Sota raaistaa ja hajottaa perheet isovihaa käsittelevässä romaanissa – arviossa Jenni Räinän Vaino

Kuvat: Otava / Teija Soini

Tuoreita esimerkkejä isovihaa käsittelevistä teoksista ovat ainakin Päivi Alasalmen Hailuodon murhaperjantaita kuvaava romaani Meren ja veren liitto (2024) ja Ilmajoen musiikkijuhlien ooppera Isoviha 1713–1721, johon kirjailija Anneli Kanto on kirjoittanut libreton. Vanhemmasta kirjallisuudesta muistamme Zacharias Topeliuksen sadun Koivu ja tähti, jossa hän kuvaa isoisoisänsä paluuta venäläisten orjuudesta jalan kotiseudulleen.

Se ei yhtään vähennä Jenni Räinän Vaino-teoksen (Otava, 2025) arvoa tai tarpeellisuutta, päinvastoin. Julmuuksista ja etenkin niiden vaikutuksista tavallisten ihmisten elämään pitää kertoa myös taiteen keinoin. Fiktio voi auttaa lukijaa ymmärtämään myös nykypäivän konfliktien uhrien kärsimyksiä, olivat ne sitten meille maantieteellisesti tai poliittisesti lähellä tai kaukana.

Mutta kieltämättä lukijalla on hetkittäin tunne, että haluaisi vain sulkea silmät ja kääntää sivua. Vaikka kaikkein kauheimmilla raakuuksilla ei mässäillä, pelko ja kauhu välittyvät, kun pakoon pyrkivät näkevät savuavat rauniot ja todistavat kidutusten ja kuoleman jälkiä yrittäessään itse välttyä niiltä. Kaunokirjallisuus osoittaa vahvuutensa, sillä lukija eläytyy niin vahvasti, että pohjaton suru tarttuu.

Räinän kuvaamat tapahtumat sijoittuva Pohjois-Pohjanmaalle, Iihin, vuoteen 1715. Teoksen keskiössä ovat lapset ja nuoret, joiden esikuvana ovat venäläisten orjiksi sieppaamat ja ihmeen kaupalla pakoon ja hengissä selvinneet.

Yhdellä heistä, Kustaalla eli Gustaf Lillbäckillä, on todellinen esikuva. Hän on yksi Iin nimismiehen kolmesta pojasta, jotka venäläiset veivät orjiksi. Kustaa palasi kotiseudulleen kasakoiden renkinä ja osoitti maanmiehiään kohtaan sellaista väkivaltaa, että hän lopulta sai kuolemantuomion emämaassa Ruotsissa.

Kustaan ajatukset ja kokemukset kulkevat romaanissa omana juonteenaan. Häntäkin ymmärtää, sillä sota raaistaa, eikä kieltäytyminen olisi sekään johtanut muuhun kuin kuolemaan.

Romaanin pääosassa on pienen pirtin tytär Valpuri, joka pikkuveljiensä kanssa selviää täpärästi pakoon, kun sotilaat tulevat kotitalolle. Lapset ehtivät todistaa isän kuoleman, mutta äidin kohtalo jää auki. Pakoon on kuitenkin lähdettävä, vaikka Valpurilla on toinen jalka toista lyhyempi, ja pieni Matti saa kasakoiden koiran puremasta hengenvaaralliset haavat.

Toinen näkökulmahenkilö on nimismies, vanhempi Gustaf Lillbäck. Hän yrittää Iin Hiivalassa pitää itsensä ja yhteiskunnan jotenkin kasassa, kun pojat on viety, vaimo paennut Ruotsin puolelle, eikä mikään maallinen tai hengellinen valta tunnu auttavan vihollisen edessä.

* *

Räinä kuvaa tehokkaasti sitä, miten lapset ja nuoret toisaalta elävät suuren pelon ja epätietoisuuden keskellä ja toisaalta löytävät yhä uusia selviytymiskeinoja. He muistavat isän opastukset piilopirtistä ja oppivat suunnistamaan metsä- ja suomaastossa.

Valpurilla on selvästi myös yhteys vanhoihin parannuskeinoihin, joita hän oppii käyttämään osin muistona äidin opeista, osin metsämökeissä elävien osaavien naisten avulla. Hannes-veli taas toimii uskaliaana vihollisten liikkeiden tiedustelijana. Kaikilla lapsilla on halu katsoa tulevaan, vaikka läheisten kohtalo painaa.

Nimismies sen sijaan hajoaa vähitellen kappaleiksi eikä voimattomana pysty mitenkään auttamaan sen paremmin itseään kuin yhteisöään. Ei hän toisaalta saa apuja Ruotsistakaan. Lopulta omatkin kääntyvät häntä vastaan.

* *

Räinä on kirjailijana vahvoilla kuvatessaan pohjanmaalaista luontoa ja ihmisiä sen keskellä. Hän on kirjoittanut aiemmin myös tietokirjoja luonnosta, viimeksi Veden ajat -teoksen (2025), joka on tämän vuoden Tieto-Finlandia- ja Botnia-palkintoehdokas. Kerran aiemmin hän on Tieto-Finlandian jo vastaanottanutkin osana työryhmää Metsä meidän jälkeemme -teoksesta ja saanut lisäksi useita palkintoehdokkuuksia.

Vainoa ennen Räinä on kirjoittanut Suo muistaa -romaanin (2022), jossa hän käsitteli luonnonsuojelua ja suoluontoa vahvasti ihmissuhteiden kautta. Luontevasti kirjailija käyttää faktoja avukseen myös historian puolella kuvatessaan Vainossa 1700-luvun alun tapahtumia. Hän kiittääkin jälkisanoissa ajanjaksoa kuvaavia historiateoksia ja niiden tekijöitä.

Silti käsissä on romaani, vaikuttava sellainen.

Ina Ruokolainen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua