Kuvat: Mika Toivanen / Otava
KIRJAT | Kiitellystä Delta-sarjastaan tunnetun Arttu Tuomisen uuden dekkarisarjan avausosa sijoittuu osittain Sallaan ja 1990-luvun lama-aikaan.
”Toivottavasti Alec on parodiaa paljon väkivaltaa sisältävistä jännitysromaaneista.”
ARVOSTELU
Arttu Tuominen: Alec
- Otava, 2025.
- 365 sivua.
Arttu Tuomisen kiitellyssä Delta-sarjassa oli, varsinkin sen ensimmäisissä osissa, hyvin kuvattua arkielämää sekä hienosti kehittyviä henkilöhahmoja. Siinä sivussa niissä oli myös rikoksia, joita päähenkilöt yrittivät ratkaista.
Alec (Otava, 2025) aloittaa Kide-sarjan, jossa ensimmäisen osan perusteella on päinvastoin. Kirjassa on hyvin paljon ruumiita, hillittömiä ampumavälikohtauksia, raakaa väkivaltaa, poikien seikkailuromaaneiden sankaruutta ja epäuskottavia henkilöhahmoja.
Alec sijoittuu osittain Sallaan ja 90-luvun lama-aikaan. Venäjältä virtaa huumeita ja Suomen puolella työttömät juovat baarissa itsensä humalaan.
Toinen osa tarinasta tapahtuu Helsingissä vuonna 2027. Kertomukset nivoutuvat yhteen surmatun huumepomon ja Sallassa aikoinaan tapahtuneen myös huumeisiin liittyneen joukkosurman kautta.
Päähenkilöinä ovat reilu ja rehti, rauhanturvaajanakin ansioitunut poliisi Sami, tämän teini-ikäinen tytär Liina, rajavartiostossa työskentelevä Riku ja erakkona elävä Alec.
Sekä henkilöissä että tapahtumissa on niin paljon liioittelua ja tahatonta komiikkaa, että lukijana olen ihmeissäni.
14-vuotias Liina on kuin Stieg Larssonin Millenium-trilogian Lisbeth Salanderin pikkusisko ajalta ennen digilaitteita. Tyttö lukee pikanopeudella vaikeaselkoisia tiedekirjoja ja ampuu muutaman harjoituskerran jälkeen kuin mestari. Alec on kyntänyt kaikki kuoleman kentät palkkasoturina ja saa niillä opeilla monenmoista aikaan Sallassakin. Samia yritetään lahjoa kymmenien vuosien palkalla, mistä hän silmää räpäyttämättä kieltäytyy; miettii tosin, että niillä rahoilla voisi käydä syömässä ravintolassa Kemijärvellä.
Toivottavasti Alec on parodiaa paljon väkivaltaa sisältävistä jännitysromaaneista, joissa tapahtumat ovat niin liioiteltuja, että ne tietää mahdottomiksi miettimättäkin ja joissa sankarit ovat kirkasotsaisia ja pyyteettömiä.
Tuomisen kieli on sujuvaa ja helppolukuista – ja romaanin loppuun hän on kirjoittanut taitavan täkyn.
Leena Reikko
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Runoelma joesta, josta valaan laulu katosi – arviossa Niillas Holmbergin Naarattu
KIRJAT | Niillas Holmbergin Naarattu on täynnä lohen kaipausta ja tuskaa kelottuneesta joesta. Runoteos on yksi kymmenestä Runeberg-palkinnon saajaehdokkaasta.
Kaksiteräinen kynä – arviossa Abdulla Pashewin Synnynnäinen rakastaja
KIRJAT | Kielitieteilijä Abudlla Pashewin runous on ollut kurdeille merkittävä kansallinen tekijä. Toisena keskeisenä teemana on rakkaus ja naiset.
Mikä sai suomalaisen älymystön ja kulttuurivaikuttajat kuten Tito Collianderin ihastelemaan Hitlerin Saksaa?
KIRJAT | Carl-Johan Holmlund antaa eväitä ymmärtää Collianderin elämänvaiheita ja sosiaalis-yhteiskunnallisia taustatekijöitä, jotka hänen kirjailijanpolkuaan ohjasivat.
Sotapäällikkö, latinisti ja naistennaurattaja – arviossa Gaius Julius Caesar: Rooman diktaattorin monet kasvot
KIRJAT | Maria Jokelan ja Joonas Vanhalan toimittama teos pyrkii tarjoamaan kokonaiskuvan Rooman tasavallan ja keisariajan saumakohdassa eläneestä voimahahmosta.