Selviääkö Hilma af Klintin arvoitus? – Pirkko Kotirinta seuraa omaperäisen abstraktin kuvakielensä luoneen taiteilijan jälkiä Ruotsissa

Kuvat: Otto Virtanen / Tammi

Ruotsalainen kuvataiteilija Hilma af Klint (1862–1944) sai oppinsa Ruotsin kuninkaallisessa taideakatemiassa ja hankki aluksi elantonsa maisema- ja muotokuvamaalauksista. Hän hylkäsi kuitenkin esittävän taiteen ja siirtyi maalaamaan geometrisiä abstraktioita ennen kuin abstraktin taiteen pioneereina pidetyt taiteilijat Wassily Kandinsky, Paul Klee ja Piet Mondrian olivat tuoneet teoksiaan julkisesti näytteille.

Hilma af Klint loi abstrakteja maalauksiaan jo vuonna 1906. Hän jätti mittavan perinnön maalauksia ja niihin liittyviä kirjoituksia, mutta niitä ei tunnettu, koska taiteilija ei esitellyt teoksiaan julkisesti elinaikanaan. Niinpä häntä ei noteerattu taidehistorian oppikirjoissa eikä julkaisussa. Hänen tuotantonsa pysyi vuosikymmeniä piilossa niitä varten rakennetuissa puulaatikoissa.

Kiinnostus af Klintin taiteeseen heräsi 1980-luvulla ja on siitä saakka koko ajan laajentunut. Hilma af Klintin taiteesta on järjestetty kansainvälisiä näyttelyitä ja hänestä on tehty tutkimuksia.

Tähän traditioon tuo nyt oman lisänsä Pirkko Kotirinta, joka on kirjoittanut tietokirjan Hilma af Klintin arvoitus. Taiteilija henkien, tieteen ja luonnon maailmassa (Tammi 2021).

Ainakin viisi tasoa

Kirjan nimi on paljon puhuva, sillä Hilma af Klint on ollut monessa mielessä arvoitus aikalaisilleen ja jälkipolville. Tähän arvoitukseen Kotirinta lähtee etsimään ratkaisua. Kirjan esipuheessa hän kutsuu lukijaa matkalle, jossa avaa af Klintin elämää ja seuraa taiteilijan nousua maailmanmaineeseen hänen kuolemansa jälkeen.

Kirjassa on monta tasoa. Yksi reitti seuraa Hilma af Klintin elämänvaiheita, toinen yhteiskunnan ja taiteen kehitystä taiteilijan elinaikana, kolmas af Klintin taidetta, neljäs hänen lähellään olleita ja hänestä kiinnostuneita ihmisiä ja viides, eikä lainkaan vähäisin, kirjoittajan omaa tutkimusretkeä taiteilijan elämään ja taiteeseen.

Tutkimusretki vie Kotirinnan af Klintin asuinseuduille ja arkistoihin ja kirjastoihin, mistä taiteilijasta voi löytyä tietoa. Joskus matka voi osua harhaan. af Klintin jäljet eivät löydykään sieltä, missä kirjailija kuvittelee niitä olevan. Taiteilijan jälkien seuraaminen on kirjoittajalle kuin vanhan ajan salapoliisityötä. Mistä löytyy seuraava johtolanka, joka vie kirjoittajan lähemmäksi ratkaisua?

Lähtölaukaus kirjoittajan Hilma af Klintin kiinnostukselle on Pohjoismaisen taidekeskuksen Suomenlinnaan järjestämä näyttely elokuussa 1988. Se hiljentää Kotirinnan ja hänen mukaansa muunkin yleisön. Maalausten värimaailma on täysin omanlaisensa, samoin symboliikka. Se ammentaa luonnosta, mutta kurottaa ohi ja yli todellisuutta esittävien muotojen. Teoksissa leijuu kotiloita ja kieppuu spiraaleja kuin dna-ketjuja ja sinne tänne on ripoteltu kiehkuroita ja outoja kirjainyhdistelmiä, Kotirinta kuvailee.

Näyttely on kuin matkalippu, jolla Kotirinta aloittaa vuosien matkansa Hilma af Klintin maailmaan.

Yhteys tuonpuoleiseen

Hilma af Klint on edelläkävijä taiteessa, mutta samalla hän on antroposofi, joka sai vaikutteita 1800-luvun lopun henkisistä virtauksista kuten teosofiasta. Hän harrasti spiritismiä, toimi meediona ja loi automaattipiirustuksina taidetta, jota henget ohjasivat.

1800- ja 1900-luvun taitteessa seanssit olivat kovassa huudossa. Ihmiset kulttuurieliittiä myöten eri puolilla maailmaa, myös Suomessa, osallistuivat istuntoihin, joissa oli tarkoitus saada yhteys tuonpuoleiseen.

Hilma af Klint kävi muun muassa Edelweiss-seuran tilaisuuksissa kokemassa yliluonnollisia asioita. Hän kuului De Fem -nimiseen ystäväpiiriin, jossa viisi naista kokoontui viikoittain, ja uusi taide alkoi itää. Ryhmää yhdisti kiinnostus okkultismiin, ja istunnoista saaduista viesteistä pidettiin kirjaa.

Henkiset liikkeet juurtuivat Hilma af Klintin mieleen ja siirtyivät hänen taideilmaisuunsa, joissa on paljon tulkinnalle avoimia merkkejä ja kuvioita. Hänen kuvakieleensä kuuluivat muun maussa geometriset kuviot ja kirjaimet.

Kotirinta kirjoittaa hyvin yksityiskohtaisesti ja lukija saa seurata hänen retkeään Hilman maisemiin muun muassa Mälaren-järven saaristoon. Kirjassa on paljon rönsyjä ja sivupolkuja, koska kirjailija esittelee koko joukon af Klintin lähipiiriä ja hänen tutkijoitaan.

Salaisuudet jäivät päiväkirjoihin

Hilma af Klintin taiteesta on paljon materiaalia, sillä hän jätti jälkeensä 1 300 teosta ja tuhansia sivuja muistiinpanoja. Ne hän testamenttasi veljenpojalleen Erik af Klintille.

af Klint tuntui haluavan, että hänen taiteensa elää ja saa merkityksensä tulevaisuudessa, mutta oman henkilöhistoriansa hän salasi. Hän tuhosi henkilökohtaiset päiväkirjansa ja suurimman osan kirjeenvaihdostaan. Näin hänen elämäänsä jäi pakostakin salaisuuksia.

Pirkko Kotirinta on tehnyt perusteellisen työn selvittäessään Hilma af Klintin arvoitusta niiltä osin kuin lähteet ja tutkimus sitä pystyvät avaamaan. Hän kirjoittaa itsensä hauskasti mukaan tekstiin pienenä salapoliisina. Hän innostuu saadessaan uusia vihjeitä, jotka vievät työtä eteenpäin. Hän myös kuvailee elävästi paikkoja, joissa Hilma on käynyt ja jonne hänen omatkin askeleensa vievät Hilman perässä.

Joskus kirjaa lukiessa mielen valtaa kuitenkin ajatus, että lukijalta vaaditaan todellista Hilman fanittamista, jotta kiinnostus pysyisi yllä yhtä hyvin kuin kirjan alkupuolella. Yksityiskohtia ja sivupolkuja on niin paljon, että lukukokemuksesta voi tulla ähky. Tämä tulee vastaan kirjan jälkimmäisessä osassa, joka käsittelee aikaa Hilman kuoleman jälkeen ja monia ihmisiä, jotka ovat tutkineet ja olleet kiinnostuneita Hilma af Klintistä.

Silti Hilma af Klintin taiteesta, 1900-luvun alun henkisistä virtauksesta ja taide-elämän kehityksestä kiinnostuneille Hilma af Klintin arvoitus antaa kaikkiaan paljon tietoa ja ajateltavaa.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua