Kuvat: Jetro Stavén / Bazar
KIRJAT | Komisario Antti Hautalehdon tutkintaryhmä täydentyy dekkarisarjan 13. osassa uudella jäsenellä. Myrskyn silmään ajautuu piispaksi pyrkivä kirkkoherra Sulkavuori.
”Kirjan jännite katkeaa liiankin aikaisin, ja loppu menee turhaksi selittelyksi.”
ARVOSTELU
Christian Rönnbacka: Armoton
- Bazar, 2025.
- 350 sivua.
Turistikaupunki Porvoo on vaarallinen paikka asua ja tehdä töitä, todistaa kirjailija Christian Rönnbacka. Hänen Hautalehto-dekkarisarjansa on edennyt 13. kirjaan. Armottomassa (Bazar, 2025) pikkukaupungin uhat saavat taas uusia muotoja.
Myrskyn silmään ajautuu piispaksi pyrkivä kirkkoherra Sulkavuori. Pappismiehen törttöilyt tulevat ilmi, ja niistä kärsii pian myös hänen vaimonsa. Kun toinenkin nainen saa stalkkerin peräänsä ja tapahtumat alkavat kietoutua toisiinsa, jälki ei ole kaunista. Naiset kärsivät taas kerran, kun miehet toteuttavat mielihalujaan.
Komisario Antti Hautalehdon tutkintaryhmä täydentyy uudella jäsenellä, 26-vuotiaalla Linda Sundilla. Muu ryhmä jatkaa ennallaan, mitä nyt Pappa Lindfors odottelee kultaisia eläkevuosia.
Antin oma ihmissuhde on katkolla, mielessä siintää haave omakotitalosta, ja autokin pitäisi alle saada. Jos ei nyt muuta varten, niin pääsisi ainakin kalaan ja Varustelekaan ostamaan uutta villapaitaa.
Arkista, tavallista ja sopivan pientä unelmointia siis. Vaikka taustalla tapahtuisi kuinka kaameita, kotimaisessa dekkarissa ei liikoja raakuuksilla revitellä. Hautalehto itse tuntuu ottavan vastaan kaiken ilman, että miehessä mikään suuresti liikahtaa.
Mukava lukea ja makustella
Christian Rönnbacka valittiin taannoisilla Helsingin kirjamessuilla vuoden kotimaiseksi dekkaristiksi, jo kolmannen kerran. Palkinnon myöntää äänikirjapalvelu Bookbeat, enkä ihmettele hänen suosiotaan yhtään.
Hautalehto-kirjojen kieli on kevyttä, nautiskelevaa ja luontevaa. Sitä on mukava lukea ja makustella ja varmasti yhtä palkitsevaa kuunnella äänikirjamuodossa.
”Teen tarinan viihdyttämään itseäni”, Rönnbacka tunnusti Helsingin Sanomien haastattelussa. Tästä voisi moni kirjoittaja ottaa opiksi ja jättää jäpittämisen vähemmälle.
Armoton-romaanissa kirjailijan käyttämät kielikuvat ovat mehukkaita ja oivaltavia. Ironia ja sarkasmi ovat alituiseen läsnä.
Mökkiytyvästä Hautalehdosta on tulossa ”peräkammarikomisario”, ja hänen vihdoin itselleen löytämänsä auto ”oli kauttaaltaan synkkä kuin poliisin sielu”. Pakko hymyillä, kuten tässäkin:
”Pohjalaisjäärät olivat tietenkin oma lukunsa. He kävelivät liiteriin eivätkä edes purreet aseen piippua, ettei perikunnalle tulisi ongelmia myydä sitä.”
Jännite katkeaa kesken
Dekkarina Armoton jää ponnettomaksi. Kirjan jännite katkeaa liiankin aikaisin, ja loppu menee turhaksi selittelyksi. Lukijaa mietityttää enemmänkin se, miten komisario Hautalehto itse selviää kiemuroistaan ja millaisia ratkaisuja hän lopulta tekee.
Rönnbackan aikaisemmista kirjoista Kylmä syli ja Rakennus 31 on sovitettu tv-sarjoiksi. Armoton-romaanissa ei samanlaista kantavuutta ole. Eikä Mikko Leppilammella taida juuri nyt olla tilausta sarjan päähenkilön rooliinkaan.
Antti Hautalehdosta välittyy kirjassa melko yksioikoinen suomalaisen perusmiehen peilikuva. Kenties uusi orastava ihmissuhde tuo elämään uusia sävyjä jatkossa? Kovin syvällisiksi hahmoiksi eivät ehdi kasvaa kirjan muutkaan henkilöt, eikä heidän ratkaisujaan turhia perustella tai selitellä. Ehkä moni ei sitä perusdekkarilta odotakaan.
Vai olisiko Hautalehdon tullut jo aika liueta kokonaan kuvasta? Rönnbackalta löytyy tämänkin ajatuksen tueksi aika yleispätevä elämänviisaus:
”On hyvä osata poistua takavasemmalle mieluummin omasta tahdostaan kuin vasta ensimmäisen infarktin jälkeen.”
Kari Pitkänen
kari.pitkanen(at)kulttuuritoimitus.fi
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Maa muistaa kaiken” – arviossa Hanna-Riikka Kuisman Maaperä
KIRJAT | Hanna-Riikka Kuisma osaa kuvata yhteiskunnan rakenteita ja marginaalissa eläviä ihmisiä ja heidän yhteyksiään uskottavasti.
Kirjallista nuorallakävelyä Ian McEwanin tapaan – arviossa Mitä voimme tehdä
KIRJAT | Mitä voimme tietää on ajatuksellisesti palkitsevaa, eleganttia tarinankerrontaa, joka kestää vaivatta useamman lukukerran.
Arkea, huumoria ja nautintoaineita – arviossa Suonna Konosen Kadonneen humppakuution salaisuus
KIRJAT | Pääkaupunkiseudulta takaisin Joensuuhun muuttanut Harry Harakka on entinen muusikko ja manageri, joka haluaa uuden ammatin.
Teemu Luukka dokumentoi historiaa lähes reaaliaikaisesti – arviossa Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu
KIRJAT | Laaja haastatteluaineisto ja huolellinen dokumentointi ovat kokeneen toimittajan vahvuudet sujuvasti kirjoitetussa selostuksessa poliittisesta lähihistoriastamme.