Supernanny-kirja on kansantajuinen 2020-luvun kasvatusopas – tositelevisiosarjaan perustuva kirja tarjoaa suoraa puhetta

Kuvat: Into Kustannus

Jokainen kasvattaja tarvitsee aika-ajoin annoksen Jari Sinkkosta. Suosikkipsykiatrin luento, kirja tai lehtijuttu muistuttaa, että muissakin perheissä painiskellaan aivan samojen asioiden kanssa. Sinkkosen ”rakkautta ja rajoja” -opetus kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännön toteutus vaatii säännöllistä tsemppausta ja preppausta.

Kasvattajaguru voidaan vähitellen päästää eläkkeelle, sillä esiin on astunut seuraavan sukupolven kansantajuinen asiantuntija, joka ei siteeraa tuoreimpia tutkimustuloksia, vaan vetoaa arkijärkeen.

Psykoterapeutti Pia Penttala rantautui lapsiperheiden olohuoneisiin Suomen Supernannyna. Brittiläisen televisioformaatin suomalaisversio kuvaa perhetyöntekijöiden arkea. Ulkopuolinen asiantuntija saapuu oirehtivaan perheeseen ja tukee muutosta, johon perheellä itsellään ei ole voimia tai osaamista.

Tositelevisiosarja viihteellistää perhetyöprosessin jaksosta toiseen toistuvaan kaavaan: ensin päivitellään lasten terrorisoimaa perhettä, sitten saapuu Supernanny, joka tekee muutaman avainhavainnon ja laatii säännöt, joilla arki korjaantuu. Välillä kipuillaan ja uskoudutaan kameralle. Muutaman viikon päästä Supernanny palaa tarkastamaan, että säännöistä on pidetty kiinni ja tilanne rauhoittunut.

Suomen Supernanny keräsi ensimmäisellä kaudella AVA-kanavalla lähes 100 000 katsojaa illassa. Katsojaluvut moninkertaistuivat, kun ohjelma siirrettiin MTV:lle. Monissa perheissä ohjelman ympärille on rakentunut yhteinen televisiohetki.

Ympäristön paine voi vahingoittaa perhettä

Kolmen tuotantokauden jälkeen Supernannyn kasvatusoppeja tarjoillaan myös kansien välissä. Pienillä teoilla parempaa perhe-elämää -kirja (Into, 2021) noudattaa televisiosarjasta tuttua formaattia: ensin esitellään ongelmatilanne, sitten saadaan Supernannyn analyysi ja selvitys. Lopuksi listataan muutaman kohdan huoneentaulu, jolla tällaisista tilanteista selvitään.

Perhetyöntekijän arjesta napattujen esimerkkitapauksien välissä Pia Penttala nostaa esiin muutamia aihepiirejä, jotka aiheuttavat vääntöä jokseenkin joka perheessä: ruutuaika, yhteiset ruokahetket ja ”mulla ei ole mitään tekemistä” -tuskailu.

Penttala ymmärtää, että muuttuva maailma haastaa perhe-elämän uudella tavalla. Esimerkiksi sosiaalinen media ei ole torjuttava paha, vaan olennainen osa 2020-luvun lapsen elämää. Monesti lapsen ruutuaikaa tuhoisampaa on vanhempien katoaminen ruudun taakse: vuorovaikutus häiriintyy, kun lapsi joutuu kilpailemaan huomiosta kännykän kanssa.

Yhdessä Risto Pakarisen kanssa kirjoitettu Supernanny-kirja kuvaa perhetyöntekijän arkea realistisemmin kuin televisiosarja. Katsoja saattaa kuvitella, että sankarikasvattajan ihmeellinen interventio muuttaa perheen arjen kuin taikaiskusta. Todellisuudessa voi viedä kuukausia, että vanhempien kanssa päästään sellaiseen yhteyteen, että voidaan nostaa esiin ongelmakohtia, joita pitäisi ryhtyä työstämään.

Kirjan esimerkkitapauksista arvokkaimmat ja ajankohtaisimmat ovat sellaisia, jotka eivät taipuisi tositelevisioksi. Kameroiden eteen olisi vaikea tuoda uusperhettä, jonka isää lapset mitätöivät sadistisella tavalla. Tilanteen purkaminen vaatii kovaa puuttumista ja työskentelyä myös lasten biologisen isän kanssa, sillä hänen erilaiset kasvatusperiaatteet vaurioittavat jälkikasvua.

Penttala nostaa esiin perheitä, joiden ongelmat johtuvat ulkopuolisten asettamista odotuksista ja paineista. Hyvää tarkoittava ja auttavainen isoäiti varastaa äidin roolin ja pilaa tämän suhteen lapseen. Yläkouluikäisenä perheen perustava teinipariskunta herättää pahennusta, vaikka itse selviäisi vaativasta tehtävästään. Boheemi muusikkoisä joutuu yksinhuoltajana ammattinsa ja sukupuolensa vuoksi lastensuojeluviranomaisten hampaisiin. Aamuyöstä keikkareissusta kotiutuvaan isään suhtaudutaan eri tavalla kuin yöpäivystysvuorosta palaavaan lääkäriin.

Suvun, ympäristön ja viranomaisten luoma paine voi suistaa perheen raiteiltaan. Aiemmin tällaisia teemoja on käsitelty netin purnauspalstoilla eikä kasvatusoppaissa.

Perhetyöntekijä näkee kokonaistilanteen

Televisiosarjan Supernanny on topakka täti, joka avaa vanhempien silmät läväyttämällä havaintonsa tylysti kasvoille. Kirjan Pia Penttala on empaattisempi. Hän ei pakota perheitä samaan muottiin, vaan ymmärtää, että vanhemmat tarvitsevat erilaista apua, jotta osaavat ja jaksavat ottaa turvaa luovan vanhemman roolin.

Helppo- ja nopealukuinen kirja tiivistää sanomansa reiluun 150 sivuun. Kannen Osa 1 -leima lupailee lisää luettavaa. Sille on kysyntää ja Penttalalla taito tarjoilla sitä. Sanoille antaa kaikupohjaa vankka kokemus. Penttala pyörittää kahta pienryhmäkotia, joissa asuu ammattiapua tarvitsevia lapsia ja nuoria. Aiemmin hän toimi erityisnuorisotyöntekijänä, joka palautti päihdeongelmaisia nuoria kaduilta kotiin ja löi vanhemmille nyrkkiä pöytään: ”pitäkää lapsistanne parempaa huolta”. Sama on Supernannyn perusviesti. Vanhempien kanssa ei ryhdytä ruotimaan heidän omaa lapsuuttaan tai kieroutunutta isä- tai äitisuhdetta, sillä he ovat nyt vanhempia.

Viihteellisestä Supernanny-hahmosta huolimatta kirja on täyttä asiaa. Perheen ongelmat eivät välttämättä aukea miettimällä, mitä Supernanny kirjoittaisi huoneentauluun, vaan toisinaan tarvitaan ulkopuolista apua. Toivottavasti kirja nostaa perhetyön arvostusta. Arjen keskelle saapuva perhetyöntekijä näkee kokonaistilanteen eri tavalla kuin lapsen ongelmiin keskittyvä ammattiauttaja perheneuvolassa tai keskussairaalassa.

Tommi Liljedahl

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua