Kuvat: Otava / Mira Whiting
KIRJAT | Yhdysvaltalaisen Freida McFaddenin jännäreissä vakuuttaa niin juoni kuin inhimillisen vajavaiset henkilöhahmotkin.
”Onko Dawn kirjanpitäjänä mennyt tökkimään asioita, jotka olisi pitänyt jättää rauhaan?”
ARVOSTELU
Freida McFadden: Työkaveri
- Suomentanut Jussi Tuomas Kivi.
- Otava, 2025.
- 351 sivua.
Natalie Farrell työskentelee Bostonin alueella Dorchesterissä sijaitsevassa Vixed-nimisessä ravintolisäfirmassa. Firman myyntitykillä on naapurityöpisteellään pakkomielteisen täsmällinen ja sosiaalisesti varautunut työkaveri, kirjanpitäjä Dawn Schiff, jonka päivittäisten rutiinien mukaan voisi tarkastaa vaikka kellonsa. Dawnin asemaa työyhteisössä eivät yhtään helpota hänen omalaatuiset tapansa yrittää ystävystyä työtovereidensa kanssa.
Kun Dawn yhtenä aamuna ei olekaan ajoissa paikalla, hajoaa työpaikan turvallinen arkirutiini. Liittyykö hänen edellispäivänä sekä Natalielle että toimiston pomolle Sethille jättämänsä tapaamispyyntö asiaan? Kuka soittaa ja pyytää apua Dawnin orpona soivasta puhelimesta? Ja mitä Natalien pöydälle jätetty punaisentahrainen kilpikonnaveistos oikein tarkoittaa?
Kun Dawnia ei ala kuulua vielä iltapäiväksi sovittuun palaveriinkaan mennessä, lähtee Natalie katsomaan, onko työkaverilla kaikki kunnossa. Dawnin kotoa paljastuu kuitenkin asioita, joiden keskeltä Natalie löytää itsensä epäiltynä rikoksesta.
Onko Dawn joutunut satunnaisen veriteon uhriksi? Vai onko hän kirjanpitäjänä mennyt tökkimään asioita, jotka olisi pitänyt jättää rauhaan?
Vuonna 2023 suomennetulla Kotiapulainen-jännärillään (lue Pentti Straniuksen arvio täältä) läpimurron tehneen yhdysvaltalaisen Freida McFaddenin psykologinen trilleri Työkaveri (suom. Jussi Tuomas Kivi; Otava, 2025) ei aikaile vaan kääntää normaalin työpäivän saman tien synkkien salaisuuksien selvittelyksi, jossa ihmisten motiivit ja tekemiset avautuvat hiljalleen luku luvulta. Hienosti kasvavan jännitteen ohella McFadden vakuuttaa henkilöhahmoillaan, joissa tuntuu kirjasta toiseen toistuvan jonkinlainen altavastaajan asema. Sosiaalisesti kömpelö tai hierarkiassa alempana oleva ei välttämättä olekaan niin yksioikoinen tai helposti hyväksikäytettävä kuin alkuasetelma antaa olettaa.
Pikkuhiljaa paljastuu, kuka työyhteisöstä ei lopulta ole ollenkaan mukava työtoveri, vaan määrätietoinen kiusaaja, jota menneet teot eivät jätä rauhaan. McFaddenin taiten luotu kostotarina tarjoilee myös vähemmän perinteisen lopun, joka on ehkä paljon lähempänä todellisuutta kuin monet koston kierteeseen juuttuvat trillerit. Onko kukaan koskaan täysin viaton?
Ilkka Valpasvuo
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olivatko Lalli ja Elina sittenkin lihaa ja verta, kysyy Mikko K. Heikkilä teoksessaan Taruissa on totta
KIRJAT | ”Tasokas tiede on kuin puolueeton oikeudenkäynti, jossa vain näyttö ratkaisee”, perimätietoon perehtynyt dosentti esittää ja lyö pöytään todisteet, joita on vaikea väittää palturiksi.
Frans, joka ei ensin edes tiennyt olevansa Frans – arviossa Hannu Salmen Frans Leijon -elämäkerta
KIRJAT | Hannu Salmi kiinnostui 1800-luvun lopussa syntyneestä isosedästään vuosia sitten. Syntyi Finlandia-ehdokas köyhän piian aviottomasta pojasta, joka eli kuurona ja sokeana.
Hybridinen teos pohtii merkityksiä ja muutosta – arviossa Taneli Viljasen Glitterneste
KIRJAT | Taneli Viljasen Glitternesteessä muoto ja sisältö palvelevat taidokkaasti toisiaan. Queerbarokin haaste otetaan tosissaan.
Heti ensimmäisen roolin jälkeen Anthony Hopkins tiesi, ettei ryhtyisi leipuriksi – arviossa muistelmateos Hyvin sinä pärjäsit
KIRJAT | Jonkun sivun kirjaa luettuaan arvaa, ettei Anthony Hopkinsin maailmassa ole järkeä kirjoittaa muistelmia kertomatta totuutta.