Paholainen on huolissaan, riittääkö hornaan sieluja – arviossa A.H. Tammsaaren Hornanperän uusi Paholainen

Kuvat: Aviador

Viron kansalliskirjailija A.H. Tammsaare (1878–1940) tunnetaan varsinkin laajasta romaanisarjasta Totuus ja oikeus. Sitä on hyvällä syyllä verrattu Linnan Pohjantähteen. Totuus ja oikeus lähtee liikkeelle nuorenparin saapumisesta Viron keskellä sijaitsevan Järvamaan maakunnan Vargamäelle peltoa raivaamaan ja yhteistä elämää aloittamaan.

Romaanijärkäleen ja muitten teostensa hännänhuippu, tyylillisesti viisiosaisen pääteoksen realismista poikkeava ja kansansatumaisiin irtiottoihin yltyvä Hornanperän uusi Paholainen (Aviador, 2025) on suomennettu aiemminkin. Nyt asialla on ollut Juhani Salokannel, joka onkin Viro-asiantuntijana vailla vertaa, useiden maittemme kirjailija- ja kulttuuriyhdistysten nokkamies. Hän se on meillä tehnyt myös Tammsaarta tunnetuksi. Suureksi ilokseen lukee tämänkin käännöksen, sillä Viro-ekspertiisi tuntuu vivahteineen ja sanavalintoineen kutkuttavasti myös kielen tasolla.

Olin 45 vuotta sitten todistamassa romaanista tehtyä näyttämösovitusta Porissa. Sen koommin teosta ei ole meillä ainakaan ammattiteatterin palkeilla nähty, eikä se ainoakaan ollut mikään jymymenestys. Toisin on ollut kirjailijan kotimaassa, jossa teosta on teatterissakin osattu ”lukea” ja nähdä ”kokemusasiantuntijoiden” silmin, suhteessa Tammsaaren muuhun tuotantoon. Meillä Viron kansalliskirjailijan pääteoksen runsaan kymmenen vuoden takainen suomennos on sekin Salokanteleen suurtyö.

Vargamäen Tammsaare-museo kuuluu Viron pieteetillä hoidettuihin kärkinähtävyyksiin. Se tunnettiin ennen muutaman vuoden takaista hallinnonuudistusta Albun kunnan vetonaulana, noin 70 kilometriä Tallinnasta etelään.

Tämä Tammsaaren kotipaikka on Totuuden ja oikeuden maisemaa, mutta siitä johtuu mieleen yhtä hyvin Hornanperä. Luultavasti virolaiset mieltävätkin Hornanperän tapahtumat Totuuden ja oikeuden tuttuun näkymään, sillä he tuntevat teoksen kuin me omat klassikkomme.

Hornanperän uudessa Paholaisessa puntaroidaan, liekö ihminen luotu siten, että hänestä voisi tulla autuas. Taivaassa on alettu epäillä, onko kohtuutonta lähettää ihmiset kuolemansa jälkeen helvettiin, jos he eivät yksinkertaisesti voi tulla autuaiksi. Paholainen lähetetään maan päälle testaamaan ihmisenä, onko tällainen muodonmuutos ylipäätään mahdollista.

Tammsaare-museon ulkonäkymää Vargamäellä. Kuva: Risto Ojasen ja Eliisa Holstikko-Ojasen kotiarkisto

Paholainen, ihmisnimeltään Jürka, alkaa viljellä Hornanperää vaimonsa kanssa. Hänen päässään takoo kaiken aikaa ajatus siitä, että ellei hän tule autuaaksi, hän ei saa enää ainoatakaan sielua helvettiinsä. Yritys on kova. Varsinkin keskustelut papin ja Jürkan välillä osuvat kuvastamaan huolta omasta osastamme. Samalla Tammsaare esittää tunnettua kritiikkiään kirkkoa kohtaan.

Romaanin mittaan naapurin Kavala-Ants lypsää vähin erin Jürkan omaisuuden ja turmelee hänen läheiset ihmissuhteensa tämän lapsia myöten. Mutta Jürka pitää Antsia hyväntekijänä ja ystävänään. Tammsaare käyttää runsaasti dialogia, mikä jo itsessään on innostanut teatterintekijöitä. Sanailu on näennäisen yksinkertaista, ilmaisu ja teot muistuttavat paikoin hölmöläistarinoiden parhaista perinteistä, voimamies Jürkan karhuntapot ja maailmanloppumaisen päätösjakson riehunta jättiläissaduistakin.

Vahanukke A.H. Tammsaaresta ja kirjoittaja Vargamäen museossa elokuussa 2012. Kuva: Risto Ojasen ja Eliisa Holstikko-Ojasen kotiarkisto

* *

Vuonna 1939 ilmestyneen romaanin dramaattisin jännite on epäilemättä Jürkan ja Kavala-Antsin välillä. Ei ihme, että virolaisten katse on pureutunut juuri verenimijä Antsiin, jolle Jürka tekee työtä niin, että samaan aikaan kun naapurin omaisuus karttuu, Jürkan vähenee ja hän on kovaa vauhtia joutumassa mieron tielle. Neuvostovallan ikeessä vuosina 1975 ja 1985 romaanin kuvitetun laitoksen painosmäärät Virossa olivat ymmärrettävästi mittavat, kun romaanin asetelmat olivat ilmeiset riistäjäkapitalisti Antsin ansiosta.

Ihmiskunnan kohtaloon kietoutuva paholaisteema on kuitenkin se voimavara, jolla kirja vyöryttää edelleen huumorinsa, ironiansa ja tärkeät viestinsä. Kuten epilogissa todetaan, omassa kirjallisuudessamme ei ole yhtä hirmuista käsittelyä itsenäisyytemme kahdesta ensimmäisestä vuosikymmenestä.

Tammsaaren lisäksi kirjan kuvaamaa ajankohtaa ovat valottaneet muutkin ja muin tavoin. Harvoin romaanissa viitataan taidemuseon näyttelyyn, mutta nyt niin tapahtuu. Kumussa identiteettimaisemien pysyvässä näyttelyssä taiteilijat käsittelevät samaa aikakautta ja Jürkan tavoin petettyjen tilannetta nuoressa virolaisessa kansallisvaltiossa ja 1930-luvun autoritaarisuuden ajalla. Jos vain on tilaisuus tutustua näyttelyyn, osa siitä on erinomaista johdantoa Hornanperän uuden Paholaisen aikaan.

Risto Ojanen

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua