Uuden rikostrilogian lähtölaukaus – arviossa Koski & Fors tutkivat -dekkari Viimeinen piste

Von Kügelgen & Hietanen. Kuvat: Frida Lönnroos / S&S

Viimeinen piste (S&S, 2026) on tekijöidensä, Anne Hietasen ja Michaela von Kügelgenin, ensimmäinen yhteinen teos. Heidän kertomansa mukaan idea kirjaan syntyi nelisen vuotta sitten sattumalta – ”av en slump” – kahvilajutustelun yhteydessä.

Anne Hietanen on Svenska Ylen pitkäaikainen ja monipuolinen toimittaja. Koulutukseltaan hän on kirjallisuuden maisteri (Åbo Akademi). Viimeinen piste on hänen esikoisromaaninsa.

Michaela von Kügelgen on kirjailija ja freelance-toimittaja. Hän on opiskellut journalistiikkaa ja viestintää Helsingin yliopistossa. von Kügelgenin hyvän mielen Villa Hilda -romaaneista on suunnitteilla televisiosarja.

Viimeinen piste -dekkarin takakansitekstissä kirjaa kuvaillaan ”psykologisesti tiheäksi rikosromaaniksi valheista, lojaaliudesta sekä pimeydestä, joka voi kätkeytyä huolitellun julkisivun taakse”.

Juuri näin, mutta on Viimeinen piste muutakin. Teoksessa on keskeistä merellinen Helsinki ja suomenruotsalaisuus. Kaupunkia ei tarvitse tuntea, mutta kyllä lukija mukavan lisän saa, jos voi mielessään kulkea samoilla kulmilla. Ruotsinkielisyys puolestaan ei ole kirjassa mitään ”bättre folk” -meininkiä, vaan luonnollista heille itselleen. Ankkalammikko on kuitenkin aika pieni, ja aavistuksenomaista epämukavuutta saattaa ilmetä sen ulkopuolella. Puolin ja toisin.

Viimeinen piste on ensimmäinen osa Koski & Fors tutkivat -dekkarisarjasta. Philip Koski työskentelee Helsingin poliisissa ja Tilde Fors on kulttuuritoimittaja Svenska Ylellä. Ainakin tässä sarjan aloitusosassa sekä Koski että Fors paneutuvat tuoreeseen juttuun toisistaan erillään ja aluksi myös toisistaan tietämättä. Philip Koski tutkii rikosta työnsä puolesta, Tilde Fors tavallaan myös, mutta vaivihkaa taustalla. Eiväthän rikosasiat edes hänelle kuulu.

Philip on saavuttanut aiemmin mainetta ihailtuna jääkiekkosankarina Yhdysvalloissa, mutta joutunut luopumaan unelmastaan loukkaantumisen vuoksi ja palaamaan Suomeen. Aikansa tapahtunutta kipuiltuaan Philip on opiskellut poliisiksi valmistuen uuteen ammattiinsa hyvin arvosanoin. Jääkiekkouran päättyminen kalvaa silti edelleen hänen mieltään saaden olon tuntumaan luuserimaiselta. Partioituaan nyt puolisen vuotta poliisina Helsingin katuja Philip saa yllättäen siirron vakavien rikosten yksikköön. Se on Philipille tärkeä näytön paikka.

* *

Kirjailija David Berglund löytyy kuolleena satama-altaasta samana päivänä, jolloin hänen oli määrä vastaanottaa Helsingin kirjamessuilla arvostettu palkinto uudesta romaanistaan. Tämä kerrotaan heti ensimmäisessä virkkeessä Viimeinen piste -dekkarin takakannessa.

Itse kirja alkaa siitä, miten David Berglund kulkee edellisenä iltana tyhjenevä samppanjalasi kädessään Ruotsin Helsingin-suurlähetystön juhlasalin poikki. Hän on ahdistunut ja välttelee muita. Davidia ei ilahduta huominen palkinnon saanti, päinvastoin. Se tuntuu ironiselta, koska hän ei ole ylpeä tästä tuoreesta Perilliset-teoksestaan.

Lukijalle ei paljasteta, miksi näin on. David kokee myös ulkopuolisuutta suurten kustantamoiden ja heidän arvostettujen kirjailijoidensa joukossa. He eivät vielä tiedä Davidin tulevasta kirjallisuuspalkinnosta, eivätkä siksi ole hänestä kiinnostuneita, vaikka Perilliset onkin noussut syksyn bestseller-listojen kärkeen.

Vaikuttaa siltä, että David on saanut tietoonsa jotakin, mikä järkyttää häntä. Siksi ympäröivä juhlahäly tuntuu turhalta. David päättää poistua juhlista. Silloin häntä lähestyy tuttu hahmo samppanjalasien kanssa.

* *

Rikosetsivä Philip Koski osallistuu syyshyhmäisestä merestä löydetyn, kirjailija David Berglundiksi tunnistetun henkilön yllättävän kuolemantapauksen tutkintaan. Philipin parina on leppoisa ja kokenut kollega Rauno Miettinen. Koska Rauno on suomenkielinen, Philip saa hoitaakseen ruotsin kieltä edellyttävät kuulemiset, eli hän on mukana miltei kaikessa, sillä nyt liikutaan juuri sellaisissa piireissä.

Tilde Forsille suomenruotsalainen kirjallisuusmaailma on tuttu. Hän on osallistunut lukuisiin tapahtumiin, haastatellut kirjailijoita ja kustannusväkeä sekä juontanut keskusteluja, joissa on käsitelty lähes kaikkea alaan liittyvää. Tilde on toivonut voivansa paneutua tutkivampaan ja syvällisempään journalismiin, mutta se on aina evätty häneltä. Aivan äskettäin Tilde on kuullut, että jonkun työ Svenska Ylen kulttuuritoimituksessa ei jatku enää vuodenvaihteen jälkeen. Tilde on toimituksen tuorein tulokas, ja muilla on vakituinen työsuhde, joten yhtälö näyttää selvältä.

Mikä neuvoksi? Olisiko siitä apua, että juuri Tilde on viimeinen suosiota saanutta kirjailijaa haastatellut toimittaja?

* *

Tilde ja Philip osuvat usein samoihin paikkoihin joko vapaa-ajan baari-iltoina tai sattumoisin myös Tilden työn yhteydessä. Philip tapailee kirjankuvittaja Malenaa ja osallistuu siksi joihinkin kirjanjulkistustilaisuuksiin, joissa Tilde on läsnä toimittajana. Ruotsinkielisissä ympyröissä ei voi olla törmäämättä toisiinsa.

Philip tietää, että Tilde on haastatellut kirjailija David Berglundia, ja Tilde tietää Davidin tutkivan Berglundin kuolemaa, mutta eivät he näistä asioista voi tai halua keskenään puhua.

David Berglundin tapauksen selvittely on aluksi kankeaa. Poliisi yrittää tavoittaa Davidin perheenjäseniä. Ilmenee, että Davidilla on kaksoisveli Adam, johon ei saada yhteyttä. Kustantajan kautta selviää, että Bohren säätiö on järjestänyt ja järjestää edelleen Porvoon saaristossa kirjallisuuskursseja lapsille ja nuorille. David Berglund on toiminut kurssien opettajana.

Berglundin veljekset ovat osallistuneet näille leireille lapsesta asti. Kulttuurisäätiön johtaja, Åsa Stråhle, on ollut kuin keinoemo pojille, erityisesti siitä lähtien, kun heidän vanhempansa kuolivat Khao Lakin tsunamissa vuonna 2004. Nyt Åsa Stråhle ei vastaa puhelimeen.

Ensimmäinen, johon poliisit onnistuvat olemaan kontaktissa, on David Berglundin vaimo, Aurora, jolle Philip Koski ja Rauno Miettinen vievät suruviestin. Tuore nuori leski on viimeisillään raskaana. Hän järkyttyy uutisesta niin, että lapsivesi lorahtaa lattialle, ja hänet on toimitettava sairaalaan. Vesiperä siis tässäkin, kirjaimellisesti. Sen Aurora ehtii sanoa, ettei David missään tapauksessa tekisi itsemurhaa, koska oli pitkästä aikaa onnellinen. Paitsi viimeisenä elinviikkonaan.

* *

Viimeinen piste -kirjassa seurataan vuorotellen tutkinnan edistymistä sekä tapausta tutkivien tai siihen jotenkin liittyvien henkilöiden toimintaa ja käyttäytymistä. Se varmistuu, että Berglundin kuolema ei ollut onnettomuus. Sekin on ilmeistä, että useimmilla ihmisillä on salaisuuksia, valonarkojakin, mutta se ei tee heistä murhaajia. Sen sijaan tutkimukset hidastuvat ja mutkistuvat suotta.

Tilde Forsin ja hänen kollegoittensa työntouhua sekä keskinäisiä suhteita Svenska Ylen (kuvitteellisessa) kulttuuritoimituksessa kuvaillaan uskottavan tuntuisesti. Kaveruutta on, kilpailua on – ja nokkimisjärjestys on myöskin. Tilde etsii johtolankoja omaan yksityiseen David Berglund -tutkimukseensa huonoa omaatuntoa potien. Iloa tuottavat rennot hetket hurmaavan ja huomaavaisen tanskalaiskomistuksen seurassa.

Philip Koski ei ole vieläkään toipunut henkisesti jääkiekkoilu-uransa katkeamisesta. Uutena tuntemuksena on noussut pelko siitä, ettei hän pärjäisi tarpeeksi hyvin poliisina. Philip kammoksuu ajatusta, että hän olisi saanut pestinsä vain ruotsinkielisyytensä ansiosta. Heikkoina hetkinään hän turvautuu jääkiekkovuosina omaksumaansa asenteeseen: jos olet epävarma, käyttäydy itsevarmasti.

Philipin ja Tilden suhtautuminen toisiinsa on välillä varautunutta, jopa vaivautunutta, toisinaan taas luontevaa ja ystävällistä. Tilde jopa laskee leikkiä siitä, että heillä on sama sukunimi, vaikkakin eri kielillä. Mitään klik-ääntä heidän välillään ei ole toistaiseksi kuulunut, mutta onhan kirjasarjaan tulossa vielä uusia osia…

Åsa Stråhlessa on ominaisuuksia monen edestä. Bohren säätiö on hänen elämänsä ykkösasia, Berglundin pojat tulevat kakkosina, etenkin David on hänelle läheinen. Åsa Stråhlen suuri suru on lapsettomuus. Tiukka bisnesnainen on sisältä rikki. Ahdistuksissaan hän tylyttää kilttiä miesystäväänsäkin. Pieni tyttö hänessä itkee yhä sitäkin, ettei ole kelvannut vanhemmilleen. Kaiken murenemisen keskellä Åsa on ulkoisesti tyylikäs ja tyyni, mutta sekin syö häntä sisältä.

Näiden päähahmojen ohella Viimeinen piste -kirjassa on paljon muitakin ihmisiä, joiden merkitystä lukija puntaroi pitkin matkaa. Toisia kuvaillaan tarkemmin, toiset häivähtävät taustalla. On osittain sattumaa, kuka kirjan henkilöistä mihinkin ja kehenkin huomionsa kiinnittää, ja mitä siitä sitten seuraa.

* *

Mistään ei käy ilmi – eikä liene tarkoituskaan – kumpi Viimeisen pisteen tekijöistä on mitäkin kirjoittanut tai miten he ovat vaikkapa henkilöhahmojen luomisesta keskenään sopineet. Molemmat ovat tietysti tuoneet mukaan ideoitaan, tietämystään ja kokemuksiaan eri asioista, mutta kokonaisuus vaikuttaa tasapainoiselta ja ehjältä, kuin ”yhdellä kynällä” kirjoitetulta.

Arvostusta herättää se oletettava taustatyön määrä, minkä teos on vaatinut. Anne Hietasen ja Michaela von Kügelgenin on täytynyt ottaa selvää ainakin kustannus- ja säätiötoiminnasta, yritysrahoituksesta, apurahakäytännöistä, lakiasioista, lääkkeistä ja jopa nekrologien kirjoittamiseen varautumisesta.

Viimeisen pisteen kirjoittajien loppukiitokset eri tahoille ovatkin runsaat, mutta kärkeen nostetaan heidän poliisin toiminnasta saamansa perusteellinen ja yksityiskohtainen perehdytys.

Lukijaa jää kylläkin hiukan mietityttämään, mitkä kaikki seikat kirjassa perustuvat poliisitutkinnan oikeisiin käytäntöihin ja mitkä mielikuvitukseen tai television rikossarjoihin. Rimputtelevatko poliisit todella ihmisten ovikelloja etukäteen ilmoittamatta (ellei kyse ole mistään akuutista naapuruston tapahtumasta)? Eikö kuultaviksi haluttuja henkilöitä aina velvoiteta saapumaan poliisilaitokselle? Entä riisuuko virkavalta kenkänsä eteisessä mennessään jonkun kotiin selvittämään tutkimukseen liittyviä asioita? Ja huippuna: istuvatko poliisit kaikessa tyyneydessä sohvalla samalla kun heidän kyseltävänsä imettää vauvaansa?

Tämmöisiäkin tapahtuu Viimeisessä pisteessä. Mahdollista tai kuviteltua, ei haittaa. Kirja on varsin viihdyttävää luettavaa. Kirjoittajilla on myös nokkelia oivalluksia, kuten vaikkapa Sillanpää-kirjallisuuspalkinto. Kyllähän Taata sellaisen ansaitsisi – tai siis hänen nimissään monikin nykykirjailija.

Viimeinen piste -dekkarin suomenkielinen nimi on oivaltavan monimerkityksinen. Kirjassa on paljon henkilöitä ja tapahtumien haarautumia, ehkä liikaakin, mutta sujuvasti kirjassa edetään ”viimeiseen riviin” (kirjan ruotsinkielisen alkuteoksen nimi), ”viimeiseen sanaan” (englanninkielinen nimiversio) ja lopulta tähän – toistaiseksi – ”viimeiseen pisteeseen”.

Ritva Alpola

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua