten takaiset autoilijan reittioppaat, jotka soveltaen käyvät myös pyöräily- ja patikointireissujen suunnitteluun. Eipä sillä, eivät matkat jää kiinni uusista oppaista tai informaatiosta.

Kelolan kirjassa on junaa, bussia tai vielä kevyempää kalustoa käyttävälle matkustavaiselle kotitarpeiksi matkanjärjestäjien nettiosoitteita ja reittivaihtoehtoja. Teoksen nimen mukaisesti vaihtuvien maisemien lisäksi vaihtuvat myös sen kirjoittajat ja samalla mieltymykset: vinkkejä ja suosituksia on laidasta laitaan. Jotkin jäävät yleiselle tasolle, toiset ovat varsin seikkaperäisiä.

* *

Entuudestaankin on tiedetty, että junissa voi ulkomailla solmia jännittäviä tuttavuuksia, tutustua eri kulttuureihin, testailla kielitaitoaan, nauttia ohi vilahtavista maisemista ja ravintolavaunun antimista. Kirjassa toistuu siellä täällä, miten juna- ja bussimatkalaiset voivat suunnitella reittinsä niin, että voivat poikkeilla pienissä kylissä ja kaupungeissa – saada vaihtelua ja kokea kenties pikku yllätyksiä.

Kirjan matkasuositukset on sovitettu työssä käyvien lomamahdollisuuksiin, pitkiin viikonloppuihin tai yhden, kahden viikon reissuihin. Ravintola- ja hotellivinkit ovat poissa tarkoituksella. Niitä kun löytyy netistä, samoin kuin mm. karttoja. Huomasinkin täydentäväni kirjaa googlaamalla samalla lisätietoja reiteistä, kohteista ja ajantasaisista aikatauluista. Se lienee tarkoituskin.

Kirjan piirrokset ajavat lähinnä taiton asiaa, mutta olisin kyllä niiden sijaan kuvittanut selkeästi sisällöistä käsin.

* *

Kelola on kuullut teokseensa ekologisten ja eettisten kysymysten asiantuntijoita. Kiintoisa ajatus on se, että tekijän lainaama Aalto-yliopiston tutkijatohtori Michael Lettenmeier kannustaa valitsemaan lentokoneen sijasta esimerkiksi laivan, koska se ikään kuin vaikeuttaa matkustamista. Silloin matkaa miettivän on päätettävä, onko pakko matkustaa. Pohdinta liittyy matkustamisen päästölaskelmiin.

Ekologisin matkustusväline on juna varsinkin siellä, missä se kulkee uusiutuvalla tai vähäpäästöisellä sähköllä, kuten meillä, Ruotsissa ja Saksassa. Junan jälkeen tulee bussi. Lentokone on huonoin vaihtoehto, mutta ei henkilöautoon sen paremmin kuin laivaankaan ole ”nykymuodossaan” kauan varaa.

Lentohäpeää ei kirjassa silti lietsota, eikä ketään haluta osoittaa sormella. Monet ovat kuitenkin keventäneet omaatuntoaan ns. lentohyvityksellä. Ilmapäästöt voi ”hyvittää” rahoittamalla hankkeita, jotka vähentävät päästöjen syntymistä jossain toisaalla. Niistä esimerkki parhaasta päästä ovat kaatopaikkojen metaanin talteenottojärjestelmät. Ensisijaisesti on tärkeää vähentää fossiilisia päästöjä. Vaikkei kirja syyllistä, niin paneehan se vakavasti ajattelemaan.

Kelola esittelee omia matka- ja matkustusideoitaan, mutta myös muitten kokemuksia. Valintojen pohjana on yli kymmenen vuoden lehtityökokemus matkalehti Mondossa. Aiemmin hän on kirjoittanut Vastuullisen matkailijan käsikirjan yhdessä Heikki Kalmarin kanssa. Vaihtuvissa maisemissa pääsee ääneen lisäksi usea matkustaja ja matkustamisen ammattilainen.

* *

Vihjeissä ja suosituksissa pysytään ymmärrettävästi Euroopassa, ilahduttavan paljon myös kotimaassa. Joitakin täkyjä tarttui haaviini.

Viidestä löylypaikasta valitsisin Kotiharjun saunan Kalliossa sen tunnelman takia, en siksi, että ”virvokkeita voi nauttia pyyhe päällä kadun varressa saunan ulkopuolella”. Rajaportin saunassa Tampereella on kyllä vanhan ajan meininkiä yhtä hyvin, ja siellä voi vilvoitella rakennuksen puutarhassa.

Pallas-Yllästunturissa voisin aloittaa patikointiharrastuksen ehkä siksi, että saisin yöpyä maan ensimmäisessä tunturihotellissa, 1930-luvulla rakennetussa Hotelli Pallaksessa.

Turun saariston rengastie on ollut ennenkin mielessäni, ja kirjan perusteella taas. Selkämeren kansallispuisto Kustavista Merikarvialle sujahti listalleni oitis. Reitti sisältyy Juha Hurmeen Nyljetyissä ajatuksissa soudettuun merimatkaan, joka ulottuu peräti Hailuotoon asti. Nyt voisi vähävoimaisempikin soveltaa miniversiota, nauttia merimaisemista ja koukkaisuista majakkasaarille.

* *

Olin jo lähes unohtanut, että Gotlanti on kiehtova koko perheen lomavaihtoehto. Kelolalle kiitos, että ehkä jonain kauniina päivänä kerään sukua pienimmistä lähtien ajelemaan Ruotsin-laivalta Nynäshamniin ja sieltä lautalla kolmessa tunnissa keskiajan kujien ja Peppi Pitkätossun Visby-idylliin. Salmen takana saaren pohjoisessa on vieläpä Ingmar Bergmanin Fårö.

Riku Eskelisen ja hänen seitsemän vanhan Ossian-poikansa kolmen viikon ja 14 maan reiliturnee on kirjan sympaattisia, informatiivisia ja hauskoja matkakuvauksia. Se rohkaisee lähtemään matkan päälle lapsen kanssa, kielikylpyihin, varhaiseen kansainvälistämiseen ja mm. couchsurfingiin eli ilmaiseen kotimajoitukseen. Sen ideana on – yleensä – vastavuoroisuus. Eskelisen kertomus sivuaa interreilaamista, josta kirjassa on erikseen faktatietoa.

* *

Jos pitemmälle ulkomaille olisi aivan ehdottomasti päästävä, romantiikan ajan kävelypolkujen innoittamana minua ei tarvitsisi kovasti ylipuhua patikoimaan suosikkimaalarini J.M.W. Turnerin töitten maisemiin Petworthin puistoon Sussexiin. Siihen saisi lisäpotkua lukemalla teoksen suositteleman modernin ajan kävelyromaanien mestariteoksen, W.G. Sebaldin Saturnuksen renkaat. Hauska idea onkin usean luvun loppuun liitetty ”matkakirja”.

Lähtisin myös pyöräilemään Unescon maailmanperintökohteeseen Kuurin kynnäälle, varsinkin liettualaiseen kalastajakylään Nidaan. Painava lisäsyy olisi, että siellä on Thomas Mannin entinen, nyttemmin museoitu kesäasunto.

Uteliaisuus heräsi myös liipaista junalla ja autolla Romaniaan ja kokea suuruudenhullun Ceauşescun 1970-luvulla rakennuttama, maailman hienoimmaksi tieksi äänestetty väylä.

Parhaaksi vinkikseni valikoitui Anna Hyrkäksen esittelemä ”omatoiminen valmispyörämatka”. Paketissa on kaikki mietitty etukäteen, reitit, päivämatkojen pituudet, stopit, majoitukset, nähtävyydet. Aika herroiksi saisin polkea, kun laukut kuskataan majapaikasta seuraavaan. Hinnoittelusta olisi ollut paikallaan saada edes pientä vihiä.

* *

Väläykset matkustelun historiasta tuovat teokseen viehkoa syvyyttä: 1600–1800-luvun Euroopassa kouluttauduttiin kosmopoliitiksi liikkumalla tavallisimmin Pariisista Alppien yli Italiaan. Se koski niitä, joilla oli paljon aikaa ja paljon rahaa. Esimerkiksi Ellen Thesleffin jopa vaivalloiset kulkemiset Ruoveden Muroleelta Firenzeen 1900-luvun alkupuolella olivat toista maata.

Idän pikajunan nykyversionkaan kokeminen ei ole tavallisen interreilaajan saavutettavissa, tokko edes toiveissa. Yhdellä viiden päivän reitillä saa matkasta Pariisista Budapestin ja Bukarestin kautta Istanbuliin hotellimajoituksineen pulittaa näet 17 000 euroa, halvimmillaan.

Olisi hauska tietää, mitä kaikkea se voikaan sisältää.

Risto Ojanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua