Uupumus on yksilön tuska ja yhteiskunnan vitsaus – arviossa Mona Mannevuon Väsymyksen aika

Kuva: Gaudeamus / Veikko Somerpuro

Kaamosmasennus pimentää mielen, kun päivä lyhenee ja sateet piiskaavat. Kevätväsymys hiipii esiin, kun päivät pitenevät ja valo alkaa tulvia. Työuupumus iskee, kun alkaa tuntua, ettei arjen puurtaja enää selviydy taakastaan.

Väsymystä voi hoitaa monin tavoin, mutta sekin voi kroonistua. Tavallisesti hoito perustuu lääkkeisiin ja psykoterapiaan. Väsymyksestä, burnoutista, loppuun palamisesta ja uupumuksesta puhutaan nykypäivänä kaikkialla.

Aivot ovat olleet erityisenä huolen aiheena viimeksi kuluneet parikymmentä vuotta. Väsymys koetaan muistin ja kognitiivisten kykyjen heikentymisenä nykyajan kovien vaatimusten paineessa. Tehokkuusvaatimukset ajavat yhä rajumpaan suorittamiseen ja stressiin.

Ihmisten väsymys ei kuitenkaan ole mikään moderni vitsaus. Jo 1800-luvulla ylirasitus kuormitti hermostoa, oli hysteriaa ja hermotautia. Toisen maailmansodan jälkeen huolestuttiin ennen kaikkea ylirasittuneen sydämen vuoksi.

Väsymys sijoittuu terveyden ja sairauden väliselle harmaalle alueelle. Se voi olla samaan aikaan inhimillinen ominaisuus, oire, oireyhtymä, sairaus tai epätauti. Joskus se voi olla merkki jostakin vielä pahemmasta, mutta parhaimmillaan siitä pääsee eroon pelkällä levolla.

Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentti ja Kuluttajatutkimuskeskuksen yliopistotutkija Mona Mannevuo tarttui varsin vähän tutkittuun aihepiiriin. Hän sukelsi väsymysilmiöiden historiaan 1880-luvulta 2020-luvulle ja kirjoitti tietoteoksen Väsymyksen aika – Hermovoimattomuudesta aivosumuun (Gaudeamus, 2025).

Mannevuo valitsi keskeisiksi lähteikseen Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin julkaisun Duodecim sekä terveysasioista kirjoittavat Terveydenhoitolehden (myöh. Kotilääkäri), Terveys 2000:n ja Hyvän terveyden. Tavoitteena oli tarjota uusia ajatuksia uupuneille ja aivosumusta kärsiville sekä väsyneitä hoitaville.

* *

Väsymyksen aika on Mannevuon mukaan todellista ristiriitaisuuksien historiaa. Ylivirittynyttä yhteiskuntaa ei ole koskaan pidetty sopivana ihmisen hermoille, sydämelle ja aivoille. Kun tätä alkaa pohtia, tuntuu kummalta, miksi ihminen on rakentanut itselleen ympäristön, jossa ei ole mukava elää.

Väsymyksen aika -teos on jaettu kuuteen lukuun, jotka kuvaavat aihetta kronologisesti ajassa edeten. Jo 1800-luvun lopussa havaittiin, kuinka ”nykyaika kiihkoisine rientoineen” aiheuttaa hermoheikkoutta. Loppuluvussa päädytään 2020-luvulle ja long covidiin eli pandemian aiheuttamaan pitkäkestoiseen koronatautiin ja voimattomuuteen.

Kirja käy erittäin kiinnostavasti läpi, kuinka masennus on vienyt työväkeä työkyvyttömyyseläkkeelle, lapset kärsineet keskittymisvaikeus MBD:stä ja aikuiset saaneet ADHD-diagnooseja yhä kasvavissa määrin.

Kirjan lukeminen auttaa ymmärtämään, ettei väsymys tai syvä masennuskaan ole vain yksittäisen yksilön ongelma. Joku voi olla muita herkempi uupumaan ja ajattelu voi kapeutua liikaa. Ahdistusta kokee kai jokainen joskus, mutta toiset löytävät oman selviytymiskeinonsa, joko tuettuna tai itsenäisesti.

Mannevuon tutkimus avaa kiehtovan näkymän paitsi väsymysilmiöihin, myös suomalaisen yhteiskunnan muutokseen ja modernin lääketieteen historiaan. Lopuksi lukija joutuu Mannevuon tapaan toteamaan, ettei työ tuottanut vastausta siihen, mitä väsymys lopulta on.

Väsymyksen historian tutkiminen oli Mannevuolle matka epävarmuuteen. Ilmiö pakottaa lääkäritkin ottamaan kantaa kysymyksiin, jotka ovat paitsi lääketieteellisiä, myös yhteiskunnallisia, kulttuurisia, moraalisia ja poliittisia.

Aila-Liisa Laurila

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua