Tutkijan silmin Afrikassa – arviossa Riikka Palanderin Elefanttien aika

Kuvat: Mikko Vattulainen / Avain

Elefanttien aika (Avain, 2023) on yksi herätteellisimmistä kirjoista pitkään aikaan. Tällä tarkoitan pinttyneiden mielikuvien murtumista, havahtumista uudenlaisiin näkemyksiin ihmisten maailmasta.

Samalla teos on näyttö siitä, miten tärkeää lukeminen on itsessään. Yksin ei voi kokea kaikkea. Siksi lukumatkat ovat rikastuttavia.

Suomalainen antropologian opiskelija Kirsi matkustaa tansanialaiseen vuoristokylään tekemään tutkimusta luguruheimon naisten asemasta ja perinteistä. Päähenkilön ohessa kulkee kertomus Hiarista, murrosikää lähestyvästä tytöstä, joka on kohtaamassa itse perinteen riitit.

Riikka Palander on lomittanut tutkimuksen ja tunteet, uteliaisuuden ja kohtaamiset, ja saanut aikaan monikerroksisen kuvan Tansaniasta. Se on lämmin ja niin myönteinen, että lukija joutuu toteamaan eurooppalaisen kulttuurin sisältävän heikkouksia ja kylmyyttä, jota afrikkalaisesta yhteisöstä ei löydy.

Perinteistä

Traditiot sinänsä jakautuvat monien mielissä säilyttämisen arvoisiin ja vahingollisiin. Tarkemman paneutumisen jälkeen ennakkoluulot voivat karista ja arvot nähdään uusin silmin. Tyttöjen silpomista lugurujen perinne ei sisällä, mutta sen perinteissä voi nähdä johdattelua ja painostusta. Yllättäen juuri vanhat naiset pitävät yllä viisasta puolta siirtymäriiteissä.

Luguruheimo muodostuu useista äidin sukulinjassa kulkevista matrilineaarisista klaaneista. Päivä päivältä initiaatiorituaalissa tyttö ”riisutaan roolistaan, joka hitaasti kehittyy toiseksi”. Positiivisessa katsannossa on kyse jatkuvuudesta.

Käytäntö ja käsillätekemisen arki on kuvattu sekä kauniisti että huumorilla. Työ ei ole puurtamista, ja tansanialaisnaisen Kongelan laulu, kun hän survoo huhmarella inkivääriä, kuulostaa nostalgiselta. Suomessa koneet tekevät jo kaiken.

Vuorovaikutus

Kirsi kykenee kommunikoimaan aika hyvin, vaikka lugurun ja swahilin kielten sanat sekoittuvatkin arkipuheessa.

Hän lukee aiempien länsitutkijoiden tekstejä, joista paistaa ylemmyydentunto kohtaan alkeellisia tapoja, jotka pitäisi taltioida ennen kuin ne jäävät historiaan. Länsimaalainen kolonialismi, joka nyt on muuttunut globaalitaloudeksi, kaikuu rivien väleissä. Onko moderni ”parempi” kuin ruumiin ja raajojen kulttuuri: naisen käsillä ja miehen jaloilla elanto hankitaan. Lugurujen symbolisessa ja sosiaalisessa todellisuudessa naisen rooli on keskeinen.

Kirsi alkaa epäillä oman tutkimuksensa valmistumista. Hän huomaa tarvitsevansa vääriä painotuksia ja yksinkertaistamisia, jotta hän pystyy valmistamaan Suomessa hyväksyttävän gradun. Hänen täytyy sortua jäljittelemään läntisessä maailmassa vallalla olevaa päälinjaa.

Oma perinne, lapsuus välähtää kuvina. Miksi hän ei tutki sitä?

Maisemallista

Luontokuvaus on rikasta, värikästä, aistittavaa. Mangopuut, kyyhkyherneet, hennapuut ja kukonharjapensaat pisaroivat oksien helmiä. ”Vihreähohtoinen kuoriainen kulkee talonviertä”, ”kaskaitten huimaava taajuus” ruokkii korvia.

Toisaalla kuitenkin leviää hakkuuaukea, josta puut kerrotaan myydyn huonekaluiksi kaupunkiin.

Enimmäkseen maisema aaltoilee yhtenäisyyttä, joka tarkkaillessa hajaantuu yhä pienmpiin osiin. Sellainen luonto on, ja voimakas vehreydessään ja sadehetkinä tässä maassa, ”mustansinisine öineen”. Muutos tuoksuineen näyttäytyy jokahetkisenä luonnon ja elämän ytimenä.

Sivistys

Kirjan kolme osaa, Musta, Valkoinen ja Punainen, rinnastuvat sekä ennakkoluuloihin että perinteisiin. Ne vuoropuhelevat alkukantaisen ja modernin, tradition ja uudistusten kesken. Suomi versus Tansania, vastakohdat ovat jyrkkiä. Ystävällinen yhteisöllisyys käytäntöineen haastaa modernin, koneellistuvan edistyskulttuurin. Sydämen sivistys haastaa teknologisen kehityksen.

Suomalainen perhe-elämä on eri lailla vetäytyvää. Kirsi muistaa: ”Raivon tunne oli minulle vieras, aivan kuin jokin itseni ulkopuolinen olento olisi hetkeksi ottanut minut valtaansa. Silmänräpäyksen ajan minä ymmärsin äitiä. Jo hyvin varhain osasin ennakoida, mikä sai äidin suuttumaan.”

Suomalainen miesystävä on yhtä etäinen kuin globaali talous, josta tämä puhelimessa kertoo pitävänsä esitelmää. Veli puolestaan, myös puhelimessa, kertoo käyvänsä Tukholmassa terapiassa avio-ongelmiensa takia.

Afrikassa Kirsi kohtaa suoraa välittämistä ja uudenlaista läheisyyttä, herkkyyttä. Tansaniassa perinne kuljetetaan vaiteliaisuuden verhoissa ylläpitämään jatkumoa.

Miten voin auttaa, kysyy hän keittiössä. – No, teurasta yksi kana!

Tragikomediaa syntyy, kun suomalaistyttö yrittää kirves kädessä lähestyä surmaamismielessä kanoja. Hän on päättänyt pystyä teurastamaan yhden kanan. Hyökkäysyritykset kuitenkin epäonnistuvat.

Kun Kirsi tuntee itsensä käytännön asioissa kykenemättömäksi, selvittää hän omia suhteitaan menneisyyteen ja tulevaan.

Kirjan nimi kumpuaa paikallisesta tarinasta, jonka mukaan tyttö, joka ei koe initaatioriittiä, muuttuu elefantiksi. Kuvaako nimen toinen osa ”aika” sitä, että se on ohimenevä ajanjakso, katoavaa kulttuuria? Toisaalta, norsun muisti on pitkä, ehkä se kantaa perinnettä hioutuneemmassa muodossa vielä kauan, eikä maapallo muutu yhtenäiseksi, globaaliksi kentäksi kovinkaan nopeasti ja helpolla.

Dialektiikkaa lukijalle

Elefanttien ajan viehättävä nerokkuus piilee vierekkäisten ja peräkkäisten yhteiskuntien vertailtavaksi asettamisessa. Luonto ympäröi afrikkalaista elämää totaalisesti. Kansa on osa sitä.

Etäälle tutkijasta jäänyt, digitalisoitunut väestö elää steriiliä, kuviteltua ja toteutumatonta tasa-arvoa kohti kulkevaa, yksinäistynyttä irrallista elämää. Tavoitteena on levittää ”elintasorikkaus” kaikkiin ”kehittymättömiin” kansoihin ja tehdä maailmasta yhtenäinen globaalinen kenttä, jossa eletään markkinatalouden ehdoilla.

Onko se hyvä tavoite? Vai sairastuttaako eristäytyminen luonnosta uudenlaisiin vitsauksiin ja tauteihin?

Onko helppo aina hyvä ja onko onni päästä eroon kaikesta ruumiillisesta työstä?

Erkki Kiviniemi

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua