Teos kuvakirjojen tärkeydestä – arviossa Lue lapselle kuvaa ja tarinaa

Kuvat: Etana Editions / Jenni Erkintalo

Lastenkirjallisuuden asiantuntijan Päivi Heikkilä-Halttusen Lue lapselle kuvaa ja tarinaa (Etana Editions, 2025) on itsenäinen jatko-osa teokselle Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen (Atena, 2015). Jatko-osassa painopiste on nimenomaan kuvakirjassa ja Heikkilä-Halttusen omissa havainnoissa aiheesta.

Opaskirja on suunnattu selkeästi pääosin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen tarpeisiin, ja antaa työkaluja ammattikasvattajille pedagogiseen työskentelyyn lapsen kehityksen tukemiseksi. Kuvakirjat ovat aina kiinnostaneet Heikkilä-Halttusta ja teosta voidaankin pitää suomalaisen kuvakirjan manifestina, joka painottaa, että näkemään opetteleminen on yhtä tärkeää kuin lukemaan opetteleminen.

Lapset elävät nykyisin visuaalisessa maailmassa, jatkuvassa kuvavirrassa. Myös lähes kaikki lastenkirjallisuus on nykyisin kuvitettua. Yhdistäessään kuvaa ja tekstiä kuvakirja onkin multimodaalinen eli monikanavainen ja edellyttää siten kuvanlukutaitoa. Kuvakirjoja pidetään usein vain taaperoiden ja leikki-ikäisten kirjoina, mutta Heikkilä-Halttusen mukaan niitä voisi hyödyntää paljon enemmän jopa yläkouluikäisillä.

Teoksessa käsitellään muun muassa kuvakirjan rakennetta, eri kuvakirjatyyppejä, kuvakirjan dramaturgiaa (kuten taitto, juonen eteneminen, kuvien perspektiivi), kuvaustekniikoita, kuvakirjan käyttökohteita, mahdollisuuksia, lukemista ja itse lukutilannetta. Kirja onkin muhkea tietopaketti, jonka asiasisältöä Jenni Erkintalon kuvitus hieman keventää. Eihän kuvakirjasta voi kirjoittaa tietokirjaa ilman kuvitusta.

Tekstiä rytmittävät vinkkilaatikot, joissa jaetaan kirjavinkkejä tai kerrotaan, miten kuvakirjaa voi hyödyntää erilaisissa kasvatuksellisissa tilanteissa. Lisäksi Heikkilä-Halttunen esittelee tarkemmin muutamia yksittäisiä teoksia, jotka hänen mielestään ovat erityisen onnistuneita, kuten esimerkiksi Kaisa Happosen ja Anne Vaskon Mur ja tähti (WSOY 2019), joka kasvaa ääneenlukutilanteessa fyysistä kokoaan paljon suuremmaksi kokemukseksi ja jossa aikuinen ja lapsi tulkitsevat tarinan oman elämänkokemuksensa pohjalta. Sininen pääväri puolestaan ”toimii suorastaan meditatiivisesti. Aukeamien äärellä huomaa hengittävänsä rauhallisemmin, ja katse lepää maisemassa.”

Heikkilä-Halttunen nostaa toistuvasti esiin myös esimerkiksi Pirkko Haraisen suomentaman Jon Klassenin kuvakirjan Haluan hattuni takaisin (WSOY, 2013), joka on useassa suhteessa kirjoittajan mielestä hieno teos.

* *

Heikkilä-Halttusen tietämys, kokemus ja ammattitaito välittyvät selkeästi lukijalle, mutta paikoin jäin kaipaamaan hieman neutraalimpaa otetta hehkutuksen sijaan. Esimerkiksi Jukka Laajarinteen ja Martti Ruokosen Mummon kone -teoksesta (WSOY 2005) Heikkilä-Halttunen mainitsee, että Laajarinteen tarina on timanttinen ja Ruokosen räyhäkkä kuvitus rohkeudessaan ylivertainen. Kun Heikkilä-Halttunen kirjoittaa, että kuvakirjojen parissa on hauskaa viettää aikaa kerta toisensa jälkeen ja että laadukkaasti kuvitettuja tietokuvakirjoja tulisi pitää kuvakirjojen ohella kaikkien lasten ulottuvilla, tuntuu se toisinaan melkein myyntipuheelta. Kuvakirjan ydinidean Heikkilä-Halttunen puolestaan kiteyttää seuraavasti:

”Ihannetilanteessa kuvitus ja tarina kulkevat kuvakirjassa aina käsi kädessä, toisiaan tukien, mutta tarvittaessa samalla toisiaan täydentäen. Parhaimmillaan kuvakirjan lataus syntyy nimenomaan taidokkaan kerronnan ja visuaalisesti täysipainoisen kuvituksen onnistuneesta liitosta.”

* *

Yksi Heikkilä-Halttusen keskeisistä tavoitteista on ollut myös uuden termin, riittoisan kuvakirjan, lanseeraaminen suomalaiseen lastenkirjallisuuteen. Riittoisalla kuvakirjalla hän tarkoittaa teoksia, joiden ”syvällinen tarina ja vivahteikas, taidokas kuvitus antavat ajattelemisen aihetta, löytämisen riemua ja oivallusta useampiin ja perättäisiin lukuhetkiin yhdessä aikuisen kanssa”.

Lue lapselle kuvaa ja tarinaa keskittyykin suurilta osin opettamaan aikuista lukemaan lapselle ääneen. Keskiössä ovat lukeminen ja itse lukemistilanne sekä vuorovaikutteiset kirjakeskustelut lasten kanssa, joihin teos antaa ohjeita. Kuvakirjaa tulisi lukea eläytymällä, sanallistamalla ja kyselemällä.

”Kirjan äärellä käytävä keskustelu voi edetä siten, että aikuinen osoittaa lapselle tutun eläimen kuvaa, nimeää sen ja kertoo, kuinka eläin ääntelee, mihin lapsi vastaa jäljittelemällä eläimen ääntelyä.”

”Aikuisen on hyvä pysähtyä miettimään sitäkin, millaisen tehtävän, roolin tai tavoitteen kuvitus ottaa erilaisissa kuvakirjoissa. Onko kuvitus ensisijaisesti viihdyttävä ja hauskuuttava, pyrkiikö se esittämään maailman mahdollisimman tunnistettavana vai näyttääkö se todellisuuden tietoisesti hieman vinksahtaneena, mielikuvituksellisten silmälasien läpi siilattuna?”

Kuinka moni vanhempi arjen keskellä todella ehtii pysähtyä miettimään kuvakirjan kuvituksen tavoitteita? Lisäksi Heikkilä-Halttunen kehottaa päivittämään kodin, päiväkodin ja koulun kirjahyllyt aika ajoin, jotta lastenkirjojen välittämä ihmiskuvaus pysyy monipuolisena sukupuolitietoisuuden, kehonkuvan ja moniarvoisuuden näkökulmasta. Kirjoittaja ehdottaa myös, että vanhoja kirjoja voisi lukea esimerkiksi siten, että vaihtaa hahmojen nimiä ja sukupuolia toisiksi.

* *

En todennäköisesti kuulu kirjan oikeaan kohderyhmään ja luulen, että varhaiskasvatuksen parissa työskentelevät saavat tästä teoksesta paljon enemmän irti. Oikealle kohderyhmälle teos onkin varmasti hyvin antoisa. Lisäksi jäin kaipaamaan lisää kuvitusesimerkkejä tekstissä havainnollistettavista asioista, kun kerran kuvakirjasta puhutaan.

Kuvakirjaa käsitellään silti kattavasti eri näkökulmista ja mukaan on saatu mahtumaan paljon asiaa. Teoksen parasta antia ovatkin lukuisat kirjavinkit. Jos jokin tietty kuvakirjan osa-alue kiinnostaa, voi kirjavinkkien avulla ostaa tai lainata kirjastosta kyseistä seikkaa havainnollistavia teoksia.

Heikkilä-Halttusen mukaan kuva auttaa ymmärtämään tekstin merkityksiä, mutta kuva voi olla myös esteettinen, ikään kuin kuvakirjataidetta. Taiteelle herkistyminen ja esteettiset kokemukset ovat olennainen osa ihmisen kehitystä. Tällaisen esteettisen kokemuksen lapsi voi saada myös kuvakirjaa lukiessaan, ja tähän seikkaan kiinnitin erityisesti huomiota näinä kulttuurileikkausten aikoina.

Kati-Annika Ansas

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua