Timo Airaksisen Himon ilo uhkaa viedä jopa yöunet, niin kylmäpäisesti se seksiä tarkastelee

Kuvat: Bazar Kustannus

Timo Airaksinen käyttää paljon sanoja. Erikoista sanoa niin, kun kyseessä on filosofin kirja, eikö? Asiat sinkoilevat sinne tänne, kuten filosofiassa kuuluu, mikä on sinänsä viihdyttävää.

Satun katsomaan kirjan lukemisen lomassa Youtubesta Ismo Leikolan tuoreen sketsin Iso muna. Siinä on jotain samaa kuin Timo Airaksisen tekstissä.

Jos et halua juonipaljastusta, katso ensin videonpala tubesta. Leikola ilottelee kysymyksellä mitä hyötyä on isosta miehen sukupuolielimestä. Lopputulema on, että eipä juuri mitään. Ei ainakaan sukupuoliyhteyteen pääsemisen kannalta, sillä isoa varustusta ei voi mainostaa ennalta. Missään nimessä sitä ei voi näyttää, eikä siitä kannata edes puhua.

Silloin kun on aika se paljastaa, ollaan jo siinä vaiheessa, että asiaan pääsee myös normaalisti varustettu mieshenkilö.

Airaksisen pohdinnat ovat ajoittain yhtä viihdyttäviä. Voin kuvitella Leikolan niitä kertomaan. Kuten vaikkapa mitä yhteistä on avautua maksullisessa seksissä tai terapeutille. Toinen nyökyttää päätään ja toinen lantiotaan ja molemmille saa purkaa itseään. Kumpikaan ei ota sinua vakavasti ja molemmat antavat rahasta.

Tämä kohdasta, jossa Airaksinen pohtii ahdistusta, parisuhdetta ja maksullista seksiä. Ehkä, sillä tässäkin on niin paljon sanoja, että minun on vaikea pysyä perässä ja lopultahan kaikki liittyy kaikkeen. Joka tapauksessa sekä parisuhde että sen puute on riski ja ahdistuksen aihe.

* *

Himon ilo – Ajatuksia seksistä ja seksuaalisuudesta (Bazar, 2021) ei missään nimessä jätä kylmäksi. (Noin, nyt minäkin leikin sanoilla.) Vaikka Airaksinen muistuttaa ensimmäisenä, että kirja ei kiihota, eikä se tee paljastuksia hänestä itsestään, jos hän ei erikseen niin sano.

Sanat ovat tärkeitä. Rakastaa, rakastua ja rakastella ovat kaikki eri asioita. Rakastella voi rakastamatta, mutta voi kyllä rakastua, sillä myös rakastuminen ja rakastaminen ovat eri asioita. On halua ja voi olla haluttava, mutta nämä eivät välttämättä johda mihinkään.

Huonoa seksiä ei ole. On vain seksiä, josta ei tullutkaan seksiä, mutta toisaalta on hyvää seksiä, josta tulee syystä tai toisesta huono olo. Kannattaa olla tarkkana, milloin menee omien rajojensa yli.

Jos seksi naapurin miehen tai lesboseksi ystävän kanssa oli hyvää, niin siitä voi jälkeenpäin tulla pahaa, kun tulee huono omatunto tai jopa huonoja käytännön seurauksia, jos jää kiinni tai ahdistuksissaan menee kertomaan. Ellei kyseessä sitten ole sovitusti avoin suhde vaan pelkästään epäpyhä suhde, jossa vain toinen on salaa avoimessa suhteessa.

Mitä lopulta on, kun haluaa, että kumppani on uskollinen. Tästä sain aikaan kiinnostavan keskustelun mieheni kanssa. Meidän kesken on lupaus, että toiselle kerrotaan, jos käy vieraassa pedissä. Olen luvannut olla olematta mustasukkainen, mutta en ole luvannut, ettenkö murhaisi häntä.

