Kirja-arvostelu: Tampereen Filharmonian intendenttinä 21 vuotta toimineen Maritta Hirvosen kirjoittama Hämäränmaassa valon syvyys on kaunis kunnianosoitus Jouni Kaipaisen (1956–2015) elämäntyölle.
Maritta Hirvonen: Hämäränmaassa valon syvyys (Stresa, 2020).
Maritta Hirvosen kirja Hämäränmaassa valon syvyys kertoo marraskuussa 2015 menehtyneen säveltäjä Jouni Kaipaisen elämäntarinan. Kirja on paitsi antoisaa luettavaa, myös ehdoton kulttuuriteko: sen sivuille on kirjoitettu merkittävä palanen suomalaisen musiikin lähihistoriaa.
Jouni Kaipainen kuului 1970-luvulla suomalaista modernismia uudistaneeseen Korvat auki -yhdistykseen. Myöhemmin hän liukui musiikissaan etäämmälle modernismista ja hänen sävelkielensä muuttui vähitellen hyvinkin tonaaliseksi. Kaipainen oli Tampere Filharmonian nimikkosäveltäjä ja tamperelaisen säveltäjäkoulutuksen suuri mies – opettaja, jolta monet nykysäveltäjät kokevat saaneensa paljon. Tampere Filharmonian intendenttinä 21 vuotta työskennellyt Maritta Hirvonen oli työnsä vuoksi paljon tekemisissä Jouni Kaipaisen kanssa ja hänellä on laaja perspektiivi suomalaiseen orkesterielämään.
Tutustuin Jouni Kaipaiseen 1990-luvun alussa käydessäni haastattelemassa häntä Cinq poèmes de René Char -laulusarjaa käsitelleen opinnäytetyöni tiimoilta. Myöhempien haastattelujen ja keskustelujen ansiosta opin tuntemaan hänet äärimmäisen sivistyneenä ja moniulotteisena ihmisenä. Silloin tällöin hän otti julkisesti tai yksityisesti kantaa Aamulehdessä julkaistuihin musiikkiarvioihini ja niiden sanakäänteisiin.
Faunien iltapäivä -konserttisarjan armoitettuna juontajana Kaipainen ammensi kuulijoille yksityiskohtaista tietämystään vuosikausien ajan. Uskon, että osa yleisöstä tuli konsertteihin ihan Kaipaisen juontojen takia.
Säveltäjä Jouni Kaipainen (1956–2015). Kuva: Maarit Kytöharju / Music Finland
Maritta Hirvosen Hämäränmaassa valon syvyys vahvistaa kuvaa Kaipaisesta laaja-alaisena, sivistyneenä ja yllätyksellisenäkin ihmisenä ja taiteilijana. Hirvosen kirja kertoo säveltäjän tarinan tämän perheenjäsenten, kollegojen ja ystävien sekä tämän teoksia tulkinneiden muusikoiden muistojen kautta. Pienistä ja usein irrallisista katkelmista syntyy mosaiikkimainen kokonaiskuva, joka sellaisenaan on omiaan kuvastamaan jotain olennaista Kaipaisen värikkäästä ja monitahoisesta olemuksesta.
Ainakin säveltäjän tunteneille tai tietäneille Hirvosen kirja on ihastuttavaa, kiinnostavaa ja koskettavaakin luettavaa. Lukiessani mietin kuitenkin, miten teksti välittyy lukijalle, jolle Kaipainen tai hänen julkisuuskuvansa ei ole tuttu. Samasta syystä kirjaa lukiessa häiritsi hieman se, että muiston kertojasta käy usein ilmi vain nimi – ei sitä, miten hän liittyy säveltäjän elämään tai musiikkiin. Henkilöluettelostakaan tämä ei selviä. Musiikkipiireissä pyöriville useimmat tekijät lienevät tietenkin tuttuja.
Tärkeä ja mitä arvokkain osa kirjasta ovat Jouni Kaipaisen omat musiikkia ja taidetta käsittelevät tekstit: kolme musiikkia ja taidetta käsittelevää puheenvuoroa sekä ohjelmakommentit omista ja Beethovenin teoksista.
Hämäränmaassa valon syvyys on sisällöltään monipuolinen, sujuvasti kirjoitettu ja ulkoasultaankin tyylikäs teos. Se on myös kaunis kunnianosoitus Jouni Kaipaiselle ja tämän elämäntyölle.
Kikka Holmberg
