KIRJAT | Esa-Jussi Salminen teki kulttuuriteon ja suomensi kokoelman udmurtialaisia novelleja. Niiden perusteella Turmiolan Tommi ei suinkaan ole vain suomalainen, vaan yhteinen suomalaisugrilainen miehen arkkityyppi.
ARVOSTELU
Murskautuneet tähdet: Udmurtialaisia novelleja
• Toimittanut ja suomentanut Esa-Jussi Salminen.
• Atrain & Nord, 2020.
• 436 sivua.
Ennen tämän kirjan aloittamista oli pakko turvautua Wikipediaan. Missä kummassa on Udmurtia?
Tietoni suomalaisugrilaisista kansoista ovat samalla (kehnolla) teoriatasolla kuin varmaan useimmilla meistä. Osaan nimetä eestiläiset ja marit, ja siihen se sitten jääkin.
Unkarilaiset ovat poliittisessa hygieenisyydessään taas vaihteeksi sillä tasolla, ettei sukulaisuussuhteita Volgan mutkan taakse haluta edes myöntää.
Suomessakin Udmurtian kaltaiset Venäjän federaation pikkutasavallat on ollut helppo unohtaa. Sinne pääsemiseksi pitäisi suunnata tuhat kilometriä Moskovasta itään, Kama- ja Vjatkajokien väliselle alueelle. Siellä asuu 1,5-miljoonainen kansa, josta enää runsas neljännes on etnisiä udmurtteja.
Rujoa ja alakuloista
Udmurtian tasavallan luonto ja eläimistö muistuttavat kovasti suomalaisia. Paljon tuntuu olevan yhteistä myös kansanluonteessa, ainakin jos on uskominen Esa-Jussi Salmisen suomentamaa udmurttilaisten novellien kokoelmaa Murskautuneet tähdet.
Kirjan 37 kertomusta ovat vuosilta 1906–2017. Tekstejä hallitsee ikuinen alakuloinen pohjavire, häviön enteily. Pieni ihminen on kuin hiekanjyvänen, jonka kohtalona on jauhautua tomuksi historian vankkureiden kolistessa eteenpäin.
Luonto on vahvasti läsnä teksteissä ja tapahtumien taustalla. Maailmanhistorian suuria käänteitä edustavat 1920-luvun nälänhätä, neuvostovallan rakennusaika, suuri isänmaallinen sota natsi-Saksaa vastaan, perestroika ja Neuvostoliiton hajoaminen.
Yksilötasolla udmurttikirjoittajien teemat ovat arkisempia: vaimo hutkitaan nyrkeillä kuriin, talon ja tontin vuoksi tapetaan, elämän näköalattomuus hukutetaan ryyppäämiseen.
Useimmat tekstit ovat vahvan naturalistisia, suoria ja tunteilemattomia. Ainakin kaksi novelleista päättyy itsemurhaan, jonkun osallisen kuolemaan vielä useampi.
Kirjailijat vainojen uhreja
Udmurttikirjailijoiden teksteissä ovat harvassa sellaiset valoisat ja jopa romanttiset kertomukset kuin Vjatšeslav Ar-Sergin Hämärän nainen (1989) tai Jevgeni Samsonovin Lehdossa (1959), joka kertoo säveltäjä Pjotr Tšaikovskin lapsuudesta.
”Minusta tuntuu, että minullakin on sydämessä sota-ajalta peräisin oleva lyijynsirpale… Se lyijynsirpale ei anna minulle rauhaa”, Roman Vališin tunnustaa novellissaan Lyijynsirpale (1974). Teksti heijastelee raskaan sota-ajan vaikutuksia monen paikallisen koko loppuelämään.
Jos siis kirjoittajat ehtivät edes sinne saakka. Stalinin puhdistukset niittivät satoa myös udmurttikirjailijoiden harvassa joukossa. Ainakin kaksi heistä eli Kuźebai Gerd ja Konstantin Jakovlev päätyivät montun reunalle, kun heidät ammuttiin samana päivänä 1. marraskuuta 1937 Karjalan Sandarmohissa.
Paikka on sama, jossa nykyisen putinilaisen historiantutkimuksen mukaan lepääkin tuhansia suomalaisen keskitysleirihallinnon uhreja Itä-Karjalan miehitysvuosien ajalta. Totuus ja säällisyys ovat Venäjällä edelleen kauppatavaraa.
Gerdiltä on tässä kokoelmassa mukana yksi kansansa kuuluisimmista teksteistä, novelli Mati. Jakovlevin kertomus Konjakki puolestaan edustaa harvinaista tyylilajia eli neuvostovaltaa kritisoivaa satiiria. Se tyyli osoittautui hänelle hengenvaaralliseksi.
Suljettu 1980-luvulle asti
Esa-Jussi Salmista voi kiittää kulttuuriteosta. Ennen häntä udmurttilaista kaunokirjallisuutta on ilmestynyt suomeksi vain kahdeksassa julkaisussa, ja ensimmäiset vasta vuonna 1995. Yhtään udmurttikirjailijoiden tuottamaa romaania ei ole vieläkään suomennettu.
Suomalaista kirjallisuutta oli sen sijaan käännetty udmurtiksi jo 71 vuotta aikaisemmin, kun Kuźebai Gerd vuonna 1924 julkaisi Runebergin runoja.
Hiljaisuudelle oli luonnollisetkin syynsä. Ennen perestroikaa suomalaiset pystyivät käymään Udmurtiassa suhteellisen vapaasti ainoastaan 1800-luvun loppupuolella. Tällöin huomio kohdistui kansanperinteeseen ja murteisiin, eikä udmurttien oma proosakirjallisuus ollut edes syntynyt. Sen jälkeen tasavalta olikin suomalaisilta suljettu aina 1980-luvulle saakka.
Salmisella on poikkeuksellisen läheiset suhteet kielisukulaisiimme. Hän toimi Udmurtian valtionyliopiston kieliassistenttina vuosina 2005–2007 sekä ulkomaanlehtorina neljän lukuvuoden ajan 2015–2019.
Tuoreen novellikokoelman suomennosta ja painamista on tukenut Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus FILI.
Marco Bjurström mainittu
Uusimmat udmurttitekstit kurkottavat jo kauemmas oman kansan kokemuksista ja historiasta. Syyrian sota nousee esille, huumeongelmakin painaa. Suomalaista naurattaa, kun kaukana Udmurtiassa meistä kaikista nimeltä mainitaan Marco Bjurström!
Ja kyllä siellä kaukana osataan kirjoittaa muustakin kuin pienen ihmisen suruista ja kurjuudesta. Yksi teemahan on kaikille ikuinen ja yhteinen: rakkaus.
”Rakkaus on kuin arvokasta lasia: jos huolimattomasti käsittelet, se menee rikki, jos laitat sen väärään paikkaan, sen kauneus sammuu. Mitä jos lahjoitat sen vieraalle, joka antaakin sen jollekulle toiselle”, Vjatšeslav Mihailov pohtii novellissa Unohtumattomat kasvot (1997).
Kari Pitkänen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
