KIRJAT | Siamäk Naghian johtaa maailmankuulua kaiutinvalmistaja Geneleciä. Tuulen kieltä etsimässä -kirja seuraa Naghianin elämäntarinaa Iranin vallankumouskuohunnasta Iisalmeen Poroveden rannalle, jossa etsitään hiljaisuuden keskellä äänen salaisuuksia.
”Ihmisistä etääntynyt organisaation ja projektien mekaaninen vetäminen on vain tekniikkaa, mutta vuorovaikutus ja syväjohtaminen vaatii ymmärrystä omasta ja muiden ihmisten olemuksesta ja sisimmästä henkisyydestä.”
ARVOSTELU
Siamäk Naghianin uskomaton elämä – Tuulen kieltä etsimässä
- Kirjoittajat Minna Kettunen ja Siamäk Naghian.
- Into Kustannus, 2021.
- 250 sivua.
Siamäk Naghian palkittiin vuonna 2018 Vuoden yritysjohtajana. Samana vuonna hänen johtamansa kaiutinvalmistaja Genelec voitti viidettä kertaa peräkkäin audioalan Oscarin TEC Awardin.
Palkintojen jälkeisissä lehtihaastatteluissa Iranista Lapinlahdelle päätynyt Naghian raotti traagista elämäntarinaansa. Ilman sitä on mahdoton ymmärtää hänen johtamisoppejaan.
Haastatteluiden jälkeen Naghian oivalsi, että omien kokemuksien jakamisesta voisi olla hyötyä muillekin. Naghian istui Väärnin pappilan pöydän äärelle ja ryhtyi työhön Minna Kettusen kanssa. Syntyi vaikuttava, koskettava ja voimaannuttava elämäntarina, joka opettaa miten sotakokemukset, maahanmuuttajan kotiutuminen ja erityislapsen vanhemmuus ovat kasvattaneet Naghiania ihmisenä ja johtajana.
Opiskelijaliike tempaa mukaansa
Siamäk Naghian syntyi 60 vuotta sitten aivan eri maailmaan. Vesi kannettiin sisään ja läksyt tehtiin illalla välkkyvän valon alla, kun sähköä oli muutaman tunnin ajan saatavilla. Kymmenlapsisen perheen isä hankki toimeentulon rakennusyrittäjänä ja äiti pyöritti arkea.
Kaksoisvirranmaassa eletään kulttuurin juurilla. Tämä näkyi Naghianin lapsuuden kukoistavassa kulttuuriperinnössä. Yhteiskunta kehittyi nopeasti, sillä šaahi uudisti maata 1960- ja 1970-luvulla. Koulu muuttui maksuttomaksi ja pakolliseksi. Syntyi uusi hyvin koulutettu sukupolvi.
Naghian eli mullistuksen aallonharjalla. Fiksu ja pärjäävä poika innostui lukiossa älymystön ja yliopisto-opiskelijoiden muutosvaatimuksista. Oikeudenmukaisemmasta, inhimillisemmästä ja vapaammasta Iranista haaveillut Naghian oli organisoimassa mielenosoituksia ja koululakkoja.
Vanhempainneuvostoa johtaneen isän mielestä poika ahnehti liikaa, eikä ymmärtänyt, miten myönteistä kehitystä oli jo saatu aikaan. Jälkiviisaana Naghian tunnistaa itsekin vauhtisokeuden. Muutos ei ollut mahdollinen, koska puuttui aito kansanvalta ja oikeusvaltio. Luultiin, että koittaa vapaus ja demokratia, kun kukistetaan šaahi yhdessä konservatiivien kanssa.
Ajauduttiin ojasta allikkoon ja islamilaisena vallankumouksena tunnettuun kaaokseen. Vallankumous söi lapsensa. Älyköt ja yliopisto-opiskelijat vangittiin tai teloitettiin. Naghian pyyteli häpeissään anteeksi, kun näki, mihin hyvää tarkoittaneet muutosvaatimukset johtivat.
Hänen oma tiensä oli tukossa, sillä väärät ajatukset sulkivat yliopiston oven. Jos halusi opiskella, olisi lähdettävä ulkomaille. Sitä varten tarvittiin passi ja passin saadakseen oli käytävä armeija. Alokaskauden jälkeen arpa heitti 19-vuotiaan alokkaan rintamalle, sillä Irak oli hyökännyt vallankumouksen heikentämään Iraniin. Puolitoista vuotta etulinjassa mursi nuoren mielen.
Marttyyreiden ja lapsisotilaiden sota
Siamäk Naghian on paennut sotaa ja psyykkistä romahdusta 40 vuoden ajan. Arkkua raottaessaan hän ymmärsi, että pelottavaa ei ollut puhuminen, vaan itseensä palaaminen.
Hän joutui kestämään julmuuksia ja mielen murtavia kokemuksia marttyyreiden ja lapsisotilaiden rinnalla. Pyyhkimään vieressä kuolleen pojan aivoja lahkeestaan ja keräämään tämän jäänteitä muovikassiin.
Toivon ja ihmisyyden säilyttämisessä auttoi ajatus siitä, että sodan keskelläkin oppii jotakin ihmisyydestä ja hyvyydestä. ”Miksi jopa äärimmäisissä vaaroissa toiset vaarantavat oman henkensä toisten, jopa vihollisten puolesta? Olen nähnyt, että jotkut tekevät kaikkensa vankien hengen säilyttämiseksi, mutta toiset tappavat.”
40 vuodessa Naghian on muodostanut selitysehdotuksen mysteeriin. Toiset haluavat laittaa jakoon sitä hyvää, mitä ovat lapsena saaneet rakastavassa ja hyväksyvässä kodissa. Tämä pelasti Naghianin. Sodan murtama nuorukainen oli askelen päässä itsemurhasta, kunnes tajusi, ettei voi viedä mukanaan kaikkea sitä rakkautta ja empatiaa, jota on saanut osakseen.
40 vuotta sitten kaatuneeksi ilmoitettu poika ilmestyi kotinsa ovelle ja kohtasi perinpohjaisesti vanhempiensa rakkauden. Sen jälkeen Naghian on elänyt lisäajalla ja pyrkinyt käyttämään sen merkityksellisesti. Sotakokemuksen jälkeen olosuhteet olivat toissijaisia ja hyvinvoinnin keskellä pikkumurheet asettuivat oikeisiin mittasuhteisiin.
Kotimaansa hylkäämänä Suomeen
Siamäk Naghian halusi rakentaa paremman Iranin, mutta lukioikäisenä kuohuntaan tempautunut nuorukainen tuli kotimaansa hylkäämäksi. Rintamalta kotiuduttuaan hän hankki rakentajana sen verran varoja, että saattoi lähteä ulkomaille opiskelemaan. Tuotantotalouden opinnot Ankarassa jäivät kesken, sillä minareettien rukouskutsut ja viranomaisten mielivalta eivät edustaneet vapaata maailmaa, jota hän oli hakenut. Kun ystävä kirjoitti Suomesta, Naghian kiinnostui pohjoisesta, kylmästä ja kalliista maasta, jossa on vaikea kieli.
Lähes rahaton ja kielitaidoton iranilaisnuorukainen saapui 35 vuotta sitten Otaniemen pakkasiin. Rahatilanne hoitui töitä tekemällä ja kielitaito suomea opiskelemalla. ”Vain kielitaidon kautta avautuu kulttuuri”, Naghian sanoo.
Kesätyö Nesteen öljynjalostamolla laajensi kielitaitoa kiro- ja slangisanoilla. Samalla luokkayhteiskunnan kasvatti kohtasi tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen Suomen parhaat puolet: hän löysi itsensä urakoimasta toimitusjohtajan pojan rinnalla.
Naghian alkaa nähdä suomalaisyhteiskunnan arvomaailmassa samanlaista kauneutta ja aitoutta kuin luonnossa. Yliopiston ilmoitustaululle ripustetussa löytösormuksessa konkretisoituu täkäläinen rehellisyys ja luottamus. ”Ihanteet on vaikea saavuttaa, mutta helppo menettää”, Naghian muistuttaa.
Naghian opiskeli monipuolisesti ja teki opintonsa rahoittaakseen välillä kahta työtä. Ulkomaalaisopiskelijalla ei ollut motivaatio-ongelmia, sillä hänellä oli paljon pelissä. Unelmansa toteuttaakseen hän oli jättänyt kotimaansa ja perheensä.
Nokian kautta Genelecille
Teknillisellä yliopistolla opiskellut Siamäk Naghian teki diplomityönsä sähkötekniikasta ja päätyi kultakauttaan eläneelle Nokialle. Uutta mobiiliteknologiaa kehittäneen yhtiön innostunut ilmapiiri sekä ohut ja joustava organisaatio imaisivat nuoren miehen mukaansa. Hän teki töiden ohessa lisensiaattityönsä ja väitöskirjansa kolmannen sukupolven kännyköiden kehittämisestä.
Naghian sai olla mukana muuttamassa maailmaa, mutta myös jättiyritykseksi kasvaneen Nokian identiteetti muuttui. Vaimon kotiseutu Savossa ruokki kaipuuta luontoon ja maaseudulle.
Muuton Lapinlahdelle mahdollisti tuotekehitysjohtajan työ kaiutinvalmistaja Genelecillä. Applen ja Teslan kaltaiset yritykset ovat osoittaneet, että uutta versoo tieteen ja taiteen saumakohdasta. Iisalmelainen perheyritys on suomalainen versio siitä, mitä tapahtuu kun humanismi ja teknologia kohtaavat.
Poroveden rannalla hiljaisuuden keskellä etsitään äänen salaisuuksia. Pienestä aloittanut yritys ei voi olla kaikessa paras, ja siksi sen on keskittynyt yhteen asiaan syvällisesti ja tavoitellut siinä erinomaisuutta.
Naghian hurmaantuu aitojen ja vaatimattomien ihmisten yrityksestä, jossa vallitsee innostus, intohimo ja sitoutuminen. Yrityksen perustajasta ja pitkäaikaisesta toimitusjohtajasta Ilpo Martikaisesta tulee Naghianille isähahmo ja sielunkumppani. Kaksikolle yrityksen johtaminen on enemmän runoutta kuin liiketaloutta.
Teknologialle omistautunut Naghian on ollut lapsuudestaan saakka kiinnostunut taiteesta. Hän on oikea mies johtamaan yritystä, jossa tasapainoillaan luovuuden ja tehokkuuden välimaastossa.
Kymmenen vuotta sitten toimitusjohtajaksi siirtynyt Naghian kuvaa johtamisoppejaan elämänkokemuksensa kautta. Onnea ei tuota maine tai mammona, vaan se, että toivoo ja tekee hyvää muille. Hän haluaa ruokkia hyvän kilpailua, jossa kaikki haluavat antaa toisiaan enemmän yhteiseen hyvään. Merkityksellisyyden ja innostuksen kehitysympyrässä ihminen löytää itsensä aina uudelleen.
Naghian sanoo, että yritys on sen arvoinen kuin siihen juurtuneet unelmat ja siihen sitoutuneet osaavat ihmiset ovat. Yritys ilman yhteistä päämäärää ja merkityksellisyyttä on vailla sielua.
Maahanmuutto tarjosi johtajakoulutusta
Sivut käyvät uhkaavasti vähiin, ennen kuin vihdoin päästään Genelecin tehtaalle. Perinteinen kirja kertoisi suunnittelun, tuotannon ja markkinoinnin tarinan vaikeuksista voittoon. Mutta Naghian ei tarjoa matkaa bisneksen tai kaiuttimien sisään, vaan ihmismieliin. Hän ei puhu talousluvuista tai johtamisopeista, vaan merkityksellisyyden löytämisestä. Talousluvut eivät johda hyvään toimintaan, vaan hyvä toiminta tuottaa hyvät talousluvut.
Maahanmuutto tarjosi Naghianille arvokasta johtajakoulutusta. Savolaisten kanssa ilmenneet viestintävaikeudet poistuvat, kun johtaja on valmis kieli- ja kulttuurikouluun. Kielen, kulttuurin ja identiteetin opettelu on samanlainen prosessi, joka maahanmuuttajan on käytävä läpi.
Tunnetasolla kotiutuminen vaatii tunnetason vuorovaikutusta. Kotiutuminen onnistuu, jos ympäröivä yhteiskunta arvostaa monimuotoisuutta.
Erityislapsi jalostaa vanhempiaan
Harva yritys uskaltaisi palkata johtajan, joka valvoo yönsä erityislapsen sängyn äärellä. Geneleciä johtaneelle Ilpo Martikaiselle tämä ei ole rasite vaan suositus. Hän näkee, että erityislapsen isä ei pienestä hetkahda.
Tuulen kieltä etsimässä -kirja (Into, 2021) tarjoaa poikkeuksellisen upean ja koskettavan kuvauksen erityislapsen vanhemmuudesta. Siamäk Naghianin tytär on puhumaton lapsi, jonka kanssa kommunikointi on vaikeaa. Lisäksi hän tarvitsee apua liikkumisessa.
Jokainen vastaavassa elämäntilanteessa elävä tietää, että erityislapset kasvattavat vanhempiaan. Ilman lasta ei olisi se, joka on. Naghian ei surkuttele erityislapsen vuoksi muuttunutta elämää, vaan kiittää lasta siitä, että päätyi Lapinlahdelle ja Genelecille.
Puhumaton lapsi opettaa Naghianille tunnetason vuorovaikutuksen merkitystä. Sanat voi aina ymmärtää väärin, mutta tunnetasolla yhteys on aidompi ja syvempi.
Kun ei voi haaveilla lapsen menestyksestä, ymmärtää elämän tärkeimmän unelman. Se ei ole raha tai maine, vaan onnellinen elämä. Merkityksellinen elämä ei synny materiasta, vaan toisten auttamisesta. Naghian saa tilaisuuden jakaa eteenpäin sitä hyvää mitä on rakastavassa ja hyväksyvässä lapsuudenkodissa saanut.
Hän ei voi normaaliperheen tapaan iloita lapsen kasvamisesta omilleen, vaan potee huolta ja huonoa omatuntoa hoitolaitokseen muuttavan lapsen puolesta. Viimeistään se tekee Naghianista suomalaisen yhteiskunnan ihailijan. Hän kohtaa palvelukodeissa toisten auttamiseen sydämestään sitoutuneita hoitajia ja näkee konkreettisesti, miten yhteiskunta arvostaa jokaista ihmistä. Hyvinvointivaltio hälventää huolta siitä, miten lapsi pärjää, kun vanhempia ei enää ole.
Hyvää voi jakaa, kun on saanut sitä lapsena
Siamäk Naghian on eri elämänvaiheissa pohtinut, miksi ihmiset suhtautuvat asioihin niin eri tavoin. Toiset antavat ja toiset keräävät. Toiset auttavat ja toiset tappavat. Toiset antavat kaiken yhteisille unelmille ja toisten mielestä maailma on heitä varten.
Hänellä on vastausehdotus mysteeriin: lapsuus ratkaisee. Kun on saanut rakkautta ja löytänyt merkityksellisen polun, on valmis laittamaan hyvän kiertoon. Naghian nostaa esiin myös yksittäiset ihmiset, jotka ovat sanoin tai teoin ohjanneet hänen elämänpolkuaan ilman että välttämättä itsekään tietävät, miten ratkaisevia kohtaamiset ovat olleet.
Elämänvaihe kerrallaan etenevä kirja keskittyy enemmän ihmismielen kuin tapahtumien kuvaukseen. Silminnäkijän ja kokijan kertomana islamilainen vallankumous näyttäytyy erilaisena kuin oppi- ja tietokirjoissa. Se auttaa ymmärtämään, miltä tuntuu, kun haave oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta romuttuu silmien edessä ja tuhoaa tulevaisuuden unelmat. Kirjan ilmestymishetkellä televisiossa pyörivät kuvat naapurimaasta, jossa afganistanilaiset roikkuvat kuljetuskoneissa. Uutiset kertovat naisista, jotka hankkivat burkhia, polttavat koulutodistuksiaan ja sulkeutuvat koteihinsa.
Siamäk Naghian on löytänyt Minna Kettusesta kirjoittajan, jonka kanssa voi keskittyä elämänkäänteiden tarjoamiin tuntemuksiin ja opetuksiin sen sijaan että tempautuisi tapahtumien vyöryyn. Joku toinen olisi kirjoittanut samoista aineksista ihokarvoja nostattavan seikkailukertomuksen, jossa vellottaisiin sotakokemuksissa, mielen hajoamisessa, maahanmuuttajan vaikeuksissa ja erityislapsen vanhempien ongelmissa.
Aina elämän käännekohtien kuvaamiseen ei kuitenkaan löydy sanoja. Silloin Naghian turvautuu omiin tai lainasäkeisiin. Niiden rinnalla kirjojen alkulehdille arvotut runot ja ajatelmat tuntuvat paperin tuhlaukselta.
Tommi Liljedahl
