KIRJAT | Iiris Kalliolan ja Kai Hypénin tietokirjan jälkeen haapaa katselee ja sen havinaa kuuntelee kunnioituksella: siinä on alusta metsän elämän kirjolle.
Kirjallisuus
kritiikki
Pendergast-dekkarisarja jatkuu sivuhenkilöiden noustessa vahvemmin valokeilaan – arviossa Laavalasikammio
KIRJAT | Huhut nykypäivän Sherlock Holmesin, FBI:n erikoisagentti Aloysius Pendergastin, kuolemasta olivat ennenaikaisia.
Leila Slimanin sukukronikan toinen osa jättää monta langanpätkää odottamaan sitojaansa
KIRJAT | Katsokaa kun tanssimme on jatkoa marokkolaiskirjailijan kahden vuoden takaiselle Toisten maa -romaanille.
Sata vuotta sitten suomalainen tiedemies Edvard Westermarck etsi moraalin ja uskonnon perimmäisiä syitä
KIRJAT | Mihin perustuu, että näemme monet teot oikeina tai väärinä? Entä miksi olemme kehittäneet monimutkaisia uskomusjärjestelmiä, joita kutsumme uskonnoiksi? Näitä asioita käsittelee Otto Pipatti uudessa kirjassaan.
Sinclair McKay kuvaa elävästi Berliinin nousua Euroopan johtavaksi kulttuurin ja tieteen keskukseksi
KIRJAT | Tämä teos ei ole sotakirja, vaan ennen kaikkea kirja ihmisistä, berliiniläisistä. Heidän kohtalonaan on ollut lähes koko 1900-luvun ajan elää jumalten keinussa, joka heitä on heitellyt äärestä laitaan.
Antto Terras löytää mustaa huumoria hurmeisista rikostapauksista – arviossa Verinen Venäjä
KIRJAT | Antto Terras istuttaa roastattavan penkkiin venäläisyyden ja kertoo mihin mielivaltainen valtio ja sen korruptoitunut hallinto johtavat.