Satu Vasantolan toinen romaani: Verinen vaihe edelsi nykynaisen vapautta ja oikeutta päättää omasta ruumiistaan

23.09.2020
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kuva: Markko Taina

KIRJAT | Kaikki kadonneet -kirjan naisilla ei ole rahaa hakeutua Bulevardille steriileihin olosuhteisiin eikä heillä ole lääkäriveljeä. Naiset ovat joutuneet jättämään kohtalonsa puoskarin käsiin.

”Vasantolan kerronnassa pidän erityisen paljon siitä, miten hän kuvaa erilaisia ystävyyssuhteita.”

ARVOSTELU

4 out of 5 stars

Satu Vasantola: Kaikki kadonneet

  • Tammi, 2020.
  • 272 sivua.
Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
BookBeat Nextory Storytel

Luettuani Satu Vasantolan romaanin Kaikki kadonneet avaan Tytti Parraksen Jojon (Otava, 1968). Päähenkilö käy hammaslääkärissä, syöttää tiineenä olevaa oravaa hautausmaalla, ja jakso päättyy lauseeseen: ”Viikon päästä kaikki olisi selvää. Lasse oli luvannut auttaa pitkän puhumisen jälkeen.”

Laki raskauden keskeyttämisestä tuli Suomessa voimaan vasta vuonna 1970, joten kirja oli aikanaan melkoinen skandaali. Parras kuljettaa päähenkilöään Helsingin kaduilla, tarttuu satunnaisiin yksityiskohtiin ja päätyy kuvaamaan piinallisen tarkasti lääkäriveljen tekemän abortin. Nuori nainen ei päädy hyppäämään sillankaiteelta alas pimeään veteen tai menehdy verihukkaan, vaan jatkaa elämäänsä, sekavin aatoksin, mutta jatkaa kuitenkin.

Satu Vasantolan kertomuksen naisilla ei ole rahaa hakeutua Bulevardille steriileihin olosuhteisiin eikä heillä ole lääkäriveljeä. Naiset ovat joutuneet jättämään kohtalonsa päähenkilö Annun isän, puoskarin, käsiin.

Tarinalla on esikuva, kuten kirjan loppukiitoksista ymmärtää. Elävässä elämässä se on ilmiselvästi ollut todella uskomaton.

Koulutyttö joutuu todistajaksi ja myöhemmin myös isänsä liiketoimen hygieniavastaavaksi enkelintekijäisiin. Hän joutuu nykyaikaan peilattuna käsittämättömällä tavalla eroon äidistään ja sisarestaan vuosikausiksi ja sijoitetuksi vieraaseen perheeseen.

Kuten Vasantolan aiemmassa kirjassa En palaa takaisin koskaan, luulen (Tammi, 2018), nainen tekee merkittävän luokkaretken, nyt syrjäytymisvaarassa oleva nuori nainen päätyy yhteiskunnallisesti arvostettuun ammattiin, gynekologiksi. Olisiko tosielämässä uranvalinta osunut noin suoraan samalle ”alalle” isän kanssa, manipuloimaan nykymenetelmillä lastensaantia? Tarinaan tämä laillinen enkelintekijän ja manipuloijan rooli tietenkin sopii paremmin kuin hyvin.

Itse kertomus avautuu vähitellen spiraalimaisena kaksoiskierteenä. En rakasta tätä aikahyppelyleikkiä, jota lukija nykyään liian kevyesti pannaan leikkimään, mutta Vasantola käyttää aikatasoja taitavasti ja perustellusti. Hän ei ehdoin tahdoin leiki kuurupiiloa, vaan lukijana tiedän aina kuka puhuu, kenelle puhutaan, tai kenen elämästä juuri nyt kerrotaan. Kun tapahtumat uudelleen osuvat spiraalin samalle kohdalle, yksityiskohdat lisääntyvät, tarina tarkentuu mutta välillä myös sumentuu, kuten käy muistoillekin.

Spiraali avaa myös joitakin näkyjä ja teemoja eri aikatasoilta. Yksi teema on humalluttava pyörivä liike, joka toistuu niin isän käsien varassa karusellin lailla pyörivän pikkutytön kuin myöhemmin saman miehen tanssiotteen varmuudesta hurmaantuneen naisen kokemuksessa. Koko tarina lähtee liikkeelle äidin hameenhelman liehumisesta tuulessa.

Miehen pyörteisiin naiset ovat tässä tarinassa väkisinkin joutuneet: pulaan raskautensa takia, pahoinpidellyiksi, solvatuiksi. Näiden ”historian naisten” vastapainona on nykyajan itsenäinen, järkevä, matkustelevainen nainen, joka voi säädellä omaa lisääntymistään tai lisääntymättä jäämistään ja jättää miesystävän ilman pelkoa tulotasonsa tai yhteiskunnallisen asemansa romahtamisesta.

Vasantolan kerronnassa pidän erityisen paljon siitä, miten hän kuvaa erilaisia ystävyyssuhteita. Tarkkanäköisesti hän kuljettaa Annua ja Lauraa läpi lapsuuden leikkien, teinivuosien erkaantumisen ja varovaisen uudentasoisen ystävyyden alkuun. Hän osoittaa, miten yksinhuoltajaäidin ja tyttären suhteessa on aineksia kaveruudesta, mutta myös se toinen, kysymyksien täyteinen tasonsa. Ja Annun ja tätä monta kymmentä vuotta vanhemman Ellan suhteesta löytyy paljon anteeksiantoa ja puhdistautumista puolin ja toisin.

Annulla on kirjan nimen mukaisesti moni asia elämässä ollut kadoksissa, mutta onneksi kirja saa päättyä sovinnon ja uuden alun tunnelmiin. Sympaattista on Vasantolan jo ensimmäisestä kirjasta tuttu kiitosten vuo: hän osoittaa, että tällainen taideteos on ryhmätyön ja useiden tukijoukkojen turvin syntynyt, vaikka nimilehdellä paistatteleekin tietenkin vain lopullisen muodon antaneen kirjoittajan nimi.

Tiina Nyrhinen

9789520417925 frontcover final

 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua