Surmia Lissabonissa ja palanen portugalin kulttuuria – arviossa Anu Patrakan rikosromaani Ihailija

Kuvat: Otava / Jonne Räsänen

Jo yli kymmenen vuoden ajan Pohjois-Portugalissa asunut kirjailija Anu Patrakka jatkaa tarinointiaan rikoksia ratkovan poliisin Nelson Monteiron seurassa. Aiempien Rui Santos -dekkarien tilalle tulleet Monteiro-sarjan teokset Arvoton (Otava, 2023) ja Kiusaaja (Otava, 2024) saivat jatkokseen teoksen Ihailija (Otava, 2025).

Kirjailija on kertonut hylänneensä Rui Santosin, koska halusi tilalle entistä rosoisemman tyypin. Nelson Monteiro on avioliitostaan eronnut ja työpaikkaa vaihtanut poliisi, joka ei ratko rikoksia vain sormiaan napsauttamalla, mutta tarttuu töihin jopa lomallaan.

Monteiro on entinen lissabonilainen huumepoliisi, joka on muuttanut sairastelevaa isäänsä lähemmäksi Porton poliisin henkirikososaston pomoksi. Parin vuoden takainen Arvoton lähti tuosta tilanteesta. Nyt julkaistussa Ihailijassa Monteiro lomailee entisillä työkulmillaan Lissabonissa.

Lomailu suomalaisen ystävättären Emilia Karivaaran seurassa jää puolittaiseksi, kun oudot kuolemat vievät komisarion mennessään. Tapahtumat eivät jätä Monteiroa rauhaan, koska hänellä on mielessään muistoja ja hienoista hajua tilanteista. Hän järjestää itselleen aikaa selvittääkseen fado-muusikoiden ympärillä tapahtuvia outoja asioita.

* *

Lissabonia tuntevat lukijat ehkä nauttivat kaupungin katujen ja muiden kohteiden mainitsemisesta, mutta kannattaako pelkästään heitä varten kirjoittaa dekkarisarjoja? Moni suomalainen on käynyt Lissabonissa, mutta tuskin kaikki ovat painaneet mieleensä eri kohteiden osoitteita.

Kun tekstiin lisäksi heitellään portugalinkielisiä sanoja ja lausahduksia niitä liiemmin suomentamatta, putoaa ummikon mielenkiinto helposti heikoksi. Heitot ennemminkin häiritsevät kuin elävöittävät kerrontaa.

Fadojen intohimoa ja baarien hälinää voisi lukijalle tarjoilla kunnon annokset, kun kerran on sille tielle lähdetty. Kulttuuriin sukeltaminen on eri asia kuin yksittäisten portugalilaisten sanojen ripottelu tekstiin.

Patrakan suomen kieli on virheetöntä ja asiallista, mutta samalla turhan hengetöntä. Koukuttava imu valitettavasti uupuu. Tasapaksuudesta johtuen olennaista ei erota helposti epäolennaisista rönsyistä. Dramaattisiakin tilanteita todetaan vailla mukaan tempaavaa vetoa, esimerkkinä vaikkapa lopun traaginen ratkaisu.

Aila-Liisa Laurila

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua