Uskomaton evakuointioperaatio – arviossa Jussi Tannerin Kymmenen päivää Kabulin kentällä

Jussi Tanner. Kuvat: Siltala / Ulkoministeriö

Ilmeisesti aika on otollinen Afganistania koskeville teoksille, ja hyvä niin. Sekä Jussi Tannerin Kymmenen päivää Kabulin kentällä (Siltala, 2026) että Yle Areenassa oleva saksalaissarja Kabul (lue arvio) käsittelevät samaa asiaa eli diplomaattien työtä ”omiensa” pelastamiseksi kaaoksen keskellä, kun Taliban otti Afganistanissa vallan elokuussa 2021.

Shakiba Adilin ja Elina Hirvosen tuore dokumenttielokuva The Secret Reading Club of Kabul puolestaan kertoo naisten tilanteesta Afganistanissa Talibanin valtaantulon jälkeen. Tilanne on sanalla sanoen kamala.

Jussi Tanner on ulkoministeriön konsulipäällikkö, ja Kymmenen päivää Kabulin kentällä on hänen tarkka kuvauksensa äärimmäisen monimutkaisesta evakuointioperaatiosta ja poikkeusoloissa toimimisesta.

Jo esipuheessa tulee selväksi, että kyseessä ei ollut humanitaarinen operaatio, jossa yritettäisiin pelastaa mahdollisimman monta ihmistä. ”Tehtävä oli evakuoida tietyt, oikeat ihmiset ja jättää kaikki muut.”

Tannerilla on tarkka silmä ja kyky kertoa näkemästään niin, että lukijakin voi sen kuvitella. Ihmismassojen keskeltä ja erilaisin monimutkaisin järjestelyin pieni tiimi pystyy kuin ihmeen kaupalla löytämään Suomen suojelun piiriin kuuluvat ja saamaan heidät turvaan. Evakuoituja on yli 300.

Tannerin oma työote on koko ajan virkamiehen, mutta samalla hyvin inhimillisen ja ajattelevan ihmisen. Hän korostaa värikkään tiiminsä merkitystä tehtävän onnistumisessa – hetkittäin kirja muistuttaa jännitysromaania, jossa joukko erikoisia tyyppejä pelaa hyvin yhteen ja panee tuulemaan.

Myös kansainvälisen yhteistyön merkitys saa painoarvoa. Muilla on runsaasti väkeä ja kalustoa, Suomen tiimi ei voi koollaan kerskua. Mutta neuvokkuutta, ruohonjuuritason diplomatiaa ja pelisilmää on niin, että apuakin on useimmiten tarjolla.

* *

Kirja on ajoittain puisevaa luettavaa esimerkiksi kohdissa, joissa kuvataan yksityiskohtaisesti ulkoministeriön ja muiden viranomaisten byrokratiaa. Samalla Tanner kuvailee elävästi myös hankaluutta, kun kotimaassa ei ihan voi kuvitella toimintaympäristöä Kabulissa. Silloin toimintaohjeet kentälle saattavat olla sekä lyhyet että epäselvät.

Loppusanoissa Tanner pahoittelee sitä, ettei evakuoinnista tehty Suomessa ulkopuolista ja riippumatonta arviota, toisin kuin muissa Pohjoismaissa ja suuremmissa verrokkimaissa. Kymmenen päivää Kabulin kentällä ei ole riippumaton selvitys, mutta pysäyttävä tapahtumakuvaus se on.

Täytyy myöntää, että olen joskus ulkomaantoimittajana epäillyt ulkoministeriön valmiuksia ja haluja pelastaa kansalainen hädän hetkellä pikaisesti jostakin epämääräisestä paikasta – mutta toiminta tässä kirjassa todistaa ihan muusta. Olin varmaan väärässä epäilyksineni.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua