Pendergast-dekkarisarja jatkuu sivuhenkilöiden noustessa vahvemmin valokeilaan – arviossa Laavalasikammio

Kuvat: Deborah Feingold / Gummerus

Yhdysvaltalaisten Douglas Prestonin ja Lincoln Childin Pendergast-dekkarisarja yltää jo 14. osaansa. Alkuperäisteos The Obsidian Chamber julkaistiin jo vuonna 2016, mutta nyt FBI-agentin tarina saa myös suomenkielistä jatkoa Antti Aution käännöksen myötä. Mysteerisen agenttihahmon saagassa riittää edelleen kiperiä käänteitä ja pientä yliluonnollista maustetta. Laavalasikammiossa (Gummerus, 2023) kerrontaa seurataan enemmän vuosien saatossa yhtä lailla vahvoiksi kasvaneiden sivuhahmojen kautta, sillä erikoisagentti Aloysius Pendergast kuoli edellisessä osassa. Tai näin ainakin annettiin olettaa.

Pendergast katosi merellä sen jälkeen, kun hänen ikuisen nuoruuden seerumin ansiosta parikymppisenä sata vuotta pysynyt holhokkinsa Constance Greene oli onnistunut työntämään Pendergastin arkkivihollisen, hänen kieroutuneen veljensä Diogeneen tulivuoren laavavirtaan. Maailmasta eristettynä vuosisadan viettänyt Greene suree rakastamaansa holhoojaa ja pohtii, onko elämä enää elämisen arvoista. Nuoruuden takaava seerumikin on lopussa ja ikääntymisen merkkejä alkaa ilmestyä.

Lähtöasetelma saa vauhdikkaan käänteen, kun Diogenes onkin elossa ja kaappaa Constancen ympäri maailmaa syöksyvään pakoretkeen, jonka kyydissä Pendergastin uskollinen henkivartija ja autonkuljettaja Proctor yrittää pysyä perässä. Rahasta puitteet eivät ole kiinni, sitä riittää molemmilla Pendergastin veljeksillä. Niinpä privaattilennot, hienot ruoka-annokset, kartanot, palveluskunta, klassikkoautot ja yksityiset saaret vilahtelevat tarinassa luonnollisena osana eloa kuin James Bondilla konsanaan.

Toinen Pendergast-maailmaa leimaava piirre on tieteen ja uskontojen mysteerien hyödyntäminen. On ikuisen nuoruuden eliksiiriä, ja tarvittaessa Pendergast pystyy muinaisen keskittymisharjoitteen avulla sukeltamaan ajassa menneisyyden rikoksia selvittämään. Nämä ja Pendergastien neworleansilaisperimän hienostuneisuus tekevät agentista FBI:n organisaatiossa legendaarisen hahmon, joka ei rikoksia selvittäessään aina piittaa säännöistä ja säädöksistä.

Laavalasikammio antaa hahmoille entistäkin enemmän syvyyttä. Constance ei todellakaan ole pelkkä pelastettava neito vaan aktiivinen toimija, jonka kaappauskin paljastuu pelkäksi savuverhoksi, jolla Diogenes raivaa tietä uudelle alulleen. Oman panoksensa pakettiin tuo Diogeneen uskollinen apulainen Flavia, jota pomonsa uusi alku ei lainkaan miellytä. Ja ennen pitkää alkaa selvitä myös sarjan sankarin kohtalo.

* *

Preston ja Child ovat menestyksekkäästi hioneet dekkarisarjansa kulmia sen verran monta osaa, että Pendergastien hyvän ja pahan puolen kamppailu kaipasikin roolien uudistamista. Silti suuri loppukamppailu seuraa odotettuja uria, kunhan siihen monien hämäävien mutkien jälkeen saavutaan. Jotakin on silti peruuttamattomasti muuttunut päähenkilöiden keskinäisissä suhteissa. Se luo samalla uutta asetelmaa tarinan mahdolliseen jatkoon.

Yksittäisenä osasena saagaa Laavalasikammio on sieltä mutkikkaammasta päästä ja vaikka tarina on herkullisen poukkoileva ja tuo lisäsävyjä hahmoihin, jää taustoista melko paljon kysymysmerkkejä, jos aiemmat osat ovat täysin vieraita. Juoni toimii vauhdikkaasti, eikä seuraa sitä ensimmäiseksi valittua uraa vaan haluaa hämmentää.

Suurta päätöstä asioihin ei vieläkään saada, mikä toisaalta toimii sarjaan fanille. Joskus olisi toki kiva saada asioille myös se finaali.

Ilkka Valpasvuo

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua