Kirja-arvostelu: Ihmisen terveyteen ja hoitoon liittyvä tutkimus on murroksessa. Pelkkien yksittäisten oireiden tai vammojen hoitaminen ei ole järkevää, koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, ei kone. Muutos on jo käynnissä ja se koskee hoidon filosofiaa, täydellistä muutosta lääketieteellisessä ajattelussa.
Pauliina Aarva: Täydentävät hoidot. Viisas elämä, 2019.
Ihmisen terveyteen ja hoitamiseen liittyvät kysymykset ovat arkoja aiheita. Vaikka kaikki olemme kuolevaisia, on elinikäisen henkisen ja ruumiillisen hyvinvoinnin merkitys kiistaton jokaiselle yksilölle. Terveyttä ja pitkää ikää luulisi jokaisen toivovan.
Kautta historian on parannuskeinoja tullut ja mennyt. Tieteellisyys on vähitellen keskitetty yliopistoihin ja niiden tutkimuksiin. Viranomaiset valvovat hoitoja ja antavat luvat uusille lääkkeille.
Rajankäynti todistetusti auttavien ja epävarmojen hoitomuotojen välillä on viime vuosikymmeninä ollut kiivasta. Uudenaikainen länsimainen tiede ja lääketeollisuus ottavat yhteen perinteisten kansanparannukseen perustuvien ja uusien kauempaa (usein idästä) tuotettujen parannusmenetelmien kanssa.
Yhteiskuntatieteen tohtori ja terveyden edistämisen dosentti Pauliina Aarva on kirjoittanut jo aiemmin kaksi kirjaa edellä kuvatuista ongelmista. Täydentävät hoidot on uudistettu laitos teoksesta Parantavat energiat – myyttistä ja tutkittua tietoa täydentävistä hoidoista (2015).
Paradigmamurros
Kielitieteissä termi paradigma merkitsee säännöstöä, kielioppia, taivutuskaavoja. Kielen käyttö on kirjoitettuna lineaarista toimintaa syntagmaa, puhuttuna parolea.
Paradigma tarkoittaa siis hitaasti muuttuvaa perustaa missä tahansa tieteessä tai ajattelussa, perusmallia.
Pauliina Aarva käyttää hoitotieteistä kirjoittaessaan paradigmaa synonyymina maailmankuvalle.
Lääketieteen ja hoitotieteen paradigma on se yhteisesti hyväksytty pohjatieto, jonka varaan uusi tutkimus ja hoito rakennetaan.
Tähän pitäisi Aarvan mukaan hyväksyä aivan uudenlainen ajattelutapa. Sen hän esitteli vuonna 2015 ilmestyneessä teoksessaan Parantavat energiat.
Molekyylikone
Paradigmamuutosta vaativa kritiikki kohdistuu tämänhetkiseen tieteen perustaan ihmisestä eräänlaisena molekyylikoneena ja käsitykseen tietoisuudesta hermosignaalien prosessina.
Ihminen ei Aarvan mukaan ole molekyylien summa, vaan jotain kokonaisvaltaista, jossa mentaalinen ja materiaalinen yhdistyvät inhimilliseksi olennoksi. Sen takia ihmistä tulisi hoitaa kokonaisvaltaisesti, holistisesti.
Tällainen muutos sisältää hoitamisessa keskeiseksi tekijäksi nostettavan potilaan kuuntelemisen. Paradigmassa tulisi asettaa keskeiselle sijalle vuorovaikutus ja sosiaalinen ulottuvuus.
Kysymys on paljolti vallasta. Täydentävien hoitojen edustajat tulevat tieteelliseksi rajatun lääketieteen tutkimuksen ulkopuolelta, eli uhkaavat asiantuntijavaltaa.
Samalla kysymys on ”helpolla pääsemisestä”, sillä asettamalla rajat potilaan oikeaan mekaaniseen hoitoon, pääsee tiedeuskovainen hoitajakunta helpolla eikä sen tarvitse ottaa potilasta psyykkisenä olentona. Riittää kun hoidetaan sitä yhtä sairasta kohtaa ihmisessä.
Vaihtoehdot rikkautena
Paradigmamuutos, jota Aarva kannattaa, tähtää laajennettuun käsitykseen hoitamisen perusteista. Myös ihmisen omat kokemukset tulisi ottaa mukaan ”empiirisiksi havainnoiksi”. Vielä laajennetusti: ”Mitään todellisuuden ilmiötä, reaalisesti olevaa, ei uudistuvassa tieteessä rajata tieteen ulkopuolelle.” Tutkitaan kaikkia ilmiöitä, jotka liittyvät paranemiseen, sellaisiakin jotka eivät välittömästi avaudu biolääketieteellisessä mallissa.
On ollut kummallista seurata television ohjelmissa järjestettyjä keskusteluja, joihin yleensä hankitaan lääketieteen ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen edustajat vastakkain. Olen useamman kerran joutunut todistamaan ”teatteria”, jossa toimittajakin esiintyy biolääketieteen vankkumattomana kannattajana ja kääntää ennakkoluuloja kihisevät kysymyksensä siihen suuntaan, että vastapuoli saa nuijia kaikki vaihtoehtoisten hoitomuotojen edustajat ”puoskareiksi”.
Tämä niputtaminen on mielivaltaista. Vaihtoehtoisien hoitomuotojen kirjo on varsin suuri, ja varmasti joukossa on paljon epäilyttävää. Mutta onko koululääketiede kaikkivaltias ja vailla puutteita? Ei varmasti, ja on paljon tutkimusta ja kirjallisuutta myös siitä, miten lääketeollisuus ohjailee virallista koululääketiedettä. Siinäkin on uskomuksella osuutensa, eikä ihan vähäinen olekaan.
Plasebotutkimukset osoittavat potilaan uskon osuuden parantumisessa olevan yllättävän suuressa roolissa. Useassa sokkotutkimuksessa virallinen lääke ja lumelääke ovat tehonneet yhtä hyvin potilaiden vaivoihin.
Jatkossa on avattava silmät ja tutkimus kaikkiin niihin reaktioihin, joita ihmisessä hoidon aikana ja sen seurauksena tapahtuu. Ehkä mieli onkin hyvin syvältä kokeva ja psykosomaattisesti reagoiva kokonaisuus?
Erkki Kiviniemi