Liekö mustasukkaisuuteen syynä kulttuuri ja kristinusko. Airaksinen muistuttaa useasti, kuinka kielteisesti kristinusko suhtautuu seksiin. Se on todellakin uskonnon painolasti, vaikka tunnen monta uskovaa, jotka suhtautuvat seksiin iloisena tapahtumana ja Jumalan lahjana. Uskonkappaleetkin ovat onneksi menneet eteenpäin, vaikka viimeaikaisten uutisten perusteella ei ehkä Puolassa.

En tiedä luinko huolimattomasti, vai kadotinko itseni taas Airaksisen lukemattomiin sanoihin, mutta eikö helpoin selitys mustasukkaisuuteen ole menettämisen pelko? Ne tärkeät sanat. Ensin rakastellaan, sitten rakastutaan ja kohta rakastetaan ja heippa edellinen puoliso.

Ei se kaikkea selitä. Miksi jää se loukkaantumisen tunne ja sanotaan, ettei toiseen voi enää luottaa? Entä Airaksisen käyttämä peliteoria. Eniten harmittaakin, että oli itse tyhmä ja ehkä kieltäytyi hyvistä syrjähypyistä ja nyt sitten ihan turhan päiten, koska toinen on ilmoitellut toisaalla.

* *

On virkistävää, kuinka Airaksinen riisuu seksin. (Tiedän. Sanaleikkini ovat vähän yksinkertaisia.) Kiinnittää sen sanoilla tutkimuspöydälle ja tutkailee kylmästi.

Kuten ajatukset lasten seksuaalisuudesta. Sitä ei pidä sekoittaa pedofiliaan, sillä aikuisilla ei sillä tasolla ole sijaa lasten seksuaalisuudessa. Kirjailija ja journalisti Harald Olausen on Airaksisen pyynnöstä kertonut lastenkotilapsuudestaan, jossa hän koki ja harrasti paljon lasten välistä seksiä ja piti siitä. Näin ainakin ymmärrän.

Pedofiilin kynsiin joutumista Olausen sen sijaan häpesi. Airaksinen kehottaa harkitsemaan tarkkaan, mitä Olausen kertomallaan kokemuksella haluaa sanoa. Se on hyvä varoitus.

Olausenille se lapsuus antoi mahdollisuuden nähdä maailma vapaasti. Uskon sen ja osaan eläytyä. Tuossa maailmassa on kuitenkin vaaransa. Milloin isommat pojat ovatkin menneet pienempien poikien rajojen yli?

Luin netistä, että Airaksinen haastattelee Olausenia syksyllä Turun kirjamessuilla. Se on varmasti kuulemisen arvoinen haastattelu.

Kun ei itse ole koskaan pelännyt homoutta, on vaikea ymmärtää edes selityksiä, miksi siinä ei ole mitään pelättävää. Isossa osassa maailmaa homoseksuaalit ovat kuitenkin käsittämättömän vihattuja. Airaksinen yrittää selittää miksi, mutta en minä ymmärrä sittenkään.

Inho ja pelko. Jotain mitä et halua, muuttuu inhottavaksi. No entäpä puheet kaappihomoista, jotka vihaavat homoutta, koska pelkäävät sitä itsessään? Onko se vain kyökkipsykologiaa?

Voisiko näidenkin selitys olla se, mikä vilahtaa kirjan alussa: ihminen on eläintermein kiimassa koko ajan. On siis luotu maailma täyteen sääntöjä, jotta pariutuminen ei häiritse elämää koko ajan. Säännöillä on tapana kärjistyä ja levitä kuin syöpä.

* *

Selviääkö kirjasta lopulta mikä on seksi? Tai himo, joka on otsikkona.

Lapsiakaan ei juuri enää tehdä ja lopputulos on muutenkin tyhjyys, sillä sitähän on orgasmi. Valkoinen salama, joka tyhjentää koko sielun. Paradoksi. Seksiä on seksin vuoksi. Seksi ei ole vietti eikä tarve, se on halu ja haluja on lukemattomia.

Ja tämä, joka on lauseista lemmikkini: ”Seksiä on ajateltava myös, ja ehkä ennen kaikkea, itseilmaisuna, eräässä mielessä taiteen kaltaisena leikkinä.”

Kyllä. Pohdittuani asiaa jopa yötä myöten, päätän antaa kirjalle neljä tähteä.

Sari Passaro

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua