Päiväkirja on kirjoittajalleen ystävä ja turvapaikka – suomalaistutkijat perehtyivät laajasti päiväkirjojen historiaan

Päiväkirja on kirjoittajalleen yksityinen tila ja turvapaikka. Kirjoittaminen tarjoaa väylän purkaa tunteita ja päivän tapahtumia. Päiväkirja on kuin hyvä ja luotettu ystävä.

Päiväkirjoja on kirjoitettu vuosisatojen ajan. Niinpä ne tarjoavat tutkijoille ainutlaatuista materiaalia tutkia sekä historiallisia tapahtumia että arkea.

Tutkijat Maarit Leskelä-Kärki, Karoliina Sjö ja Liisa Lalu luovat tietokirjassa Päiväkirjojen jäljillä (Vastapaino, 2020) monipuolisen ja laajan katsauksen päiväkirjojen kirjoittamisen historiaan. Mukana on myös paljon materiaalia yksittäisen ihmisten kirjoittamista päiväkirjoista.

Päiväkirjat ovat olleet ihmisille almanakkoja, muistikirjoja, kalentereita, sairaskertomuksia ja historiallisten tapahtumien todistajia.

Yksi tunnetuimmista päiväkirjoista on Saksassa juutalaisvainoissa menehtyneen Anne Frankin nuoren tytön päiväkirja. Siinä hän kertoo koskettavasti tunteistaan ja arjestaan piilopaikassa.

Sotien aikana on muutenkin kirjoitettu paljon päiväkirjoja. Ne ovat dokumentoineet tapahtumia ja auttaneet kirjoittajaa selviytymään kovassa tilanteessa.

Nyt korona-aikana olisi varmasti arvokasta kirjoittaa päiväkirjoja, koska kriisin syvyys on samankaltainen kuin sota-aikojen kriisit. Tosin nykyaikana sähköinen viestintä ja blogit korvaavat paljolti käsin kirjoitettuja päiväkirjoja.

Poliitikot ovat historian kuluessa kirjoittaneet ahkerasti päiväkirjoja. Suomessa tunnetuimpia ovat Juho Kusti Paasikiven ja Urho Kekkosen päiväkirjat.

Päiväkirjojen jäljillä -teoksessa yksi luku käsittelee sairaudesta kirjoittamista.

Karoliina Sjö on tutkinut nuoren Kirsi Teräsvuoren päiväkirjoja vuosilta 1916–1918. Paljon sairastaneelle Terävuorelle päiväkirja oli tärkeä toveri ja puhekumppani, jolle hän saattoi purkaa sisäisiä tuntojaan.

Teräsvuori kärsi muun muassa uniongelmista ja ruokahaluttomuudesta. ”Vasta kun olen tarpeeksi nälkiintynyt, ruoka alkaa maistua”, Teräsvuori kirjoitti.

Ritva Hapuli kirjoittaa syöpäpäiväkirjojen kirjoittajista. Kirjailija Susan Sontagin Sairaus vertauskuvana on syöpää koskevan kirjallisuuden klassikko. Sontagin mukaan jokainen saa syntyessään kaksoiskansalaisuuden. Toinen on terveyden valtakunta ja toinen sairauden valtakunta. Kaikki haluaisivat käyttää terveyden valtakunnan passia, mutta jossain vaiheessa lähes jokainen joutuu tunnustautumaan myös toisen valtakunnan kansalaiseksi.

Sairauksista kertova luku on kirjassa surullista luettavaa, mutta samalla se kertoo, miten kirjoittaminen voi myös voimaannuttaa ja lohduttaa.

Kiinnostava tarina kirjassa on nuortaistolaisen Hannan päiväkirja, jossa hän tilittää, miten henkilökohtainen ja poliittinen sekoittuvat toisiinsa. Hanna haluaisi omaa tilaa ja etäisyyttä, mutta kesäseminaarissa on kova painostus osallistumiseen tiiviiseen ohjelmaan. Hannan yksilöllisyys häviää massaan.

”Vihdoinkin yksin. Asun neljän hengen huoneessa. Minua häiritsee, että täällä ei saa hetkenkään rauhaa. Täällä ei uskalla kertoa kenellekään kirjoittavansa päiväkirjaa. Täällä on ihmisiä, jotka kieltävät itseltään yksityiselämän ja myös sellaisen pohtimisen. Avoin en uskalla monellekaan olla. Olen joskus yrittänyt ja tuntenut itseni nolatuksi.”

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua